Ilta Sanoma

Herttuatar Meghan paljasti erikoisia yksityiskohtia elämästään.

Herttuatar Meghan liittyi Britannian kuningasperheeseen virallisesti vuonna 2018 mennessään naimisiin prinssi Harryn kanssa.

Herttuatar Meghan liittyi Britannian kuningasperheeseen virallisesti vuonna 2018 mennessään naimisiin prinssi Harryn kanssa. Kuva: Angela Weiss / AFP

Herttuatar Meghanin, 41, kohauttavia paljastuksia on kuultu jo useamman vuoden ajan, eivätkä ne ota loppuakseen. Tuoreessa The Cut -lehden haastattelussa hän nimittäin laski lukijat entistäkin syvemmin sisään paljon puhuttaneeseen elämäänsä.

Nämä kuusi mehukasta faktaa nousivat julkisuuteen muun muassa Britanniassa ja Yhdysvalloissa kohauttaneesta haastattelusta.

Mirror-lehden mukaan Meghan kertoi haastattelussa ajatusprosessista, joka johti lopulta heidän lähtöönsä Britanniasta. Suunnitelma ei ollut ollut järin tarkkarajainen, sillä mikä tahansa Britannian Kansanyhteisön maista olisi sopinut.

- Se, että olimme edes olemassa, häiritsi hovin hierarkian dynamiikkaa, hän perustelee lähtöä hovista.

- Joten sanoimme, että okei, lähdemme täältä. Mielellämme.

Meghanin ja Harryn häiden alla liikkui paljon huhuja siitä, että Meghan kiusaa hovin henkilökuntaa.

Meghanin ja Harryn häiden alla liikkui paljon huhuja siitä, että Meghan kiusaa hovin henkilökuntaa. Kuva: Andrew Matthews / Reuters

Haastattelussa Meghan kertoo, että muuttamisen lisäksi he halusivat prinssi Harryn kanssa tienata itse omat rahansa. Hän ihmettelee hovin kielteistä suhtautumista pariskunnan suunnitelmiin, sillä hänen mukaan monet brittihovin jäsenet ovat saaneet tehdä saan tyyppisiä järjestelyitä ongelmitta.

- Jostain syystä se oli jotain, mitä me emme olisi saaneet tehdä, hän kyseenalaistaa.

Lopulta, alkuvuodesta 2020, pariskunta ja heidän tuolloin alle vuoden ikäinen poikansa Archie muuttivat kohun saattelemana Kanadaan. Sittemmin he ovat siirtyneet asumaan Kaliforniaan Yhdysvaltoihin.

Kaliforniaan muuttoa varten tarvittiin luonnollisesti talo. Haastattelussa Meghan paljastaa, että ostopäätös tehtiin pelkän ulkokuoren perusteella.

Herttuattaren mukaan saman talon myynti-ilmoitus oli ilmaantunut heidän silmiensä eteen kerta toisensa jälkeen, kun he etsivät sopivaa kotia. Oli kuitenkin yksi ongelma: Harry ja Meghan olivat molemmat työttömiä, ja talo oli kallis.

Kuitenkin, kun pariskunta vihdoin meni paikan päälle katsomaan taloa, oli näky ollut heidän mielestään täydellinen. Haastattelussa herttuatar kertoo, että heille ei enää ollut väliä, miltä talo näytti sisäpuolelta.

Lopulta he pulittivat talosta reilut 14 miljoona euroa.

- Teimme kaikkemme, jotta saisimme sen talon, hän kertoo.

Haastattelussa Meghan intoutuu kertomaan yksityiskohtia 3-vuotiaasta Archie-pojastaan. Meghanin mukaan Archie rakastaa luontoa, ja hänellä on tähän liittyen erikoinen tapa. Hän nimittäin puhuu puille, joita perheen kodin puutarhassa kasvaa.

Tapa lähti liikkeelle siitä, kun Harry ja Meghan olivat ensi kertaa kierrelleet nykyistä taloaan. Harry oli huomannut kaksi juurista toisiinsa kietoutunutta palmupuuta.

- Hän sanoi, rakkaani, nuo ovat kuin me, Meghan kertoo.

- Nykyään joka päivä, kun Archie kulkee puiden ohi, hän sanoo "Hei, äiti! Hei, isä!".

