Virkavalta epäilee, että nelikymppinen mies hukutettiin pieneen kylpypaljuun.
Epäilty henkirikos tapahtui lauantai-iltana Juvalla Etelä-Savossa.
Poliisi tutkii epäiltyä henkirikosta Etelä-Savon Juvalla. Taposta epäillään 35-vuotiasta paikallista miestä, jota esitetään keskiviikkona vangittavaksi Etelä-Savon käräjäoikeudessa.
Tapauksesta tekee hyvin erikoisen se, että poliisi epäilee uhrin, nelikymppisen paikkakuntalaisen miehen, kuolleen pieneen kylpypaljuun hukuttamisen seurauksena. Uhrissa havaittiin myös mahdollisia ulkoisen väkivallan merkkejä.
Rikoskomisario, tutkinnanjohtaja Timo Häkkinen kertoo, että vainajan löytöasento sai paikalle hälytetyt viranomaiset epäilemään nimenomaisesti henkirikosta. Uhri löytyi Häkkisen mukaan varsin pienikokoisesta ilmatäytteisestä kylpypaljusta, jossa oli pohjalla muutama kymmentä senttiä vettä.
Poliisin mukaan vainajan pää ja ylävartalo eivät olleet veden alla, vaan ruumis oli istuma-asennossa kylpypaljun reunalla.
- Nämä tietyt seikat herättivät paikalle saapuneiden poliisien ja ensihoitajien mielenkiinnon. Paikalla on tehty myös teknisiä tutkimuksia. Pyrimme nyt selvittämään, mitä on tapahtunut. Haemme näyttöä teknisistä tutkimuksista ja puhutamme ihmisiä, kertoo rikoskomisario, tutkinnanjohtaja Timo Häkkinen.
Epäilty rikospaikka sijaitsee omakotitalon piha-alueella, jonne pieni kylpypalju oli pystytetty.
Poliisin käsityksen mukaan talolla oli vietetty aiemmin iltaa isommalla porukalla. Henkirikoksen epäillään tapahtuneen lauantaina alkuillasta.
Juhlapaikalla ollut henkilö oli poliisin tietojen mukaan soittanut hätäkeskukseen, mutta poliisin mukaan avunsoittaja ei ollut taposta epäilty henkilö.
- Nyt poliisi selvittää, keitä paikalla on ollut epäiltyyn tapahtuma-aikaan. Käsitys on, että tapahtuma-aikaan siellä on ollut muutamia ihmisiä.
Poliisi selvittää päihteiden mahdollista osuutta tapahtuneeseen.
Tapahtumapaikan läheisyydessä olevissa asunnoissa on poliisin mukaan tehty useita puhutteluita.
Virkavalta jatkaa teknistä ja taktista tutkintaa selvittääkseen, onko kyseessä rikos vai mahdollinen tapaturma. Tällä hetkellä asiaa tutkitaan tappona.
TetraSys Oy.