Ilta Sanoma

Loirin tien päällä ottama selfie, takapenkillä matkustaa Kicke Bergholm.

Loirin tien päällä ottama selfie, takapenkillä matkustaa Kicke Bergholm. Kuva: Vesa Aaltosen kotialbumi

-?Vesku ei ollut yhtä sorttia, hän oli kaikkea, sanoo 15 vuotta Vesa-Matti Loirin bändissä soittanut rumpali Vesa Aaltonen, jonka kotialbumikuvat keikkapaikkojen takahuoneista ja tien päällä muistuttavat Loirin rakkaudesta musiikkiin.

Kuukausi sitten menehtyneen Vesa-Matti Loirin suurista rakkauksista yksi oli musiikki.

Rumpali Vesa Aaltonen soitti Loirin bändissä lähes viisitoista vuotta 1970-luvun lopusta alkaen. Hän näki läheltä, miten intohimoisesti Loiri musiikkiin suhtautui ja miten taitava oli, vaikka ei koskaan hankkinut musiikillista koulutusta.

 Loirin rockbändi Turussa Hamburger Börs -ravintolan keikan jälkitunnelmissa: Juha Björninen (vas.), Vesa Aaltonen, Kicke Bergholm, Loiri, Janne Louhivuori. Edessä Kassu Halonen.

Loirin rockbändi Turussa Hamburger Börs -ravintolan keikan jälkitunnelmissa: Juha Björninen (vas.), Vesa Aaltonen, Kicke Bergholm, Loiri, Janne Louhivuori. Edessä Kassu Halonen. Kuva: Aaltosen kotialbumi

Loiri matkalla keikalle jossakin päin Suomea.

Loiri matkalla keikalle jossakin päin Suomea. Kuva: Vesa Aaltonen

Keikkoihin Loiri paneutui suurella sydämellä. Aaltonen kertoo miten muutama minuutti ennen keikkaa, Loiri sulkeutui vessaan. Oven takaa kuului yökkäämistä tai oksentamisen ääniä.

-?Kun ennen esiintymistä meille sanottiin, että viisi minuuttia konsertin alkuun, Vesku meni vessaan. Kuului kuinka hän yökkäsi. Jos tuli isompi yökkäys, tiedettiin, että nyt tulee tosi kova veto. Kun eka biisi alkoi, jännitys katosi, Aaltonen muistelee.

Vesa Aaltonen komppasi 15 vuotta Loiria livekeikoilla.

Vesa Aaltonen komppasi 15 vuotta Loiria livekeikoilla. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

Lähes kaiken kokenut ja nähnyt Loiri jännitti esiintymisiä. Hän suhtautui keikkailuun vakavasti. Esiintymiset eivät olleet läpihuutojuttuja.

Konsertit olivat yleensä energisiä. Ensimmäinen setti saattoi koostua Eino Leino -tulkinnoista, toisella Loiri nähtiin Uuno Turhapurona ja Jean-Pierre Kuselana.

Loirin metamorfoosi Uuno Turhapuroksi keikkapaikan takahuoneessa. Valokuvaava rumpali Vesa Aaltonen ikuistaa tapahtuman.

Loirin metamorfoosi Uuno Turhapuroksi keikkapaikan takahuoneessa. Valokuvaava rumpali Vesa Aaltonen ikuistaa tapahtuman. Kuva: Vesa Aaltonen

Loiri meikkaa itsensä Jean-Pierre Kuselaksi.

Loiri meikkaa itsensä Jean-Pierre Kuselaksi. Kuva: Vesa Aaltonen

Loiri keikalla Auvona Hangon Casinolla.

Loiri keikalla Auvona Hangon Casinolla. Kuva: Aaltosen kotialbumi

-?Siinä oli mukana akrobatiaakin. Vesku ei ollut yhtä sorttia, hän oli kaikkea. Ohjelmisto vaihteli sen mukaan, missä esiinnyimme. Konserttien lisäksi teimme paljon ravintolakeikkoja. Osa niistä oli tv-taltiointeja.

-?Yhdessä vaihteessa meillä oli rockbändi, jossa oli kaksi kitaraa. Vesku veti siinä covereita.

Loiri oli itseoppinut huilisti, joka soitti omalla tunnistettavalla tyylillään. Rumpali kun on, Aaltonen ihasteli erityisesti soiton rytmikkyyttä.

Virallinen fanikuva omistuskirjoituksella.

