Voice.fi

Epäonnistuneen kauneusoperaation vuoksi julkisuudesta vetäytynyt Linda Evangelista palasi catwalkille

Voice.fi - logo Voice.fi 12.09.2022 22:21:20 Jenni Tuusjärvi

Huippumalli Linda Evangelista on kertonut hänelle vuonna 2016 tehdyn kauneusoperaation epäonnistumisesta.

Huippumalli Linda Evangelista, 57, on tehnyt paluun catwalkille 15 vuoden tauon jälkeen. Evangelista esiintyi Fendin muotinäytöksessä New Yorkin muotiviikolla.

Evangelista esiintyi Fendin legendaarisen Baguette-laukun 25-vuotispäivän kunniaksi järjestetyssä näytöksessä turkoosiin takkiin ja hopeisiin hanskoihin, hopeisen klassikkolaukun kanssa.

Linda Evangelista at Fendi #NYFW pic.twitter.com/M0KIrTrTRu

Mikäli upotus ei näy, voit katsoa sen tästä.

Evangelista on kertonut aiemmin vetäytyneensä julkisuudesta epäonnistuneen kauneusoperaation vuoksi. Hän kuitenkin esiintyi heinäkuussa Fendin mainoskasvona, jonka yhteydessä mainostettiin nyt nähtyä Fendin muotinäytöstä.

Uutisoimme aiemmin Evangelistan puhuneen julkisuudessa hänelle tehdystä CoolSculpting-toimenpiteestä, jossa kehosta poistetaan rasvaa jäädyttämällä rasvasoluja. Entisen huippumallin toimenpide kuitenkin epäonnistui, jonka seurauksena rasvasolut lisääntyivät Evangelistan kehossa. Operaatio tehtiin vuonna 2016.

Sivuoireen vuoksi Evangelista koki ulkonäkönsä muuttuneen pysyvästi, joka saikin hänet vetäytymään vuosiksi julkisuudesta. Hän kuitenkin astui julkisuuteen helmikuussa toteamalla, ettei halua enää piilotella.

- En voi elää enää tällä tavalla piilotellen ja häpeillen. En pystynyt elämään tämän kivun kanssa enää. Olen viimein valmis puhumaan, Evangelista totesi tuolloin.

Lue myös: Linda Evangelista esiintyi ensimmäisen kerran mallina epäonnistuneen kauneusoperaationsa jälkeen

Lue myös: Ex-supermalli Linda Evangelista paljastaa pieleen menneen kauneusoperaation: 'En näytä enää itseltäni'

Lue myös: Ex-supermalli Linda Evangelista paljastaa nyt muuttuneen ulkonäkönsä - "En voi piilotella enää"

Lähde: Entertainment Tonight

mardi 13 septembre 2022 01:21:20 Categories: Voice.fi

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.