Ilta Sanoma

Isän ja aviomiehen itsemurhat ovat varjostaneet poliitikon elämänpolkua.

Kansanedustaja Anu Vehviläisestä on julkaistu elämäkerta.

Kansanedustaja Anu Vehviläisestä on julkaistu elämäkerta. Kuva: Lassi Rinne, kirjan kuvitusta, Outi Pyhäranta

Kansanedustaja, ex-ministeri, ex-puhemies Anu Vehviläinen (kesk) on kokenut suurta surua henkilökohtaisessa elämässään.

Vehviläisen kaksi lähimmäistä on tehnyt itsemurhan.

Anna-Liisa Hämäläinen on kirjoittanut elämäkerran Rouva puhemies - Anu Vehviläisen elämä ja ura (Docendo). Kirjassa käydään läpi Vehviläisen isän ja aviomiehen itsemurhat.

Leppävirralla maatilalla asunut Vehviläinen oli menossa kuudennelle luokalle, kun hänen isänsä kuoli kesällä 1975.

Vehviläinen oli veljensä kanssa kesätöissä naapurikunnassa Suonenjoella mansikkapellolla, ja lapset palasivat kesätöistä yhtenä heinäkuun päivänä tyhjään kotiin.

- Kotona ei ollut ketään. Aamiaisastiat olivat vielä ruokapöydällä. Jotakin pahaa oli tapahtunut.

- Kalevi oli päättänyt elämänsä oman käden kautta. Anu oli yhdentoista, Marko 12-vuotias ja Sirkka 31-vuotiaana leski. Anun lapsuus loppui isän kuolemaan. Oli aika sitä ennen ja sen jälkeen.

- Kalevin itsemurha oli tragedia, joka vaikutti kaikkeen. Sitä ei salattu, eikä sellaista asiaa olisi maalaiskylässä pystynytkään piilottamaan. Naapurit auttoivat tarvittaessa talon töissä, kuten elonkorjuussa ja syystöissä. Arki lähti kuitenkin liikkeelle, Rouva puhemies -kirja kuvailee.

Vehviläisen elämäkerta käsittelee tragediat hienotunteisesti ja elämöimättä.

- Jälkikäteen ajatellen isän kuolema näkyi Anusta yllättävän vähän. Se oli varmasti järkyttävä tapahtuma, ystävä Päivi Kaulamo kertoo kirjassa.

Aviomies Timo Hiltunen kuoli marraskuun loppupuolella 2011.

Vehviläinen oli oppositiokansanedustaja ja oli lentänyt Helsingistä torstai-iltana kotiinsa Joensuuhun. Puoliso Timo oli keskusrikospoliisissa töissä ja poliisien pikkujouluissa.

- Puoli kahdeksalta illalla hän soitti ja pohti kotiinlähtöä. Anu kehotti häntä jäämään, mikäli juhlissa oli kivaa.

- Puoli kahdelta yöllä ovikello soi, ja Anu lähti avaamaan ovea hieman ärtyneenä. Oliko mies unohtanut avaimensa kotiin eikä päässyt sisälle? Oven takana seisoi harmaakasvoisia miehiä: Timo oli ampunut itsensä pikkujouluissa virka-aseellaan, Vehviläisen elämäkerta kertaa tapahtuneen.

Vehviläinen ei peitellyt aviomiehensä itsemurhaa, hän kertoi asian julkisuuteen tragediaa seuranneena maanantaina.

- Timon kuolema oli Anun viimeinen ajatus, kun hän meni illalla nukkumaan ja ensimmäinen aamulla, kun hän heräsi. Suru oli iso, musta möykky hänen sisällään, elämäkerta kertoo.

Anu Vehviläinen ja Timo Hiltunen poikansa Tatun kastetilaisuudessa helmikuussa 2001.

Anu Vehviläinen ja Timo Hiltunen poikansa Tatun kastetilaisuudessa helmikuussa 2001. Kuva: Rouva puhemies-kirjan kuvitusta

Surutyötään tehnyt Vehviläinen osallistui presidenttiehdokas Paavo Väyrysen kampanjatilaisuuteen Joensuussa tammikuussa 2012 ja palasi eduskuntatyöhön helmikuussa 2012.

Anu Vehviläinen oli julkisuudessa ensi kertaa marraskuisen suru-uutisen jälkeen tammikuun alussa presidenttiehdokas Paavo Väyrysen vaalitilaisuudessa Joensuussa.

Anu Vehviläinen oli julkisuudessa ensi kertaa marraskuisen suru-uutisen jälkeen tammikuun alussa presidenttiehdokas Paavo Väyrysen vaalitilaisuudessa Joensuussa. Kuva: Mikko Makkonen

Elämäkerran mukaan Vehviläinen kävi terapiassa ensin Joensuussa, sitten Helsingissä työn lomassa.

