Ilta Sanoma

Tukipaketti mahdollistaisi myös Kiinan vastaiset pakotteet, jos maa yrittäisi vallata Taiwanin saaren.

Valkoinen talo ei ole kommentoinut, aikooko presidentti Biden vahvistaa uuden sotilasavun.

Valkoinen talo ei ole kommentoinut, aikooko presidentti Biden vahvistaa uuden sotilasavun. Kuva: Tom Brenner / Reuters

Yhdysvallat on ottanut jälleen askelia lisätäkseen tukeaan Taiwanille. Yhdysvaltain senaatin ulkosuhteiden komitea on antanut hyväksyntänsä laille, jonka myötä voitaisiin ohjata Taiwanille merkittävä määrä suoraa sotilasapua.

Neljän vuoden aikana voitaisiin Taiwanille ohjata apua kaikkiaan noin 4,5 miljardin dollarin edestä. Uusi tukipaketti vaatii vielä senaatin ja edustajainhuoneen hyväksynnän sekä presidentin puumerkin.

Tukipaketti todennäköisesti suututtaa Kiinan. Yhdysvaltain ja Kiinan välit ovat olleet viime aikoina kiristyneet erityisesti Taiwanin vuoksi. Kiina pitää Taiwania omana provinssinaan.

Jännitteet alueella ovat pysyneet korkeina Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemiehen Nancy Pelosin vierailtua saarella elokuun alussa. Pelosin vierailu aiheutti kriisin maiden välille, ja vastatoimena Kiina katkaisi yhteistyön Yhdysvaltojen kanssa esimerkiksi ilmastoasioissa.

Aiemmin tässä kuussa Yhdysvallat ilmoitti jo kaavailevansa 1,1 miljardin dollarin aseellista tukipakettia Taiwanille. Kiina vaati tuolloin Yhdysvaltoja perumaan tukipaketin.

Yhdysvallat on myynyt Taiwanille aseita jo vuosikymmenien ajan. Uusi tukipaketti kuitenkin virallistaisi Yhdysvaltain ja Taiwanin välejä entisestään, ja sen on arvioitu olevan laajin uudistus näiden välisessä suhteessa vuosikymmeniin.

Suoran avun lisäksi komitean hyväksymässä lakipakettiin on leivottu mukaan muun muassa Kiinalle suunnattuja pakotteita. Näitä voitaisiin ottaa käyttöön, jos Kiina yrittäisi vallata Taiwanin voimakeinoin.

Ulkosuhteiden komiteaa johtavan demokraattisenaattori Bob Menendezin mukaan Yhdysvallat ei yritä lietsoa sotaa tai lisäkireyttä Kiinan kanssa, vaan maa yrittää olla "kirkassilmäinen".

Lakipaketilla lasketaan hänen mukaansa Taiwania kohtaavia eksistentiaalisia uhkia tekemällä saaren valtaamisesta liian suuri riski ja saavuttamatonta.

Tukipaketti on saanut tukea sekä demokraattien että republikaanien puolelta. Valkoinen talo ei ole vielä sanonut, aikooko demokraattipresidentti Joe Biden antaa laille hyväksyntänsä. Tukea paketille on kuitenkin siinä määrin, että kongressi voisi ohittaa mahdollisen veto-oikeuden käyttämisen.

Yhdysvallat ei uudenkaan tukipaketin myötä silti tunnusta Taiwanin itsenäisyyttä. Tästä huolimatta uusi laki selventäisi muun muassa Yhdysvaltain ja Taiwanin suhteen ympärillä käytettävää termistöä.

Paketti toisi muutoksia muun muassa Yhdysvaltain Taipeissa sijaitsevan edustuston viralliseen nimeen. Tämän lisäksi hallintoa ohjeistettaisiin toimimaan Taiwanin kanssa aivan niin kuin se toimisi minkä tahansa muun valtion kanssa.

Läpi mennessään paketti myös määrittelisi Taiwanin "merkittäväksi ei-Nato liittolaiseksi". Tämä määritelmä on varattu Yhdysvaltain lähimmille sotilasliittolaisille, jotka eivät kuulu sotilasliitto Natoon.

Vuonna 1979 hyväksytystä Taiwanin suhteita käsittelevästä laista poiketen tuoreessa laissa sanotaan, että Yhdysvallat tarjoaisi liittolaiselleen aseita, joilla voitaisiin "edistää hyökkäysten estämistä". Aiemmassa lakitekstissä puhuttiin puolustukseen käytettävistä aseista,

Suoran sotilasavun lisäksi paketti mahdollistaisi Taiwanille myös kahden miljardin dollarin lainan takauksen yhdysvaltalaisten aseiden ostamiseksi.

Ilta Sanoma
jeudi 15 septembre 2022 07:23:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.