Virallinen fanikuva omistuskirjoituksella. Kuva: Aaltosen kotialbumi

-?Veskun soittaminen oli hyvin perkussiivista, saman tapaista kuin Jethro Tull -yhtyeen Ian Andersonilla. Tykkäsin, kun saundi oli elävä. Staili soittaa oli makee. Vesku ei soittanut kauniita pitkiä ääni vaan rytmikkäästi. Hän oli muusikkona tulkitsija, Aaltonen luonnehtii.

Loirin laaja levytetty tuotanto kattaa musiikkia laidasta laitaan. Ehkä vähemmälle huomiolle on jäänyt Loirin mieltymys jazziin.

-?Vesku kuunteli paljon jazzia. Hänen soitossaan oli jatsillisuutta, vaikka se oli myös rokahtavaa, Aaltonen analysoi.

Propelli suoraan. Loiri levytti amerikkalaisen fuusiobändi Weather Reportin kappaleen Birdland omana käännöksenään nimellä Ukkolaan.

Propelli suoraan. Loiri levytti amerikkalaisen fuusiobändi Weather Reportin kappaleen Birdland omana käännöksenään nimellä Ukkolaan. Kuva: Vesa Aaltonen

Loiri levytti amerikkalaisen fuusiobändi Weather Reportin kappaleen Birdland omana käännöksenään nimellä Ukkolaan.

Samalle sinkulle päätyi toinen Loiri-sanoitus, jazzpianisti Chick Corean sävellys Spain, joka löytyy myös Naurava kulkuri -albumilta. Molempia lauluja Loiri esitti keikoilla.

Loiri esiintyi Pori Jazzissa ja Sea Jazzissa. Vuoden 1987 Porin-keikasta on olemassa livelevy Vesa-Matti Loiri - Keikalla.

Vuonna 1984 hän teki matkan Yhdysvaltoihin, jolle halusi bändinsä mukaan. Reissussa käytiin kuuntelemassa jazzia ja muuta musaa niin länsi- kuin itärannikon kuuluisissa keikkamestoissa.

Loiri matkalla San Franciscon edustalla sijaitsevalle Alcatrazin vankilasaarelle.

Loiri matkalla San Franciscon edustalla sijaitsevalle Alcatrazin vankilasaarelle. Kuva: Vesa Aaltonen

Vesa Aaltonen (vas.), Olli Ahvenlahti ja Loiri New Yorkissa.

Vesa Aaltonen (vas.), Olli Ahvenlahti ja Loiri New Yorkissa. Kuva: Kicke Bergholm

-?Sillä reissulla Vesku pääsi irti fanittamisesta, joka Suomessa oli aina läsnä. Hänestä tuli siellä ihan toinen äijä. Vesku nautti suunnattomasti, kun kukaan ei tuntenut.

Kuten huilistina, Aaltonen pitää Loiria myös laulajana ennen kaikkea tulkitsijana.

-?Veskulla oli uskomaton sävy, joka vangitsi kuulijan. Se tunne minkä Vesku sai aikaan, oli sitten kevyt tai vakava biisi. Soittaessa kuuntelin koko ajan Veskun tulkintaa. Sama laulu oli joka keikalla erilainen.

Basistinero Pekka Pohjola ja Loiri.

Basistinero Pekka Pohjola ja Loiri. Kuva: Vesa Aaltonen

Loiri ja Aaltonen Yhdysvalloissa. Pysähdys matkalla Los Angelesista San Francisoon.

Loiri ja Aaltonen Yhdysvalloissa. Pysähdys matkalla Los Angelesista San Francisoon. Kuva: Kicke Bergholm

-?Veskun sävelkorva oli tosi tarkkaa. Hän tiesi, mikä on falskia, mikä ei.

Vaikka Loiri oli keikkojen tähti, hän antoi tilaa muusikoille loistaa.

-?Vesku kunnioitti soittajia valtavasti. Hän ei missään nimessä ajatellut niin, että minä ja mun bändi. Olimme yhtenäinen ryhmä. Kun soittajalla oli soolo, Vesku meni sivuun ja saattoi sieltä kannustaa, että jee anna mennä!

Kerran lehdessä kirjoitettiin, että Vesku taisi palkata itseään kovemman bändin. Loiri vastasi, että näin tein, ja tein sen kiitollisuudella.

Uuno Turhapuron tatuointi syntyy kuulakärkikynällä ennen keikkaa.

Uuno Turhapuron tatuointi syntyy kuulakärkikynällä ennen keikkaa. Kuva: Vesa Aaltonen

Loiri oli stara, mutta ei käyttäytynyt diivan tavoin. Samat soittajat viihtyivät bändissä useita vuosia. Bändissä oli mukava soittaa, koska esitettävä materiaali oli monipuolista ja suosiota riitti.

