Ilta Sanoma

Koulujen alkaminen korostaa stop-merkin noudattamisen tärkeyttä. Pysäytysviiva tehostaisi merkin kunnioitusta.

Kuva: Pekka Virtanen

Edullisesti tehtävällä tiemerkinnällä saataisiin lainkuuliaiset ajoneuvojen kuljettajat ymmärtämään, missä kohtaa "pakollinen pysäyttäminen" -merkillä pitää pysähtyä.

Pysäytysviiva ei vaikuta niihin, joiden mielestä liikennesäännöt eivät koske heitä, mutta moni stop-merkin väärällä tavalla sivuuttava kuljettaja tekee liikennevirheen tietämättään.

Lue lisää: Mihin kohtaan stop-merkillä pitää pysähtyä? Kokenut autoilija opasti mopopoikaa

Liikenneturvan viime vuonna julkaiseman seurantatiedon mukaan lähes kolme kymmenestä kuljettajasta ajaa stop-merkin ohi pysähtymättä, vaikka merkki velvoittaa pysäyttämään ja väistämään risteyksen muuta liikennettä. Tämä asia on helppo todeta omakohtaisestikin, eikä samanlaisen otannan saamiseen mene juurikaan aikaa ainakaan silloin kun stop-merkkiä ei ole varustettu pysäytysviivalla.

Mihin tässä liittymässä pitää pysähtyä, ennen kuin ajaa risteävälle kadulle? Oikea paikka on - tai niin merkin pystyttäjä on ainakin tarkoittanut - ennen pyörätien jatketta niin, että näkee molempiin suuntiin jalankulku- ja pyöräväylää. Pysäytysviiva tehostaisi huomattavasti stop-merkin vaikutusta.

Mihin tässä liittymässä pitää pysähtyä, ennen kuin ajaa risteävälle kadulle? Oikea paikka on - tai niin merkin pystyttäjä on ainakin tarkoittanut - ennen pyörätien jatketta niin, että näkee molempiin suuntiin jalankulku- ja pyöräväylää. Pysäytysviiva tehostaisi huomattavasti stop-merkin vaikutusta. Kuva: Pekka Virtanen

Stop-merkillä osoitetaan, että ajoneuvo ja raitiovaunu on pysäytettävä pysäytysviivan kohdalle - tai tarkkaan ottaen ennen viivaa. Jos pysäytysviivaa ei ole, ajoneuvo ja raitiovaunu on pysäytettävä sellaiseen kohtaan, josta on hyvä näkymä risteävään suuntaan - ei siis välttämättä stop-merkille, kuten aikoinaan edellytettiin. Tasoristeyksessä stop-merkillä osoitetaan, että ajoneuvo on ennen tasoristeyksen ylittämistä pysäytettävä merkin kohdalle.

Mainittu pysäytysviiva on yhtenäinen valkoinen tien poikkisuuntainen viiva, jolla voidaan osoittaa paikka, jota ennen ajoneuvo on liikennemerkin tai liikennevalon mukaisesti pysäytettävä. Tämä poikkisuuntainen tiemerkintä siis tehostaa muulla liikenteenohjauslaitteella osoitettua väistämisvelvollisuutta sekä osoittaa suojatien tai tienkohdan, jossa tulee noudattaa erityistä tarkkaavaisuutta ja kiinnittää huomiota ajonopeuteen.

Stop-merkki siis velvoittaa pysäyttämään ja väistämään risteyksen muuta liikennettä. Pysähtymisellä tarkoitetaan sitä, että ajoneuvon pyörät eivät pyöri, eli pelkkä hiljentäminen ei riitä. Tämä stop-merkin kuittaaminen rullaamalla on kuitenkin valitettavasti varsin yleinen.

Lue lisää: Kommentti: Kadun vasempaan laitaan pysäköiminen pitäisi kieltää ainakin talvella

Oleellinen, ilmeisen paljon virhetulkintaa aiheuttava kohta tuossa stop-merkin velvoittavuudessa on "väistämään risteyksen muuta liikennettä". Valitettavan yleinen harhakäsitys taitaa olla, että risteys tarkoittaa tässä yhteydessä katujen tai teiden risteystä, mutta varsinkin taajamissa stop-merkkejä on pystytetty harvoin tämä ajatus mielessä.

