Ilta Sanoma

Roope Salminen sanoo Kotilääkäri-lehdessä paenneensa juomisella vaikeita tunteita.

Roope Salminen pisti korkin kiinni kolme vuotta sitten.

Roope Salminen pisti korkin kiinni kolme vuotta sitten. Kuva: Tehi Ylimäinen

Juontaja ja muusikko Roope Salminen avautuu Kotilääkäri-lehden haastattelussa alkoholismistaan.

Salminen laittoi korkin kiinni loppukesästä 2019. Hän kuvailee lehdelle olleensa hyvässä tilanteessa elämässään ja kaikki tuntui olevan tasapainossa.

- Ajattelin, että nyt, jos koskaan, voin juoda muutaman oluen. Uskoin, ettei homma voisi näin hyvillä mielin lähteä lapasesta. Seuraavana päivänä heräsin lounas­aikaan kotoani. Aamulento ulkomaille oli ehtinyt lähteä, Salminen kertoo Kotilääkärissä.

Salminen myöhästyi lennoltaan ja lapasesta lähtenyt juominen tuli kalliiksi.

- Krapulassa vapistessani ymmärsin kirkkaasti, että olen alkoholisti. Mikään muu ei enää selittänyt jatkuvia toilailujani.

Salminen sanoo lehdelle tienneensä jo pidemmän aikaa, että alkoholi on hänelle ongelma. Juontajan mukaan hän vähätteli juomistaan, koska pystyi kaikesta huolimatta hoitamaan työnsä hyvin.

Salminen sanoo lehdelle, ettei hän ole juonut pisaraakaan kolmeen vuoteen.

- Nyt pystyn elämään hetkessä. Ihmissuhteeni ovat parantuneet, ja voin kaikin puolin hyvin. En tiedä, olisinko enää elossa, jos olisin jatkanut juopotteluani, hän sanoo Kotilääkärissä.

Salmisen haastattelu on luettavissa kokonaisuudessaan Anna-lehden sivuilla.

Salminen kertoi raitistumisestaan myös IS:n haastattelussa viime keväänä. Hän oli tutustunut alkoholiin jo yläasteella.

Salminen sanoi suoraan rakastaneensa juomista ja nauttineensa siitä, millainen hänestä tuli tietyssä vaiheessa humalaa: hauska ja hurmaava. Kaikki tuntui mahdolliselta ja tuntui, että hän oli maailman siistein tyyppi. Hän joi aina niin paljon, kunnes sammui.

Roope Salminen tunnetaan juontajana, näyttelijänä ja muusikkona.

Roope Salminen tunnetaan juontajana, näyttelijänä ja muusikkona. Kuva: Lassi Rinne

Salmisen mukaan muut ihmiset eivät tienneet, kuinka hallitsevassa asemassa alkoholi hänen elämässään vuosien ajan oli. Jos hän ei juonut, hän oli krapulassa. Välillä hän päätti pitää taukoa juomisesta, kerran jopa vuoden verran.

älillä hän päätti olla juomatta kirkkaita, mutta joi sen sijaan 28 olutta ja lopputulos oli sama. Koskaan hän ei ajatellut lopettavansa juomista kokonaan.

- En osaa sano tarkkoja määriä siitä, kuinka paljon join, mutta join aina niin paljon, että sammun ja filmi meni poikki. Elämässäni on paljon hetkiä, joista en muista yhtään mitään. Se hävettää minua todella paljon, Salminen kertoi IS:lle keväällä 2021.

Juontajan mukaan hän tahtoi kertoi alkoholismistaan, jotta hän voisi tarinallaan auttaa samassa tilanteessa kamppailevia.

- Kaipaamme enemmän esimerkkejä alkoholismista, jossa ihminen ei ole vielä ehtinyt menettää aivan kaikkea ja joutunut ojaan. Alkoholismi voi olla paljon arkisempaa, mutta se voi olla silti todella hallitsevaa.

Ilta Sanoma
jeudi 15 septembre 2022 00:08:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.