Ilta Sanoma

Uutistoimistotietojen mukaan Saksa olisi valmis kansallistamaan Uniperin turvatakseen maan energiajärjestelmän.

Kansanedustaja Elina Valtonen kuuluu omistajaohjauksen parlamentaariseen neuvottelukuntaan.

Kansanedustaja Elina Valtonen kuuluu omistajaohjauksen parlamentaariseen neuvottelukuntaan. Kuva: LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Perussuomalaisten ja kokoomuksen kritiikki hallitusta kohtaan yltyy sen jälkeen, kun tuli julki, että Fortum neuvottelee Saksan kanssa tytäryhtiönsä Uniperin suorasta pääomittamisesta, mikä tekisi Saksan valtiosta yhtiön enemmistöomistajan.

Uutistoimistotietojen mukaan Saksa olisi myös valmis kansallistamaan Uniperin turvatakseen maan energiajärjestelmän.

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppuraisen (sd) mukaan Suomi ei tule hyväksymään saksalaisen energiayhtiö Uniperin kansallistamista.

Lue lisää: Tuppurainen Mtv:lle: Suomi ei hyväksy Uniperin kansallista­mista ilman korvauksia

Lue lisää: Uniperin tilanne vaikeutunut merkittävästi - neuvotteluissa esillä Saksan valtion nousu enemmistöomistajaksi

Perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran mukaan Uniperin kansallistaminen voi lopulta olla Suomen kannalta se paras vaihtoehto.

- Mutta tässä puhutaan 10-15 miljardin euron tappioista, joista puolet kantaa valtio, veronmaksaja ja eläkeyhtiöt. Tämä on erittäin huonosti hoidettu kokonaisuus, jonka yksityiskohdista meillä ei edelleenkään ole selvää tietoa, Purra sanoo.

- Hallituksen pitäisi kovemmalla kärjellä osallistua tähän.

Perussuomalaiset on ensi viikon alusta jättämässä hallitukselle välikysymyksen Uniper-kokonaisuudesta ja energiakriisistä.

Lue lisää: Professori: Pahimmat Uniper-skenaariot alkavat näyttää todennäköisiltä - kuka maksaa viulut?

Saksan valtio, Fortum ja Uniper sopivat jo heinäkuussa toimista, jolla Uniperin tilanne vakautetaan. Samalla sovittiin, että jos Uniperin tappiot ylittävät seitsemän miljardia euroa, tulee Saksan valtio tukemaan yhtiötä.

Vakautuspaketin solmimisen jälkeen Euroopan energiakriisi on kuitenkin syventynyt, eikä Venäjä toimita tällä hetkellä kaasua Nord Stream 1 -kaasuputkea pitkin. Uniper joutuu korvaamaan venäläisen kaasun muista lähteistä ja yhtiön tappiot ovat kasvaneet nopeasti.

- Ongelmat eivät pelastuspakettiin jääneet, vaan ne kaatuvat kokonaan käsiin. Heinäkuun diili oli täysi munaus. Summat, joista puhutaan, ovat valtavia, Purra sanoo. Itselläni ei ole juuri minkäänlaista luottoa omistajaohjausministeri Tuppuraiseen. Hän on useita kertoja tilanteen ollessa käynnissä sanonut asioita, jotka on hetkeä myöhemmin todettu vääriksi.

Perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran mukaan Uniperin kansallistaminen voi lopulta olla Suomen kannalta se paras vaihtoehto.

Perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran mukaan Uniperin kansallistaminen voi lopulta olla Suomen kannalta se paras vaihtoehto. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva

Purra viittaa muun muassa Tuppuraisen heinäkuisiin kommentteihin, joiden mukaan Saksan kanssa Uniperista aikaansaatu neuvottelutulos oli hyvä kompromissi.

IS:n haltuunsa saamat talouspoliittisen ministerivaliokunnan muistiot kuitenkin vahvistavat, että Saksan valtion voi nähdä saaneen tahtonsa läpi kesällä käydyissä neuvotteluissa.

- Vain hetkeä myöhemmin yksityiskohdat kävivät selväksi ja ne osoittivat, että näin ei ole.

