Ilta Sanoma

51-vuotiaan valmentajan elämä muuttui vuodenvaihteen MM-kisojen jälkeen.

Petri Kettunen 50-vuotispäivänään marraskuussa 2020.

Petri Kettunen 50-vuotispäivänään marraskuussa 2020. Kuva: Minna Raitavuo

Pitkän päivätyön salibandyn valmennustoiminnassa tehnyt Petri Kettunen vastaa puhelimeen Joensuusta reippaana, mutta hieman uupuneena.

-?Kroppa ei ole ihan samassa kunnossa kuin aikaisemmin, Kettunen sanoo.

51-vuotias Kettunen oli viikko sitten sydänoperaatiossa, jossa hänelle tehtiin kryoablaatio eli operaatio, jolla yritetään poistaa sydämen eteisvärinä.

-?Leikkauksen aikana ei kyllä tuntunut mukavalta, Kettunen kertoo operaatiosta, jossa potilasta ei nukuteta.

Leikkaussalissa laajennuspallo vietiin Kettusen sydämeen sisään ja siellä suonia jäädytettiin katetrin kärjellä, joka oli 50 astetta pakkasen puolella. Rajunkuuloisesta operaatiosta huolimatta Kettunen pääsi sairaalasta kotiin samana päivänä ja pystyi palaamaan työelämään.

Kettunen on toiminut opettajana Itä-Suomen liikuntaopistossa 15 vuotta.

-?Välillä olen ollut toki valmennustehtävissä tai opettanut osapäiväisesti.

Pohjois-Karjalan kasvatti muistetaan salibandyliigan pelaajana ja myöhemmin Suomen salibandymaajoukkueen peräsimestä 2010-luvulla. Päävalmentajana hän oli valtaamassa maailmanmestaruutta Riiassa 2016.

Sen jälkeen hän siirtyi Tshekin maajoukkueen päävalmentajaksi. Erilainen kulttuuri ja kovat menestysodotukset eivät tehneet tehtävästä helppoa. Paineita kasattiin vierasmaalaisen valmentajan ylle eri puolilta.

-?Viisi vuotta Tshekki-maailmassa ei ollut stressitöntä, Kettunen sanoo.

Korona-aika toi vielä omat kommervenkkinsä valmentamiseen, kun leiritystä tai harjoitusotteluita ei pystytty järjestämään. Pandemia siirsi vuodella eteenpäin myös MM-kisoja, jotka piti alun perin pelata Suomessa joulukuussa 2020.

Kun kisat päästiin pelaamaan joulukuussa 2021, Kettusen valmentama Tshekki oli lähellä jättiyllätystä. Joukkue piinasi välierässä isäntämaa Suomea, mutta taipui lopulta lukemin 2-3.

Lue lisää: Suomalaisvalmentajan suuri tuska: "Onko tämä niitä hetkiä, kun ****tukseen voi kuolla?"

Pronssiottelussa Tshekki kaatoi Sveitsin, joten kisat päättyivät mitalijuhliin.

Valmentajan tapauksessa paluu arkeen oli karumpi.

-?MM-kisojen jälkeen tammikuussa sain Oura-sormuksen, jonka välittämästä datasta huomasin, että minulta puuttuivat yöllä sykevälivaihtelut, Kettunen kertoo.

Hänellä on myös suunnistustaustaa ja rastien etsintä on jatkunut näihin päiviin asti.

-?Metsässä huomasin, että taso oli heikentynyt, mutta en osannut epäillä sydänongelmia.

Helmikuussa Kettunen meni lääkärin pakeille ja sai diagnoosin sydämen vasemman eteiskammion rytmihäiriöistä.

-?Minut nukutettiin ja sydän piti käynnistää uudelleen, Kettunen sanoo.

Petri Kettunen nukutettiin useaan kertaan sairaalassa helmikuun 2022 ja elokuun 2022 välisenä aikana.

Petri Kettunen nukutettiin useaan kertaan sairaalassa helmikuun 2022 ja elokuun 2022 välisenä aikana. Kuva: Petri Kettusen kotialbumi

Yksi kerta ei auttanut vaivaan. Kettunen joutui operaatioon kahdeksan kertaa helmi-elokuun aikana.

-?Lyhyimmillään sydän pysyi rytmissä viisi päivää ja pisimmillään kolme viikkoa.

Kokenut salibandyvalmentaja kehottaa ihmisiä menemään ajoissa tutkimuksiin, mikäli pulssi tuntuu epätavalliselta.

Kokenut salibandyvalmentaja kehottaa ihmisiä menemään ajoissa tutkimuksiin, mikäli pulssi tuntuu epätavalliselta. Kuva: Petri Kettusen kotialbumi

Lopulta edessä oli leikkaus, jossa sydämessä olevien suonten hermonippuja katkaistiin.

Kettunen on urheillut koko elämänsä, muttei usko sen vaikuttaneen sydänongelmiin.

-?Pikemminkin huomasin häiriöitä rytmissä paljussa käynnin ja terassilla juodun muutaman oluen jälkeen, Kettunen sanoo.

Yhden asian hän sanoo joka tapauksessa oppineensa.

-?Aikaisemmin olisi pitänyt mennä tutkimuksiin. Vasta leikkauksen jälkeen huomasin, kuinka kuormittava kevät minulla oli ollut.

Seuraavat viikot Kettunen ottaa joka tapauksessa rauhallisesti, koska rasittava liikunta on kielletty.

-?Kahden kolmen kuukauden päästä on kontrolli, jossa tehdään uusi arvio tilanteestani.

Ilta Sanoma
samedi 27 août 2022 09:45:00 Categories: Ilta Sanoma Salibandy

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.