MTV

Kesän viimeinen sääkatsaus: "Suomessa on samaa piip koko loppuviikko" - Eurooppaan uusia uhkia säästä

MTV - logo MTV 31.08.2022 18:06:06 Anton Aaltio

Meteorologi Pekka Pouta kävi MTV Uutiset Livessä läpi Suomen sekä muun Euroopan säätilannetta kalenterisyksyn ensimmäisille päiville.

Sää Suomessa ei aiheuta meteorologissa hurraa-huutoja.

- Suomessa on samaa piip koko loppuviikko, Pouta päräyttää.

Poudan mukaan luvassa on korkeintaan tunnin mittaisia sadekuuroja. Noin puolet maasta joka päivä jää kuitenkin sateitta. Lämpötilat pysyvät syksyisinä.

Shortsikelejä on enemmän muualla Euroopassa, vaikka sateet lisääntyvät.

Euroopassa on kärsitty kovasta kuivuudesta tänä kesänä, mutta sateilla voi olla kielteisiäkin seurauksia. Pistemäiset voimakkaat ukkoskuurot vuoristoalueilla eivät pelasta kuivuneita satoja.

- Enemmänkin kovan tulvan vaara.

Kokonaisuudessaan pienillä sateilla saattaa olla pientä myönteistä vaikutusta.

- Helpottaa, mutta ei riittävästi.

Ensi viikolla saattaa olla jo pidempikestoisia sateita, jolloin maa kastuu kohtalaisesti. Toistaiseksi Euroopassa kuitenkin kärsitään vielä kuivuudesta.

- Sateet eivät ole muuttaneet yleistilannetta paljoakaan. Aina Romaniasta saakka Englantiin, Ranskaan ja Espanjaan on yhä ihan kunnon ankara kuivuus.

Katso artikkelin videolta MTV Uutiset Liven sääkatsaus!

mercredi 31 août 2022 21:06:06 Categories: MTV

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.