Tässä risteyksessä(kin) stop-merkki on asetettu pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden suojelemiseksi. Stop-merkissä oleva lisäkilpi

Tässä risteyksessä(kin) stop-merkki on asetettu pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden suojelemiseksi. Stop-merkissä oleva lisäkilpi "kaksisuuntainen pyörätie" kertoo liikennesäännöt tuntevalle ajoneuvon kuljettajalle, että pysähtyminen pitää tehdä ennen pyörätien jatkeen viivoituksia. Asian ymmärtämisen tehostamiseksi pysähtymispaikkaa kannattaisi maalata poikittainen pysäytysviiva. Kuva: Pekka Virtanen

Liikenneturvan marraskuussa 2021 julkaisemassa tiedotteessakin kirjoitettiin pysäyttämisestä ennen risteystä kertomatta lainkaan sitä, mitä risteys tarkoittaa. Se kerrottiin, että stop-merkkiä käytetään usein risteyksissä, joissa on huono näkemä, vilkas liikenne tai joku muu tarkkaavaisuutta vaativa syy.

Lue lisää: Kommentti: Talvi paljastaa sähköautoilun heikoimman lenkin -?eikä nyt puhuta toimintamatkasta

Helppo tapa tehostaa stop-merkkiä on poikittainen pysäytysviiva. Tässä tapauksessa auto pitää pysäyttää ennen viivaa, vaikka kyseisestä paikasta ei vielä näe risteävää kevyttä liikennettä.

Helppo tapa tehostaa stop-merkkiä on poikittainen pysäytysviiva. Tässä tapauksessa auto pitää pysäyttää ennen viivaa, vaikka kyseisestä paikasta ei vielä näe risteävää kevyttä liikennettä. Kuva: Pekka Virtanen

Todella yleinen "tarkkaavaisuutta vaativa syy" ovat lapset, ja stop-merkkejä onkin taajamissa yleisesti koulujen läheisyydessä. Myös opetusmateriaaleissa annetaan varsin yleisesti se harhakuva, että risteys on autoliikenteelle tarkoitettujen väylin kohtaamispiste.

Varsinkin taajamissa stop-merkillä tarkoitetaan varsin yleisesti kadun ja kevyen liikenteen väylän risteystä, ja asiaa saatetaan tehostaa stop-merkkiin liitetyllä lisäkilvellä, joka kertoo risteävästä kaksisuuntaisesta pyörätiestä.

Lisäkilpi lieneekin tarpeellinen, sillä juridisesti risteyksen määritelmä ei ole täysin selvä. Jos kevyen liikenteen väylä katsotaan viereisen tien/kadun osaksi, niin sen ja risteävän kadun/tien risteys ei ole oma risteys, vaan se muodostaa yhdessä teiden/katujen risteyksen kanssa yhden ison risteyksen. Sekavaa tekstiä ehkä, mutta asialla voi olla merkitystä, jos risteyksessä tapahtuu onnettomuus.

Kun stop-merkki on pystytetty tien/kadun ja kevyen liikenteen väylän risteykseen, se on pystytetty siihen yleensä aina siksi, että halutaan turvata heikomman osapuolen turvallisuus.

Tämä koululaisten turvaksi asetettu stop-merkki tarvitsee ehdottomasti seurakseen poikittaisen pysäytysviivan, sillä näkyvyys varsinkin vasemmalle on todella huono. Stop-merkin etupuolella ja kadun varressa olevat valkoiset ruudut kertovat kadun korotuksesta.

Tämä koululaisten turvaksi asetettu stop-merkki tarvitsee ehdottomasti seurakseen poikittaisen pysäytysviivan, sillä näkyvyys varsinkin vasemmalle on todella huono. Stop-merkin etupuolella ja kadun varressa olevat valkoiset ruudut kertovat kadun korotuksesta. Kuva: Pekka Virtanen

Näin ollen jokainen fiksu autoilija, moottoripyöräilijä, mopoilija ja muu ajoneuvon kuljettaja pysähtyy merkin pystyttäjän tarkoittamaan paikkaan tiedostaen, että kevyttä liikennettä pitää varoa enemmän kuin ajoneuvoliikennettä.

Tai pysähtyisi, jos ymmärtäisi, mikä tuo paikka on. Tämän ymmärryksen tehostamiseksi lähes jokainen stop-merkki pitäisi varustaa pysäytysviivalla. Vaikka pysäytysviivat ovat piilossa osan vuodesta, niiden maalaaminen on edullinen ja fiksu tapa parantaa liikenneturvallisuutta.

Lue lisää: Poliisi julkaisi videon julkeasta piittaamattomuudesta liikenteessä -?"Nyt on skarppauksen paikka!"

Ilta Sanoma
vendredi 19 août 2022 14:00:00 Categories: Autot Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.