Ilta Sanoma

Ilta-Sanomat perkaa Max Verstappenin voittaman Italian F1-osakilpailun tapahtumat.

Kuva: Johanna Erjonsalo, Hoch Zwei / ZUMA / Mvphotos

IS:N raati käy läpi Hollannin F1-osakilpailun kuumimmat puheenaiheet persoonalliseen tyyliinsä. Raadissa ovat tällä kertaa mukana toimittajat Ville Touru, Rami Tuisku ja Nico Hartikainen.

Williamsin tuurausmies Nyck de Vriesillä oli todennäköisesti koko F1-uransa pelissä Monzassa. 27-vuotias "huippulupaus" ei ole enää mikään nuori poika, joten onnistua oli käytännössä pakko. Sen hän todellakin teki. Hollantilaisen puhelin soi varmasti tämän jälkeen.

Kimi Räikkönen pamahti perheineen Monzan varikolle kamera- ja kaverimeren eteen jakamaan nimikirjoituksia ja ottamaan taputuksia selkäänsä. Eipä olisi uskonut, että Räikköstä nähdään näin nopeasti uransa jälkeen F1-varikolla. One more year?

Lewis Hamilton on ajamassa 16-vuotisen F1-uransa huonointa kautta, jos mittarina käytetään MM-sijoitusta, joka on tällä hetkellä tukevasti kuudes. Hän on ollut heikoimmillaan MM-viitonen, siitäkin on aikaa toistakymmentä vuotta. Kisataisto tallikaveri George Russellia vastaan on 10-6 Russelille. Himmeneekö Hamiltonin sädekehä?

Pari kisaa sitten Belgiassa Verstappen voitti 14. ruudusta, nyt seitsemännestä. Mykistävää ylivoimaa. Viisi peräkkäistä voittoa ja kauden 11 ykkössijaa muuten sivuavat jo 7-kertaisen maailmanmestarin Hamiltonin uran ennätyksiä.

Maailmanmestari Verstappen ajaa F1:ssä jo kahdeksatta kauttaan, mutta nyt tuli vasta ensimmäinen palkintokorokesijoitus Monzassa. "Kestipä jonkin aikaa päästä näin hienolle podiumille", Verstappen tuumasi. Se olikin viimeinen nykyradoista, joilla Verstappen ei ollut palkintokorokkeelle noussut.

Max Verstappen ajoi tutusti voittoon, mutta silti ykköstähdeksi nousi toinen hollantilainen. Nyck De Vries, 27, teki pitkään odottamansa debyytin F1:ssä ja ylsi heti MM-pisteille. De Vries ohjasti Williamsin kisassa komeasti yhdeksänneksi, vaikka koville se otti. "Olkapääni ovat aivan kuolleet", De Vries sanoi.

Daniel Ricciardon auto hyytyi radan varteen, kun kisaa oli ajamatta viisi kierrosta. Mielessä ehti käydä, että nyt kisaan saadaan sähköinen loppuratkaisu. Ja pyh! Liekö nosturimiehillä ollut kahvitauko, mutta auton siirtoon päästiin tuskallisen hitaasti. Lopulta autoletka körötteli ruutulipulle turva-auton perässä.

Valtteri Bottaksen startti oli umpisurkea. Ruudusta 15 startannut suomalainen oli Monzassa avauskierroksen jälkeen viimeisenä. Bottas pysyi jumbosijalla kisan alussa useiden kierrosten ajan ja ehti maaliin lopulta sijalla 13. Surkeuden kruunaa se, että tämä oli jo seitsemäs kisa peräkkäin ilman MM-pisteitä.

Red Bullin tallipomo Christian Horner hehkutti Monzan kisan päätteeksi tiimiradiossa Max Verstappenille, että "olit nopein koko viikonlopun". Hornerilta taisi unohtua, että Ferrarin Charles Leclerc oli nopein lauantain aika-ajossa. Verstappenin ajan lyöminen aika-ajossa oli niin kova suoritus, että sitä Hornerin on turha vähätellä.

Ferrari yritti kampittaa Max Verstappenia ja Red Bullia voittotaistossa taktiikan avulla. Hämmentävää asiassa oli se, että tiimi kysyi kierroksella 12 Leclerciltä mielipidettä ennen varikkostoppia. Päätös meni pieleen, eikä sen tekemisen pitäisi olla kuskin tehtävä. Italialaistallin varikkomuurilla ei selkeästi ole hommat näpeissä.

Kuva: ZUMA / MVPhotos

Max Verstappen on tällä hetkellä niin ylivoimainen että ihan naurattaa. Viides peräkkäinen voitto tuli täyden kympin suorituksella. Vetää jo vertoja Michael Schumacherin, Sebastian Vettelin ja Lewis Hamiltonin kaikkien aikojen kausille...

Miksi turva-autoa odotettiin radalle ikuisuus Daniel Ricciardon keskeytettyä? Ei ollut edes ensimmäinen kerta tänä vuonna. Abu Dhabin kohusta jäi ilmeisesti sellaiset traumat koko FIA:lle, että nyt päätöksiä mietitään kerta toisensa jälkeen liian pitkään. Epäammattimaista puuhastelua sanon minä.

Lando Norris mokasi lähdössä ja menetti heti neljä sijaa. Kisan ensimmäistä 15 sekuntia lukuun ottamatta loistava suoritus. Seitsemäs sija oli ihan ok, mutta mahdollisuudet oli parempaan.

Williamsin rattiin hypännyt Nyck de Vries otti uransa ensimmäisestä F1-kisasta kaksi pistettä (ilman turva-autoa todennäköisesti neljä). Upea viikonloppu 27-vuotiaalle, joka muistutti samalla tallipäälliköitä ajotaidoistaan. Joko nyt saisi jalan oven väliin?

Williamsin tallipäällikkö Jost Capitoa (vas.) ja Nyck de Vriesiä nauratti Monzan kisan jälkeen.

Williamsin tallipäällikkö Jost Capitoa (vas.) ja Nyck de Vriesiä nauratti Monzan kisan jälkeen. Kuva: Hoch Zwei / ZUMA

Mick Schumacher on jo hetken aikaa ollut selvästi Kevin Magnussenia parempi kisoissa, mutta silti saksalaisen jatko koko sarjassa on vaakalaudalla. Mielikuva, jossa Magnussenilla, Lance Strollilla ja Latifilla on tallipaikka kaudelle 2023, mutta Schumilla ei, on kaikin puolin iljettävä.

F1-kausi jatkuu kolmen viikon kuluttua syys-lokakuun vaihteessa Singaporessa.

Ilta Sanoma
lundi 12 septembre 2022 08:57:00 Categories: Formula 1 Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.