Keikka-autossakin Loiri oli yksi muusikoista. Yksi erityisvaatimus oli. Loiri halusi aina istua etupenkillä.

-?Vesku oli yksi porukasta. Mutta hänen karismansa oli kova. Kun Vesku tuli huoneeseen, kaikki tiesivät heti, kuka on pomo, Aaltonen sanoo.

Loiri oli nopea omaksumaan uusia musiikillisia juttuja. Tähän liittyy tosin mielenkiintoinen seikka. Loirilla oli keikoilla aina laulujen tekstit nuottitelineellä saatavilla.

Tarjoilu oli ylenpalttista, kun bändi vieraili Loirin mökillä Lapissa.

Tarjoilu oli ylenpalttista, kun bändi vieraili Loirin mökillä Lapissa. Kuva: Vesa Aaltonen

Bändiläisiä yhdisti hetken myös hevosharrastus. Peter Lerche (vas), Loiri ja Aaltonen sekä yhteisomistuksessa ollut ravuri Erica Shock.

Bändiläisiä yhdisti hetken myös hevosharrastus. Peter Lerche (vas), Loiri ja Aaltonen sekä yhteisomistuksessa ollut ravuri Erica Shock. Kuva: Kicke Bergholm

-?Siinä oli Veskun itsensä vihkoon kirjoittamina laulujen sanat. Ne piti olla, mutta en muista, että hän koskaan satojen keikkojen aikana olisi niitä katsonut. Kyllähän Vesku sanat muisti.

Aaltonen arvelee, että kyse oli varmistamisesta, jos sattuu unohtamaan. Aaltonen tietää tunteen omalta kohdaltaan. Hänelläkin on iskelmäkeikoilla nuotit, vaikka osaa biisit eikä lappuja tarvitse.

-?Tiedän, miten biisi menee, mutta nuotti pitää olla. Varmuuden vuoksi.

Loirin musiikkimaku oli monipuolinen. Keikkareissuilla soi musa laidasta laitaan.

Tunnelmia 25-vuotisjuhlarundin keikalta takahuoneesta.

Tunnelmia 25-vuotisjuhlarundin keikalta takahuoneesta. Kuva: Vesa Aaltonen

Loirin 25-vuotisjuhlakiertueen bändi: Vesa Aaltonen (vas), Loiri, Olli Ahvenlahti, Reiska Laine, Peter Lerche ja Kicke Bergholm.

Loirin 25-vuotisjuhlakiertueen bändi: Vesa Aaltonen (vas), Loiri, Olli Ahvenlahti, Reiska Laine, Peter Lerche ja Kicke Bergholm. Kuva: Vesa Aaltonen

-?Vesku diggaili vähän vaikeampia juttuja ja myös instrumentaalimusaa. Aika paljon kuunneltiin jazzia ja fuusiomusiikkia.

Loiri oli liikunnallinen ja urheilullisuus ui mukaan bändinkin elämään. Loiri teki monena vuonna show'n Turussa Hamburger Börs -ravintolaan. Showiltoja oli useampi putkeen.

-?Teimme bändin kesken muutakin kuin soitimme. Päivisin menimme usein Ruissaloon golfaamaan. Sen lisäksi pelasimme tennistä.

-?Vesku ei ollut yhtä sorttia, hän oli kaikkea, sanoo Vesa Aaltonen.

-?Vesku ei ollut yhtä sorttia, hän oli kaikkea, sanoo Vesa Aaltonen. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

Yhtä konserttikiertuetta varten Loiri kutsui bändin treenaamaan mökilleen Lappiin. Kamat kasattiin autoon ja suunnaksi otettiin pohjoinen.

Kun viikon päästä auton keula osoitti takaisin etelään, kamat olivat edelleen autossa. Niitä ei missään vaiheessa otettu sieltä pois. Ruokaa ja juomaa oli sen verran, että homma meni seurusteluksi.

-?Haukuimme ja kehuimme toisiamme. Kutsuimme tapahtunutta myöhemmin Lapin harjoituksiksi. Oli helvetin hauskaa. Puhuimme paljon muustakin kuin musiikista. Se liimasi bändiä yhteen.

Kannattanee mainita, että konserttirundi meni loistavasti erikoisesta pohjoisen leiristä huolimatta, tai ehkä juuri siitä johtuen.

Ilta Sanoma
dimanche 4 septembre 2022 10:00:00 Categories: Ilta Sanoma Musiikki

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.