Ilta Sanoma

"Seuraavat puoli vuotta ovat merkittäviä sen suhteen, että nähdään mihin suuntaan sota kääntyy. Nyt Ukrainan voittoa voidaan pitää realistisena mahdollisuutena," arvioi sotatieteiden tohtori Jarno Limnéll.

Ukrainan vastahyökkäys on eri lähteiden mukaan osoittautunut hyvin menestyksekkääksi.

Ukrainan vastahyökkäys on eri lähteiden mukaan osoittautunut hyvin menestyksekkääksi. Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva, Reuters, Gavriil Grigorov / AFP

Ukraina on vapauttanut Harkovan suunnalla Venäjän miehittämiä alueita niin käsittämättömällä vauhdilla, että Suomessa sotaa seuraavat asiantuntijat ovat rohkaistuneet väläyttelemään ajatusta Ukrainan voitosta.

Esimerkiksi Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola kertoi lauantaina IS:lle, että Ukraina on osoittanut etenevänsä maastossa varsin hyvin ylivoimaiseksi arvioitua Venäjää vastaan. Myös sotatieteiden tohtori ja Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden työelämäprofessori Jarno Limnéll kertoo Twitterissä, että Ukrainan voitto on "realistinen mahdollisuus".

Hänen mukaansa sen takia Euroopassa ja länsimaissa tulisi ennakoiden arvioida, mitä seurauksia Venäjän tappiolla olisi. Hän uskoo, että ne olisivat mittakaavaltaan valtavia.

- Voitto aiheuttanee ketjureaktion, jolla on merkittäviä vaikutuksia geopolitiikkaan ja Euroopan turvallisuusjärjestykseen, Limnéll kirjoitti.

Hän tarkentaa Ilta-Sanomille, että on liian aikaista ennustaa milloin ja miten sota päättyy. Viime aikaiset uutiset kuitenkin osoittavat hänen mielestään, että aloite on siirtynyt sodassa nyt Ukrainalle.

- Seuraavat puoli vuotta ovat merkittäviä sen suhteen, että nähdään mihin suuntaan sota kääntyy. Nyt Ukrainan voittoa voidaan pitää realistisena mahdollisuutena.

- Laajemmassa kuvassa ja sotilaallisesti ajateltuna tämä [Ukrainan aloitteellisuus] on iso muutos. On mielestäni tärkeää arvioida tästä erilaisia kehityskulkuja, eikä vasta siinä hetkessä, kun se tapahtuu.

Ukrainan vastahyökkäystä on kuvailtu loistavaksi harhautukseksi.

Ukrainan vastahyökkäystä on kuvailtu loistavaksi harhautukseksi. Kuva: UKRAINIAN AIR ASSAULT FORCES COM / Reuters

Limnéll arvioi, että Venäjän suurvallan pelotevoiman hellittäessä ja sotatappion seurauksena Kremlin vaikutusvalta Valko-Venäjään, Moldovaan ja Georgiaan kärsisi. Länsimaisia, demokraattisia arvoja vaalivalle kansanosalle tämä soisi mahdollisuuden valita äänestämällä arvojensa mukaisen hallituksen.

Erityisesti Limnéll pitäisi silmällä Valko-Venäjää, jossa Venäjän tukema presidentti Aljaksandr Lukashenka on pitänyt valtaa vuodesta 1994 lähtien. Vielä vuonna 2020 valtaan tarrautunut johtaja määräsi turvallisuusviranomaisia tukahduttamaan mielenosoituksia, jossa protestoitiin uusien vaalien puolesta.

Venäjän hyökkäyssodan aikana Valko-Venäjällä on sabotoitu esimerkiksi rautatieyhteyksiä, joilla kuljettaa Venäjälle kalustoa Ukrainaan. Yleinen mielipide näyttää olevan sotatoimia vastaan.

- Kun katsoo mielipidemittauksia, niin valkovenäläiset haluavat laajalla rintamalla muutoksen nykyhallintoon ja ovat länsimielisiä. Kremlin tuen horjuessa uskon sen tarkoittavan Lukashenkalle nopeaa lähtöä ja demokratialle mahdollisuutta.

