MTV

Parikymppinen polttoainevaras kaahasi poliisin tutkaan 193 km/h Riihimäellä

MTV - logo MTV 26.08.2022 11:21:06 Mikko Kormilainen
Poliisi mittasi polttoainevarkaalle hurjan ylinopeuden Riihimäellä.

Törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen lisäksi nuorta kuljettajaa epäillään näpistyksestä.

Poliisi mittasi torstai-iltana kovan ylinopeuden etelään ajaneelta henkilöautolta kolmostiellä Riihimäellä. Ensin partio sai lukemaksi 174 km/h, ja kun poliisi lähti kyseisen kuljettajan perään, kiihdytti autoilija nopeudeksi peräti 193 km/h.

Autoilija poistui kolmostieltä, ja pienen etsinnän jälkeen auto löytyi pienemmältä tieltä.

Autoa kuljetti parikymppinen mies, joka määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Selvisi myös, että auton kuljettaja ja autossa matkustajana ollut toinen mies olivat käyneet puoli tuntia ennen kaahaamistaan anastamassa polttoainetta ja elintarvikkeita huoltoasemalta Iittalassa. Autossa matkustajana ollutta miestä epäillään kuljettajan tavoin myös näpistyksestä.

vendredi 26 août 2022 14:21:06 Categories: MTV

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.