STT

Serena ja Venus Williams pitkästä aikaa nelinpeliparina - pikkusiskon jäähyväisturnauksessa

STT - logo STT 28.08.2022 01:21:09 STT
Serena (oik.) ja Venus Williams (vas.) nähdään pitkästä aikaa nelinpeliparina, kun heille myönnettiin villi kortti Yhdysvaltain avoimiin. Arkistokuva. LEHTIKUVA/AFP

AFP

Naistenniksen amerikkalaiset menestyssisarukset Serena ja Venus Williams nähdään pitkästä aikaa nelinpeliparina, kun heille myönnettiin villi kortti ensi viikolla alkavaan grand slam -turnaukseen Yhdysvaltain avoimiin. Turnaus jäänee Serena Williamsin viimeiseksi ammattilaisuralla.

Serena Williams pelasi viimeksi isosiskonsa kanssa nelinpeliä vuoden 2018 Ranskan avoimissa, jossa taival päättyi neljännesvälieriin. Yhdysvaltain avoimissa siskokset pelasivat yhdessä viimeksi vuonna 2014. Menestystä on piisannut, he ovat voittaneet nelinpeliparina peräti 14 grand slam -turnausta sekä kolme olympiakultaa.

Ensi kuussa 41 vuotta täyttävä Serena on voittanut huikealla urallaan 23 kaksinpelimestaruutta grand slam -turnauksissa. Hänen odotetaan vahvistavan uran loppumisen Yhdysvaltain avointen jälkeen. Venus, 42, ei ole toistaiseksi puhunut eläkkeelle jäämisestä.

dimanche 28 août 2022 04:21:09 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.