Archie syntyi Harrylle ja Meghanille toukokuussa 2019.

Archie syntyi Harrylle ja Meghanille toukokuussa 2019. Kuva: Toby Melville / Reuters

Mirrorin mukaan Archie ei suinkaan ole sukunsa ainoa luontoa rakastava jäsen. Myös hänen isoisänsä, prinssi Charles, on kertonut aikaisemmin nauttivansa luonnossa liikkumisesta.

- Puhun mielelläni puille ja kuuntelen niitä, kertoi Charles lehden mukaan vuonna 2010.

Yhtäläisyys Charlesin ja Archien välillä on hupaisa, sillä vaikka Archie ehti syntyä ennen herttuaparin pakoa Britanniasta, ei hän ole pahemmin päässyt viettämään aikaansa isoisänsä kanssa. Etenkään nyt, kun Sussexin herttuapari asustaa Yhdysvalloissa.

Viimeisimmän kerran Charles pääsi tapaamaan Archieta kesäkuussa, kun Harry ja Meghan perheineen vierailivat Britanniassa. Hovin sisäiset lähteet kertoivat, että tapaaminen oli ollut varsin lämminhenkinen. Tuolloin Charles oli päässyt myös ensi kertaa tapaamaan Harryn ja Meghanin kuopusta, Lilibetiä, 1.

Lue lisää: Prinssi Charlesin ja Lilibetin ensikohtaamisesta tihkui lisää yksityiskohtia - käytös poikkesi täysin kuningatar Elisabetista

Meghan on puhunut brittilehtien kirjoituksista useampaankin otteeseen, mutta The Cut -lehden haastattelussa hän kertoo uskovansa, että juurikin tabloidit ovat repineet niin hänen kuin Harrynkin perheen kappaleiksi.

- Harry sanoi minulle, että hän on menettänyt isänsä tässä prosessissa. Asioiden ei tarvinnut päätyä heidän kohdallaan samalla tavalla kuin minun kohdallani, mutta se on Harryn päätös, Meghan kommentoi viitaten omaan välirikkoonsa isänsä kanssa.

Thomas Markle on syyllistänyt brittihovia siitä, että hänellä on huonot välit tyttäreensä Meghaniin.

Thomas Markle on syyllistänyt brittihovia siitä, että hänellä on huonot välit tyttäreensä Meghaniin. Kuva: PHIL PENMAN / News Licensing / MVPhotos

Meghan ei ole ollut oman isänsä, Thomas Marklen, kanssa tekemissä vuosiin häiden alla tapahtuneen välirikon vuoksi. Kaksikkoa on riepoteltu mediassa ahkerasti, ja myös Meghanin isä on itse heittänyt bensaa liekkeihin. Vuonna 2019 Meghan yritti hieroa sovintoa isänsä kanssa monisivuisella kirjeellä, johon vuodatti tuntemuksiaan, mutta isä päätyi julkaisemaan kirjeen Daily Mailissa.

Lue lisää: Meghanin isä läväytti julki herttuattaren intiimin kirjeen koko sisällön - kylmäävä totuus väleistä paljastui pahimmalla mahdollisella tavalla

Välirikon lisäksi Meghan kertoo, että tabloidit olivat yksi syy sille, miksi he Harryn kanssa tahtoivat tienata itse omat rahansa.

- Ajattelimme, että ehkä meteli sitten loppuisi, hän kertoo.

Haastattelun kenties tähän mennessä kohauttanein osuus on se, kun herttuatar kertoi, että häntä on verrattu historiallisestikin varsin merkittävään hahmoon, Etelä-Afrikan entiseen presidenttiin Nelson Mandelaan.

Kommentin Meghan kertoo saaneensa vuonna 2019 ollessaan Leijonakuningas-elokuvan uudistetun version Lontoon ensi-illassa. Yllättäen eteläafrikkalainen henkilö, joka oli ollut mukana tekemässä elokuvaa, oli vetänyt Meghanin sivuun puhuakseen hänelle.

- Hän sanoi: "Haluan, että tiedät tämän. Kun sinusta tuli avioliiton kautta osa kuningasperhettä, riemuitsimme kaduilla samaan tapaan kuin silloin, kun Mandela vapautettiin vankilasta", Meghan kertoo.

