MTV

Amazon palaa taas - Brasilian sademetsissä tuhoisin maastopalopäivä 15 vuoteen, vuorokaudessa yli 3000 paloa

MTV - logo MTV 27.08.2022 05:51:06 MTV UUTISET - STT
Metsäpalo riehui Amazonin sademetsässä Brasiliassa syyskuussa 2019.

Maastopalojen määrä Amazonin alueella Brasiliassa on kuluvalla viikolla noussut korkeimmalle tasolleen liki 15 vuoteen, kertoo maan avaruusviraston (INPE) satelliittiseuranta.

Maanantain satelliittiseurannassa laskettiin yhteensä 3? 358 paloa, mikä on suurin lukema yhden vuorokauden aikana sitten syyskuun 2007.

Luku on lähes kolminkertainen verrattuna niin kutsuttuun "tulen päivään" eli elokuun 10. päivään vuonna 2019, kun maanviljelijät yhteistuumin polttivat valtavia määriä kaadettua sademetsää pohjoisessa Paran osavaltiossa. Tuolloin savu levisi noin 2? 500 kilometrin päähän Sao Pauloon ja herätti maailmanlaajuista huolta maapallon elintärkeiden resurssien tuhoutumisesta.

INPE:n tulipaloseurantaa johtavan Alberto Setzerin mukaan maanantain palot eivät vaikuta olleen koordinoituja. Hän sanoi uutistoimisto AFP:lle, että kiivaimmat tulipaloalueet liikkuvat koko ajan eteenpäin kohti pohjoista.

Asiantuntijoiden mukaan sademetsän tulipalot ovat pääosin seurausta laittomasta maanviljelystä ja metsän raivaamisesta pelloiksi ja karjan laidunmaaksi.

Kiivain palokausi alkaa Amazonilla tyypillisesti elokuussa, kun sää muuttuu kuivemmaksi. Meneillään olevasta kuukaudesta on tulossa metsäpaloissa mitattuna pahin elokuu koko presidentti Jair Bolsonaron virkakauden aikana. Bolsonaron aikana metsätuhot ovat kiihtyneet, mikä on herättänyt kansainvälistä arvostelua.

Bolsonaroa kritiikki ei ole hetkauttanut. Hän on huomauttanut, että jos muut maat haluavat itselleen "nätin metsän", näiden olisi pitänyt suojella omiaan.

Tänä vuonna kehitys on ollut huolestuttavaa: heinäkuussa INPE kirjasi lähes 5? 400 paloa, mikä on kahdeksan prosenttia enemmän kuin viime vuoden heinäkuussa. Tässä kuussa paloja on ollut jo yli 24? 100.

Mittaushistorian aikana eniten paloja kuukaudessa on havaittu elokuussa 2005, jolloin niitä kirjattiin lähes 63? 800.

samedi 27 août 2022 08:51:06 Categories: MTV

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.