Soundi

Yellow Submarine -animaattori ja Heavy Metal -animaation ohjaaja Gerald Potterton on kuollut

Soundi - logo Soundi 25.08.2022 11:36:07 Pop Media
Yellow Submarine.

Kolmesti Oscar-ehdokkaana ollut Potterton oli kuollessaan 91-vuotias.

Palkittu animaattori, tuottaja ja ohjaaja Gerald Potterton menehtyi 23. elokuuta quebeciläisessä sairaalassa Kanadassa. Hän oli kuollessaan 91-vuotias. Asiasta uutisoi Deadline.

Lontoossa syntynyt Potterton opiskeli Hammersmithin taidekoulussa ja muutti Kanadaan 1950-luvun puolivälissä. 1960-luvun alussa hän ohjasi kaksi lyhytanimaatiota, jotka saivat Oscar-ehdokkuuden: My Financial Career (1962) ja Christmas Cracker (1963). Hän teki projekteja myös oikeiden näyttelijöiden kanssa toimien ohjaajana muun muassa Buster Keatonin The Railrodder -lyhytelokuvassa (1965). 1960-luvun lopussa hän perusti oman tuotantoyhtiönsä Potterton Productionin.

Potterton toimi animaattorina The Beatlesin Yellow Submarine -elokuvassa (1968), johon hän päätyi ystävänsä ohjaaja George Dunningin kautta. Potterton oli mukana työstämässä Liverpool-nimistä osiota, jonka aikana soi Eleanor Rigby -kappale. Yellow Submarinen jälkeen hän jatkoi freelancerina Isossa-Britanniassa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Hän ohjasi muun muassa erilaisia osioita Sesame Street -sarjaan, tuotti Oscar Wilden tarinaan pohjautuvan lyhytanimaation The Selfish Giant (1971), joka toi hänelle kolmannen Oscar-ehdokkuuden, sekä toimi animaattorina Raggedy Ann & Andy: A Musical Adventure -elokuvassa (1977).

Ivan Reitman pestasi Pottertonin ohjaajaksi Heavy Metal -animaatioelokuvaan, joka julkaistiin 1981. Vuosien varrella kulttiklassikoksi noussut, erilaisista scifi- ja fantasiatarinoista koostunut antologiaelokuva muistetaan erityisesti soundtrackistaan, jossa oli mukana muun muassa Black Sabbathia, Blue Öyster Cultia, Sammy Hagaria ja Nazarethia. Elokuvalle julkaistiin jatko-osa Heavy Metal 2000 vuonna 2000 ja kolmas osa on pyörinyt siitä asti tuotantolimbossa aina näihin päiviin saakka.

Heavy Metalin jälkeen Potterton jatkoi uraansa tv:n puolella. Hän muun muassa ohjasi vuonna 1985 ilmestyneen George and the Christmas Star -tv-elokuvan ja oli luomassa lapsille suunnattua piirrossarja The Smoggiesia, jota tehtiin kaikkiaan 52 jaksoa vuosina 1989-1991.

??? With a heavy heart, we mourn the passing of long-time friend and collaborator Gerald Potterton (1931-2022). Join us in celebrating the life of the director behind Heavy Metal & The Railrodder by revisiting his #NFB filmography? https://t.co/9gzBNJKjvF

??w/ Buster Keaton, 1965 pic.twitter.com/WYzJlgMsdR

- National Film Board of Canada (@thenfb) August 24, 2022

jeudi 25 août 2022 14:36:07 Categories: Soundi

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.