Daily Mailin mukaan moni on kummastellut Meghanin kertomaa vertausta. Myös itse Nelson Mandelan lapsenlapsi, Zwelivelile 'Mandla' Mandela, kommentoi herttuattaren kertomaa varsin pöyristyneenä. Hän sanoo, että hänen isoisänsä vapautumisen juhla oli Etelä-Afrikassa valtavan paljon tärkeämpi, kuin Meghanin avioituminen Harryn kanssa.

- Hänen juhlimisensa liittyi siihen, että 350 vuoden kolonialismi ja 60 vuotta kestänyt brutaali rotuerottelu Etelä-Afrikan hallinnossa selätettiin. Näitä kahta asiaa ei voida verrata toisiinsa.

Tänä kesänä Meghan vieraili Britanniassa ensi kertaa yli kahteen vuoteen.

Tänä kesänä Meghan vieraili Britanniassa ensi kertaa yli kahteen vuoteen. Kuva: ROTA / Camerapress / MVPhotos

Daily Mailin mukaan myös muun muassa amerikkalaiset ovat pitäneet Meghanin kertomaa vertausta kummallisena.

- Tämä on hullua. Meghan Markle vertaa itseään Nelson Mandelaan, eräs kirjoittaa Twitterissä.

- Mitä Meghan Markle on tehnyt sen jälkeen, kun hän jätti kuningasperheen? Joka kerta, kun hän avaa suunsa, hän puhuu heistä pahaa ja valehtelee. Nyt hän vertaa itseään Nelson Mandelaan! Hänen täytyy jatkaa elämäänsä ja jättää kuningasperhe rauhaan, tilittää toinen.

Myös itse Nelson Mandelan lapsenlapsi, Zwelivelile 'Mandla' Mandela, kommentoi Meghanin kertomaa varsin pöyristyneenä.

Vaikka vuosia ja vuosia kestäneiden kohujen jälkeen voisi ehkä ajatella, ettei Sussexin herttuapari halua varsinaisesti olla brittihovin kanssa tekemisissä, kertoo Meghan, ettei anteeksi antaminen ole hänelle poissuljettu vaihtoehto.

- Minusta anteeksi antaminen on tärkeää. Vie paljon enemmän energiaa olla antamatta anteeksi, hän sanoo.

Herttuatar myös vihjaa, että on itse työskennellyt anteeksi antamisen eteen. Hän ei kuitenkaan tarkenna, onko työtä tehty juuri brittihovin suuntaan.

Monet pitivät Harryt ja Meghanin jonkinlaisen sovinnon alkuna sitä, kun Harry ja Meghan vierailivat Britanniassa yhdessä ensi kertaa vuosiin.

Monet pitivät Harryt ja Meghanin jonkinlaisen sovinnon alkuna sitä, kun Harry ja Meghan vierailivat Britanniassa yhdessä ensi kertaa vuosiin. Kuva: i-Images / ZUMA Press / MVPhotos

- Anteeksi antaminen vaatii paljon. Olen tehnyt aktiivisesti töitä sen eteen. Varsinkin kun nyt voisin sanoa mitä vain.

Brittihovin ja Sussexin herttuaparin mahdollisesta sovinnosta on spekuloitu vuosien mittaan, mutta erityisesti se puhuttaa nyt, kun Harry ja Meghan tänä kesänä viimein vierailivat Britanniassa poismuuttonsa jälkeen. Kesällä brittimedioissa huhuttiin myös, että kuningatar olisi kutsunut perheen lomapaikkaansa Balmoraliin. Ilmeisesti pari ei kutienkaan ottanut kutsua vastaan, sillä vierailua ei ole ainakaan vielä tapahtunut.

Meghanin ja Harryn on määrä saapua hyväntekeväisyysvierailulle Britanniaan ja Saksaan ensi viikolla.

Lue lisää: Brittimediat: Kuningatar Elisabet hieroo sovintoa Harryn ja Meghanin kanssa - kutsui koko perheen kylään loma­paikkaansa

Ilta Sanoma
mardi 30 août 2022 21:51:00 Categories: Ilta Sanoma Kuninkaalliset

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.