- Ne olivat raskaita päiviä. Terapiaistunnoissa hän oli koko ajan epämukavuusalueellaan ja raahautui niistä eduskuntaan naama punaisena ja silmät vesissä. Työ sai unohtamaan surun, mutta se pysyi mukana.

- Vuosi puolitoista Timon poismenon jälkeen Paula Lehtomäki tuli työhuonekäytävällä vastaan ja kysyi, miten Anu voi. Hän purskahti itkuun.

- Terapia kuitenkin antoi Anulle vahvuutta ja tukea selviytyä elämässä eteenpäin, elämäkerta kuvailee.

Vehviläiselle tärkeintä työn ohella on ollut olla äiti pojalleen Tatulle, ja mökki Höytiäisellä on Vehviläisen henkireikä.

Vehviläinen oli pääministeri Juha Sipilän (kesk) luottopakki kunta-ja uudistusministerinä 2015-2019.

Elämäkerran mukaan Vehviläinen pohti paljon henkisiä kysymyksiä.

- Timon kuoleman jälkeen Anu kävi läpi henkistä kriisiä. Hän oli lujilla ja tarttui tarjolla oleviin turvaköysiin. Terapia oli yksi niistä, ja sellaisiksi tulivat vähitellen myös henkiset ja hengelliset asiat.

- Timon poismeno vei Anua kohti syvempiä ajatuksia, kohti henkisyyttä ja hengellisyyttä. Hän pohti, mitä eroa niillä on. Henkisyyttä voi olla ilman uskonnollista sitoutumista. Hengellinen ihminen hakee voimaa jumalasuhteesta, elämäkerta tiivistää Vehviläisen pohdiskelut.

Anu Vehviläinen kääntyi ortodoksiksi melko pitkän prosessin jälkeen.

Puoliso Timon äiti oli ortodoksista sukua ja puoliso on haudattu Joensuun ortodoksiselle hautausmaalle.

Vehviläisen ystävä Liisa Heikkilä-Palo on aktiiviortodoksi, ja Vehviläinen ystävystyi Isä Ambrosiuksen kanssa kuntaministeriaikanaan.

Kesällä 2020 Vehviläinen kysyi mökillään Höytiäisellä Heikkilä-Paloa ortodoksikummikseen ja elokuussa 2020 Vehviläinen otti yhteyttä Joensuun ortodoksisen seurakunnan kirkkoherraan Tuomas Järveliniin.

Anu Vehviläinen littyi ortodoksiseen seurakuntaan vajaat kaksi vuotta sitten.

Anu Vehviläinen littyi ortodoksiseen seurakuntaan vajaat kaksi vuotta sitten. Kuva: Rouva puhemies-kirjan kuvitusta

Vehviläisestä tuli ortodoksiseurakunnan jäsen tammikuussa 2021.

- Anulle elämä on lahja. Sitä pitäisi pystyä suojelemaan, jotta niin hänen kuin muiden olisi mahdollista elää arvostaen elämää, jonka he ovat saaneet.

- Kristilliset arvot ovat tärkeitä, kuten Vuorisaarnan ajatus: ole toisille sellainen kuin toivot heidän olevan itsellesi, elämäkerta summasi Vehviläisen ajatuksia.

Vehviläinen, tulevana perjantaina 59 vuotta, oli tällä vaalikaudella puhemiehenä puolitoista vuotta 2020-2022 Matti Vanhasen valtiovarainministerikauden tuuraajana.

Vehviläinen jättää politiikan tämän vaalikauden jälkeen ja hän ei ole ehdolla ensi huhtikuun eduskuntavaaleissa.

Kuva, joka muistetaan. Puhemies Anu Vehviläinen ja varapuhemies Tarja Filatov valvoivat kahdestaan eduskunnan istunnot perussuomalaisten puhemaratonin ajan EU:n elpymispaketista toukokuussa 2021.

Kuva, joka muistetaan. Puhemies Anu Vehviläinen ja varapuhemies Tarja Filatov valvoivat kahdestaan eduskunnan istunnot perussuomalaisten puhemaratonin ajan EU:n elpymispaketista toukokuussa 2021. Kuva: Outi Pyhäranta / HS

Kotoisin Leppävirralta, kävi Savonlinnan taidelukion, opiskeli Joensuun yliopistossa, asuu Joensuussa.

Täyttää tämän viikon perjantaina 59 vuotta.

Keskustalainen, kansanedustajaksi 1995.

Putosi eduskunnasta kerran ja oli pois vaalikauden 2003-2007.

Liikenneministeri 2007-2011.

Kunta- ja uudistusministeri 2015-2019.

Ministerinä 2996 päivää, sijalla 22 kaikkien aikojen ministeripäivälistalla.

Eduskunnan puhemies 2020-2022.

Lopettaa poliitikon uransa ensi keväänä.

Ilta Sanoma
jeudi 8 septembre 2022 14:00:00 Categories: Ilta Sanoma Politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.