Lue lisää: Muistiot vahvistavat: Saksa sai tahtonsa läpi Uniper-neuvotteluissa - Fortum pyysi apua "korkealta poliittiselta tasolta"

Kokoomuksen kansanedustaja Elina Valtonen huomauttaa, että heinäkuun neuvotteluprosessi ja sen lopputulos ovat edelleen käsittelemättä. Näin siitä huolimatta, että hän kuuluu omistajaohjauksen parlamentaariseen neuvottelukuntaan.

- Mikä on se kokonaistappio, johon Suomen valtio on Fortumin kautta sitoutunut. Ja mistä muusta luovuttiin, Valtonen kysyy.

Hänen mukaansa Uniper-neuvotteluihin liittyy kaksi massiivista kysymystä.

Saksan valtio lähti kesällä Uniperin osakkaaksi Valtosen mukaan todella edulliseen hintaan. Fortumin omistus laski lähes 80 prosentista 56 prosenttiin. Saksan valtio hankki Uniperista 30 prosentin osuuden miljardien tuen vastineeksi.

- Minkä perusteella ostohinta oli silloin laskettu ja luovuttiinko omistusosuudesta aika helpolla suhteessa muuhun saantiin, Valtonen kysyy.

Toinen ongelma on hänen mukaansa se, että mikäli Uniper ajettaisiin konkurssiin, ei Fortum olisi velkomisjärjestyksessä etusijalla.

Fortum rahoitti alkuvuodesta Uniperia kahdeksalla miljardilla eurolla. Tämän jälkeen myös Saksan valtion omistama pankki KfW on antanut Uniperille lisätukea.

- KfW on seniorivelkoja, eli Fortum luopui etuoikeudestaan rahoittajana KfW:lle. Tämä heikentää meidän neuvotteluasemaamme, sillä jos tässä todella olisi pöydällä konkurssi, niin velkomisjärjestyksellä on merkitystä.

Elina Valtosen mukaan on vaikeaa nähdä, että Fortum ja sitä kautta suomalainen veronmaksaja joutuisivat kantamaan näin suuren osuuden Saksan kansalaisten subventoinnista.

Elina Valtosen mukaan on vaikeaa nähdä, että Fortum ja sitä kautta suomalainen veronmaksaja joutuisivat kantamaan näin suuren osuuden Saksan kansalaisten subventoinnista. Kuva: Emmi Korhonen

Valtosen mukaan kyseessä ei ole enää pelkkä omistajaohjausasia.

Pääministeri Sanna Marinin (sd) tulisi hänen mukaansa viimeistään nyt olla yhteydessä Saksan pääministeriin ja käydä hänen kanssaan yleisellä poliittisella tasolla läpi se, kuka kantaa tappion.

- Nyt tulisi eritellä, että mikä johtuu liiketaloudellisesta riskistä ja mikä poliittisesta riskistä. Ja näiden nurkkapulttien puitteissa neuvottelijat kävisivät Saksan kanssa neuvottelut.

Saksan hallitus teki heinäkuun alusta lakimuutoksen, joka mahdollistaa kohonneen kaasunhinnan siirtämisen kuluttajalle. Laki astuu Uniperin osalta kuitenkin voimaan vasta lokakuun alusta.

- Jos Saksan valtio on erinäisin toimin päättänyt tukea saksalaista kuluttajaa, niin pääministerin tehtävä olisi selvittää, miltä osin se on välillisesti suomalaisen veronmaksajan tehtävä näin tehdä. Totta kai me kannamme Fortumin omistajina liiketaloudellisen riskin, mutta poliittinen riski on eri asia.

Hänen mukaansa on vaikeaa nähdä, että EU:n energiakirjan tai perustuslaillisen omaisuudensuojan mukaisesti Fortum ja sitä kautta suomalainen veronmaksaja joutuisivat kantamaan näin suuren osuuden Saksan kansalaisten subventoinnista.

- Saksa vastaa omasta energiaturvallisuudestaan ja kansalaistensa subventoinnista ja Fortumilla on oikeus omaisuudensuojaan, Valtonen sanoo.

Ilta Sanoma
jeudi 15 septembre 2022 16:38:00 Categories: Ilta Sanoma Politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.