Ilta Sanoma

Enterovirus D68 on vienyt lapsia jopa tehohoitoon Turussa.

Enterorokko voi aiheuttaa kutisevia tai kivuliaita rakkuloita jalkapohjiin, kämmeniin ja suuhun.

Enterorokko voi aiheuttaa kutisevia tai kivuliaita rakkuloita jalkapohjiin, kämmeniin ja suuhun. Kuva: Colourbox

Suomessa riehuu nyt vilkkain enterorokkoepidemia muutamaan vuoteen. Sekä Turun kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri Jutta Peltoniemi että Satakunnan sairaanhoitopiirin infektioyksikön ylilääkäri Raija Uusitalo-Seppälä vahvistavat Ilta-Sanomille, että heidän näppituntumansa mukaan enterovirusta on liikkeellä selvästi enemmän kuin pariin aikaisempaan vuoteen.

-?On hyvin selvää, että enterovirusepidemian osalta on menossa vilkas vuosi, Uusitalo-Seppälä sanoo.

-?Meillä on tiedossa, että enterorokkoa on ollut paljon liikkeellä, ja osa aikuisistakin on sairastunut. Meille ei ole toimitettu lukuja, mutta välillisesti on tullut tietoa, että päiväkotiryhmästä tai koululuokasta on voinut olla monta lasta yhtä aikaa pois, Peltoniemi lisää.

Lue lisää: Enterovirus D68 on vienyt lapsia tehohoitoon Turussa

Noin 60 prosenttia kaikista tautitapauksista ajoittuu elo- ja marraskuun väliseen aikaan, eli kiihkein tartunta-aika on juuri nyt käsillä.

Tarkka tautimäärä on puhdasta arvailua, sillä vain pienelle osalle sairastuneista tehdään virologisia tutkimuksia. Suurin osa sairastaa taudin kotona käymättä lääkärissä.

Uusitalo-Seppälä muistuttaa, että enterorokon takia ei ole yleensä tarvis lähteäkään lääkäriin, vaan sen voi sairastaa ihan kotona. Jo valmiiksi ruuhkaisia päivystyksiä ei kannata kuormittaa lisää, mikäli se ei ole välttämätöntä.

-?Melko harvoin tarkempaa enterovirusdiagnoosia tarvitaan. Päivystykseen tai tutkimuksiin ei ole tarpeen lähteä, jos yleiskunto ei sellaista vaadi, Uusitalo-Seppälä kuvaa.

Lue lisää: Nypykät tuntuivat jo ihon läpi ja Petteri pystyi kävelemään enää hissuttelemalla - diagnoosi oli valtava helpotus

Enterorokko on erityisesti pikkulasten tauti. THL:n tilastojen mukaan yli 80 prosenttia sairastuneista on alle 15-vuotiaita.

Se on ikävä riesa monissa lapsiperheissä, kun kämmeniin, jalkapohjiin ja suun limakalvoille voi ilmaantua kutisevia tai kivuliaita rakkuloita.

-?Oireet voivat olla varsin ikäviäkin, etenkin aikuisilla, Uusitalo-Seppälä kuvaa.

Rokkoon ei ole olemassa sairautta parantavaa hoitoa. Se paranee itsestään muutamassa päivässä tai noin viikossa.

Taudin oireita voi yrittää lievittää. Jos suurakkulat ovat kovin kipeitä, kannattaa suosia sosepohjaisia tai nestemäisiä viileitä ruokia.

-?Suu tai kurkku voi olla tosi kipeä. Kannattaa suosia jugurtteja, mehuja, smoothieita tai mehujäitä. Tärkeintä on, että lapsi saa riittävästi nestettä, ettei lapsi mene nestehukan takia huonoon kuntoon, Peltoniemi muistuttaa.

Käsien ja jalkojen rakkuloiden oireita voi lieventää kylmäkääreillä.

Tartuntoja ehkäistään parhaiten hyvällä käsihygienialla. Virus tarttuu ulosteen kautta ja pisaratartuntana.

Enterorokko on vain yksi yli 100:n eri enteroviruksen ilmenemismuodoista. Enterovirus voi aiheuttaa myös tavanomaista flunssaa, aivokalvon- tai sydänlihastulehdusta.

Turussa enterovirus D68 on aiheuttanut hengitystieinfektioita, joiden yhteydessä on esiintynyt hankalaa hengenahdistusoiretta. Joitakin lapsia on joutunut sairaalahoitoon, yksittäisiä lapsia hetkeksi jopa teho-osastolle.

Peltoniemi ja Uusitalo-Seppälä tietävät syyn, miksi erittäin herkästi tarttuva enterovirus on päässyt valtaamaan alaa parin vuoden tauon jälkeen.

-?Koronan varotoimet ovat vähentyneet, ja ihmiset ovat taas alkaneet kokoontua, Uusitalo-Seppälä sanoo.

Ilta Sanoma
samedi 10 septembre 2022 20:21:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.