Ilta Sanoma

Varman tuotot painuivat miinukselle tammi-kesäkuussa. Listaamattomat sijoitukset ja dollari vaimensivat laskua.

Varman toimitusjohtajan Risto Murron mukaan sijoitusmarkkinat olivat epävakaat alkuvuonna.

Varman toimitusjohtajan Risto Murron mukaan sijoitusmarkkinat olivat epävakaat alkuvuonna. Kuva: Timo Marttila

Työeläkeyhtiö Varman sijoitusten tuotto oli tammi-kesäkuussa 4,3 prosenttia miinuksella, kun vuotta aiemmin tuottoa oli kertynyt 10,4 prosenttia.

Sijoitusten arvo oli kesäkuun lopussa 56,7 miljardia euroa. Vuoden alussa arvo oli 59 miljardia euroa.

-?Sijoitusmarkkinat olivat epävakaat alkuvuonna. Inflaation kiihtyminen, korkojen nousu ja Ukrainan sota vaikuttivat sijoitustemme tuottoihin, mutta laaja hajauttaminen omaisuusluokittain ja maantieteellisesti toi vakautta sijoitussalkkuumme, Varman toimitusjohtaja Risto Murto sanoi tiedotteessa.

Listaamattomat sijoitukset, kuten pääomasijoitukset, hedgerahastot sekä kiinteistö- ja infrastruktuurisijoitukset, kompensoivat tuotoillaan listatun osake- ja korkomarkkinan heikkoja tuloksia. Myös dollarin vahvistuminen vaikutti myönteisesti Varman sijoituksiin.

Murron mukaan suurimpana huolena taloudessa on Keski-Euroopan riippuvuus venäläisestä maakaasusta.

-?Kaasun saatavuusongelmat hidastanevat ensi talvena talouskasvua Keski-Euroopassa. Jos kasvu hidastuu Euroopassa, heikentää se väistämättä myös Suomen talouden kasvumahdollisuuksia. Edessä on erikoinen syksy, kun inflaatio on korkealla mutta talouskasvu on jo hiipunut, hän arvioi.

Sijoitusten tuotto-odotukset ovat parantuneet arvostusten laskiessa, mutta voimakkaan heilunnan yhtiö odottaa jatkuvan markkinoilla.

Ilta Sanoma
vendredi 19 août 2022 12:44:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.