Ilta Sanoma

Monilla äänestyspaikoilla äänestettiin Ruotsissa vielä vaalihuoneistojen sulkeuduttua.

Pääministeri Magdalena Andersson saapui puolueensa vaalivalvojaisiin illalla.

Pääministeri Magdalena Andersson saapui puolueensa vaalivalvojaisiin illalla. Kuva: Jonas Ekstromer/Lehtikuva

Ruotsin television SVT:n ovensuukyselyn mukaan ruotsidemokraatit nousee maan toiseksi suurimmaksi puolueeksi 20,5 prosentin äänisaaliilla.

Kahden hallituspohjavaihtoehdon kannatus sen sijaan on käytännössä tasoissa. Punavihreä blokki olisi saamassa SVT:n mukaan 49,8 prosenttia ja porvariblokki 49,2 prosenttia äänistä. Jos vaalitulos olisi tämä, saisivat punavihreät valtiopäiville 176 ja porvarioppositio 173 paikkaa.

TV4:n hieman aiemmin julkistaman ovensuukyselyn mukaan punavihreät puolueet olisivat saamassa yhteensä 50,6 prosentin ja porvarioppositio 48 prosentin äänisaaliin.

Blokkien välinen ero kyselyissä on käytännössä niin pieni, että sitä ei voi pitää varmana ennusteena lopullisesta vaalituloksesta.

Molempien kyselyiden mukaan kummankin blokin kaikki puolueet olisivat selviytymässä yli neljän prosentin äänikynnyksen, niukimmin alle viiden prosentin kannatuslukemiin jäämässä olleet liberaalit.

Suurimman puolueen asema säilyy selkeästi ja odotetusti sosiaalidemokraateilla. Molemmat kyselyt povasivat nykyiselle pääministeripuolueelle yli 29 prosentin äänisaalista.

Varsinaisen ääntenlaskun käynnistymistä jouduttiin Ruotsissa odottamaan yliajalle. Syynä oli se, että kello 21 Suomen aikaa vaalihuoneistojen sulkeutuessa jonossa olevat aiottiin vielä päästää äänestämään.

Ruotsin vaaliviranomaisen edustaja arvioi medialle, että paikoin tämä voi tarkoittaa äänestyksen jatkumista jopa kello 23:een Suomen aikaa.

Jonoutuminen johtui ilmeisesti siitä, että äänestäjät käyvät uuden järjestelyn mukaan noutamassa eri vaalilipukkeet sermin takaa vaalisalaisuuden säilyttämiseksi. Vaaliviranomainen kertoo varoittaneensa jo ennen vaaleja, että järjestely hidastuttaa äänestyksen sujumista.

Ilta Sanoma
lundi 12 septembre 2022 01:02:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.