Ilta Sanoma

Kiinteistöveroa on maksamatta 49 miljoonan ja mätkyjä 98 miljoonan euron edestä.

Verohallinto kehottaa tarkistamaan ajantasaiset maksutiedot OmaVero-palvelusta, sillä alkuperäisessä laskussa ei ole mukana viivästyskorkoa.

Verohallinto kehottaa tarkistamaan ajantasaiset maksutiedot OmaVero-palvelusta, sillä alkuperäisessä laskussa ei ole mukana viivästyskorkoa. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Kiinteistöveroja ja jäännösveroja eli mätkyjä on maksamatta yli puolella miljoonalla suomalaisella, Verohallinto kertoo.

Kiinteistöveroa on maksamatta 330?000 henkilöllä ja mätkyjä 180?000 henkilöllä.

Kiinteistöveroa on maksamatta 49 miljoonan ja mätkyjä 98 miljoonan euron edestä.

-?Ihmiset maksavat kiinteistöveron harmillisen usein vasta eräpäivän jälkeen. Tämä voi johtua siitä, että maksupäivät ehtivät unohtua, kun päätös kiinteistöverosta tulee useita kuukausia ennen ensimmäistä eräpäivää, sanoo Verohallinnon ylitarkastaja Mari Kleemola tiedotteessa.

Verohallinnon mukaan kiinteistöveroa on tällä hetkellä rästissä 10 miljoonalla eurolla vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Jäännösveroja taas on tänä vuonna maksamatta 10 miljoonalla eurolla enemmän kuin vuosi sitten.

Verohallinto kehottaa tarkistamaan ajantasaiset maksutiedot OmaVero-palvelusta, sillä alkuperäisessä laskussa ei ole mukana viivästyskorkoa. Seitsemän prosentin korko alkaa kertyä heti eräpäivää seuraavasta päivästä alkaen.

Tänä syksynä Verohallinto lähettää osalle kiinteistönomistajista kokeiluna tekstiviestin, jossa kannustetaan tilaamaan e-lasku.

Tekstiviesteissä lähettäjä on Vero Skatt. Verohallinto muistuttaa, ettei sen lähettämissä tekstiviesteissä ei koskaan ole linkkejä eikä niissä pyydetä asiakkailta tietoja.

Ilta Sanoma
jeudi 15 septembre 2022 11:22:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.