Ilta Sanoma

SM-liigan ärsyttävimmästä vastustajasta ei ole epäselvyyttä.

Ilveksen Tommi Tikka on SM-liigan ärsyttävin vastustaja.

Ilveksen Tommi Tikka on SM-liigan ärsyttävin vastustaja. Kuva: Mika Kylmäniemi / AOP

Toisia ärsyttävät suunsoittajat, toisia turhan liukasliikkeiset taiturit. Nyt SM-liigan ärsyttävin pelaaja on valittu.

Se on Ilveksen Tommi Tikka.

Täksi kaudeksi HPK:sta Tampereelle siirtynyt 27-vuotias sentteri vei ylivoimaisen voiton, kun Ilta-Sanomat kysyi ärsyttävintä vastustajaa kaikilta sarjan 15 kapteenilta.

Tikka keräsi äänistä kuusi eli 40 prosenttia.

- Sillä on aina tilanteen jälkeen jotain sanottavaa ja kerrottavaa. Aika usein huomaa, että hän pääsee jonkun ihon alle, JYPin kapteeni Robert Rooba perustelee.

- Erittäin ärsyttävä! Koko ajan tökkii ja on jotakin asiaa, muttei koskaan mitään oikeaa asiaa, Lukon Anrei Hakulinen sanoo.

- Aikamoinen takiainen, Jukurien Juhamatti Aaltonen kiteyttää.

Pääkaupunkiseudulta lähtöisin oleva Tikka nousi liigapelaajaksi Vaasan Sportissa. Kolme viime kautta hän edusti HPK:ta. Nyt alkavalla kahdeksannella liigakaudellaan Tikka vetää ylleen Ilveksen paidan.

- Tikka on kehittynyt huippupelaajaksi, mutta on myös se rouheampi puoli, mikä tekee hänestä tosi ikävän vastustajan, Pelicansin kapteeni Miika Roine sanoo.

Muut ärsyttävin vastustaja -kyselyssä yli yhteen ääneen yltäneet olivat kaksi ääntä mieheen keränneet Pelicansin taskuraketti Iikka Kangasniemi ja täksi kaudeksi pitkältä kierrokseltaan Porin Ässiin palannut Jesse Joensuu.

Yksittäiset äänet saivat HIFK:n Otto Karvinen ja Micke-Max Åsten, TPS:n Ruben Rafkin, Jukurien Jarkko Immonen ja JYPin Geoff Platt.

Fakta

Kapteeneilta kysyttiin, kuka on ärsyttävin vastustaja SM-liigassa.

Juhamatti Aaltonen, Jukurit: Tommi Tikka (Ilves). Aikamoinen takiainen. Vahva jätkä. Ärsyttävä pelata vastaan.

Anrei Hakulinen, Lukko: Tommi Tikka (Ilves). Erittäin ärsyttävä! Koko ajan tökkii ja on jotakin asiaa, muttei koskaan mitään oikeaa asiaa.

Miika Roine, Pelicans: Tommi Tikka (Ilves). Kehittynyt huippupelaajaksi, mutta on myös se rouheampi puoli, mikä tekee hänestä tosi ikävän vastustajan.

Robert Rooba, JYP: Tommi Tikka (Ilves). Aina tilanteen jälkeen jotain sanottavaa ja suu käy. Aika usein huomaa, että hän pääsee jonkun ihon alle.

Juhani Jasu, TPS: Tommi Tikka (Ilves). Pelaa kovaa ja suu käy. Joka vaihdossa harmaalla alueella.

Sebastian Ståhlberg, Sport: Tommi Tikka (Ilves). Vahva kaveri, joka tykkää olla vähän hilpeä jäällä.

Teemu Tallberg, HIFK: Iikka Kangasniemi (Pelicans). Kivikasvo, taitava ja liukasrakenteinen. Mikään ei hetkauta häntä. Kun yrität mennä kiinni kroppaan, häneen ei osu.

Eemeli Suomi, Ilves: Iikka Kangasniemi (Pelicans). Ärsyttävän liukas kaveri.

Juuso Hietanen, HPK: Jesse Joensuu (Ässät). On sen verran iso poika, että häntä vastaan on ärsyttävä pelata.

Atte Ohtamaa, Kärpät: Jesse Joensuu (Ässät). Iso ja vahva, repii ja raastaa. Onhan se ärsyttävää pelata vastaan.

Tuomas Kiiskinen, KalPa: Geoff Platt (JYP). Hän pääsi harjoituspelissä ihon alle. Pelaa koko ajan pientä sikaa tilanteiden ulkopuolella.

Heikki Liedes, KooKoo: Otto Karvinen (HIFK). Lisää ärsytystä vielä enemmän, koska hän pystyy tuomattamaan hyökkäyssuuntaan kaiken suunsoiton päälle. Todella hyvä hommassaan.

Jarno Koskiranta, SaiPa: Micke-Max Åsten (HIFK). Verbaliikka ja pelityyli ärsyttävät. Hän nauttii siitä, että pääsee muiden ihon alle.

Otto Rauhala, Tappara: Jarkko Immonen (Jukurit). Todella hyvä aloittamaan. En ole vieläkään löytänyt keinoja häntä vastaan aloituksissa.

Jesse Joensuu, Ässät: Ruben Rafkin, TPS. Vaikuttaa ärsyttävältä jätkältä ja pelaa kovaa. Yleisesti minua ärsyttävät suunnattomasti pakit, jotka eivät pelaa fyysisesti, mutta ovat älykkäitä. Varsinkin nuoret pakit.

Ilta Sanoma
mercredi 14 septembre 2022 11:21:00 Categories: Ilta Sanoma SM-liiga

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.