Lue lisää: Ukrainan vasta­hyökkäystä on kiitelty taitavaksi harhautukseksi, tästä on kyse

Lue lisää: Ukraina valtaa alueita takaisin ennen­­näkemättömällä vauhdilla - Pekka Toveri: "Paniikki näyttää leviävän"

Länsimaiset tutkimusorganisaatiot ja tiedusteluasiantuntijat ovat arvioineet elokuussa, että Venäjän on menettänyt Ukrainassa sotiessaan peräti 80?000 sotilasta. Limnéll näkee, että Venäjä on jo käyttänyt merkittävimmän osan hyökkäysvoimastaan.

Merkittävät tappiot tarkoittavat myös sitä, että Venäjä ei voi sisäpolitiikassaan peitellä "erikoisoperaationsa" epäonnistumista.

- Eivät venäläiset täysin omassa informaatiokuplassa elä. Tappioita ei voi piilotella, kun rintamalla lähetetyt pojat eivät sieltä palaa. Venäjä on muuttanut narratiivinsa "natsiukrainasta" ja "vapautusoperaatiosta" ja painottaakin nyt Euroopan yhtenäisyyden murtamista sekä kertoo, että paha osapuoli onkin länsi ja Nato.

- Kun katsoo heikkoa sotamenestystä ja informaatiovaikuttamista, niin ollaan tulossa ratkaisun hetkeen. Venäjän johdossa ei ole enää paljon muita pelikortteja käytettäväksi. Parhaat asevoimat on käytetty ja Euroopan kaasuhanat suljettu. Suoraan sanottuna pelimerkit alkavat loppua.

Ukrainan joukot valmistautuvat kuljettamaan venäläistä tankkia, joka on saatu haltuun vastahyökkäyksessä.

Ukrainan joukot valmistautuvat kuljettamaan venäläistä tankkia, joka on saatu haltuun vastahyökkäyksessä. Kuva: UKRAINIAN ARMED FORCES / Reuters

Lue lisää: Sota sai valtavan käänteen - asian­tuntija Venäjän romahduksesta: "Suurin tappio sitten toisen maailman­sodan"

Venäjän sotatappio ja vapaa, länteen sitoutunut Ukraina tarkoittaisi sitä, että Neuvostoliiton hajoaminen olisi tullut lopullisesti päätökseen, Limnéll sanoo.

On vaikea arvioida sitä, mitä tappio tarkoittaa venäläiselle yhteiskunnalle. Sotatieteiden tohtorin mukaan häviö pudottaisi pohjan myös Venäjän presidentti Vladimir Putinin vaikutusvallalta. Kuka nousisi seuraavaksi pitämään valtaa?

- Asiasta on ehditty esittämään erilaisia arvioita. Voi olla, etteivät asiat muutu parempaan suuntaan tai muuta Venäjän politiikkaa vallan vaihtumisenkaan jälkeen, Limnéll pohjustaa.

- Arvioni on se, että Venäjällä käytäisiin koviakin valtataisteluita. On vaikea sanoa, missä määrin uusi vallankäyttäjä toimii autoritaarisesti vai jaetaanko valta vaalituloksia kunnioittaen. Elämme hyvin arvaamattoman rajanaapurin vieressä.

Hän painottaa, että nurkkaan ajettuna Venäjän nykyhallinto voi olla yhä arvaamaton.

- Venäjän tilanne on jopa katastrofaalinen. Heillä on kaikki pelissä ja pakko voittaa imperialistisen unelmansa eteen. Keinovalikoimassa on mahdollisuus esimerkiksi ydinaseille. Asiasta ei pitäisi luoda paniikin ilmapiiriä, mutta olisi naiivia ajatella, ettei epätoivon hetkellä [Venäjä] kykenisi karmeisiin päätöksiin, hän sanoo.

Ilta Sanoma
lundi 12 septembre 2022 09:15:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.