Ilta Sanoma

Sinem Kurtbay ja Akseli Keskinen hankkivat viime viikolla Suomelle ensimmäisen olympialajien MM-mitalin kesälajeissa tänä vuonna.

Akseli Keskinen ja Sinem Kurtbay olivat iloisella mielellä mitalijuhlissa.

Akseli Keskinen ja Sinem Kurtbay olivat iloisella mielellä mitalijuhlissa. Kuva: Lassi Rinne

Suomi sai viime viikolla iloisia uutisia Kanadasta, kun Nacra 17 -luokassa purjehtivat Sinem Kurtbay ja Akseli Keskinen nappasivat MM-kisoissa pronssimitalin.

Kyseessä on vauhdikas purjehdusluokka, joka on myös olympiaohjelmassa. Tokion kisoissa vuosi sitten kaksikko oli 13:s, mutta tämän kesän esitysten perusteella Marseillen olympiaregatasta kesällä 2024 voi odottaa huomattavasti parempaa sijoitusta.

Turkkilaistaustainen Kurtbay on niin varma tulevasta mitalisateesta, että jakoi oman pronssilätkänsä eteenpäin seuraavalle sukupolvelle.

-?Annoin mitalini 1,5 vuotiaalle veljentyttärelle, Kurtbay myhäili.

NJK:n paviljongissa oli leppoisa tunnelma, kun eri tahot muistivat mitalikaksikkoa, jonka kesä oli yhtä menestysputkea. Keväällä tuli palkintopallisija maailmancupissa, sitten EM-pronssia Tanskassa ja mitalisija myös ranskalaisella olympiapurjehdusviikolla Marseillessa.

Kaiken kruunasi Nova Scotiassa järjestetty MM-regatta, jossa suomalaiset joutuivat päästämään edelleen vain kaksi italialaisparia. Kilpailua enemmän Kurtbay ja Keskinen joutuivat jännittämään sitä, millä veneellä he kisaan lähtevät. Kontti, jossa oli heidän veneensä, lähti Halifaxista väärään suuntaan eli Kolumbiaan.

-?Se kävi Kolumbiassa, mutta ehti onneksi seuraavaan lauttaan, joka tuli takaisin Halifaxiin, Kurtbay kertoo.

Suomalaiset olivat ehtineet vuokrata amerikkalaisen veneen varmuuden vuoksi ja panneet sitä kuosiin, kun oma kulkuväline saapui kisakaupunkiin.

-?Varaveneen laittamiseen meni kolme päivää ja sitten, kun oma vene tuli, sen purkaminen ja säätöjen kuntoon laittaminen vei yhden päivän.

Myös valmentaja Joakim Wilenius (oik.) sai tunnustusta mitalijuhlassa.

Myös valmentaja Joakim Wilenius (oik.) sai tunnustusta mitalijuhlassa. Kuva: Lassi Rinne

Sen jälkeen itse kilpailu tuntui helpotukselta. Tosin Halifaxin alueen vedessä oli paha jarru.

-?Siellä oli tosi paljon merilevää ja isoa sellaista, mikä pudotti vauhtia 16 solmusta 12 solmuun, Keskinen sanoo.

Merilevistä parivaljakko selvisi ja toi Suomelle ensimmäisen MM-mitalin kesäolympialajeissa Tokion kisojen jälkeen. Ei ihme, että Suomen olympiakomitean edustajat olivat mitalijuhlassa paikalla kukkien kera.

-?Toivottavasti saamme myös taloudellista tukea enemmän, kaksikko toivoo.

Sinem Kurtbay ja Akseli Keskinen vauhdissa Enoshiman olympiaregatassa kesällä 2021.

Sinem Kurtbay ja Akseli Keskinen vauhdissa Enoshiman olympiaregatassa kesällä 2021. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Heillä on nimittäin edessä uuden veneen osto ensi vuonna.

-?Vanha vene on vielä hyvä, mutta se kuluu ja väsyy, eikä ole enää kesällä 2024 kilpailukykyinen, Keskinen valistaa.

Koska hankintaa ei voi jättää kriittiseen olympiavuoteen, 35?000 euroa maksava vene pitää ostaa ensi vuonna.

Purjehdus ei ole muutenkaan halpaa lystiä, koska valtaosa harjoittelusta tapahtuu ulkomailla. Tämän kauden Kurtbay ja Keskinen pystyivät viemään läpi, koska he saivat julkisen tuen lisäksi rahoitusta kolmelta yksityishenkilöltä.

Ilta Sanoma
jeudi 15 septembre 2022 12:50:00 Categories: Ilta Sanoma Urheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.