Ilta Sanoma

Valorantin kehittäjä Riot Games lähtee haastamaan räiskintäkuningas Counter-Strikea kovin ammuksin.

Edellinen Valorantin suurturnaus järjestettiin tänä kesänä Kööpenhaminassa.

Edellinen Valorantin suurturnaus järjestettiin tänä kesänä Kööpenhaminassa. Kuva: Colin Young-Wolff / Riot Games

Peliyhtiö Riot Games julkaisi vuonna 2020 Valorant-räiskinnän, joka lähti kilpailemaan suoraan lajityyppinsä ykkösnimen eli Counter-Striken kanssa. Nyt Riot on lyönyt pöytään suunnitelman, jolla yhtiö pyrkii selättämään kilparäiskintöjen kuninkaan.

Tulevaisuudessa Valorantissa tulee pyörimään yhteensä 21 alueellista kilpasarjaa kautta maailman. Näiden aluesarjojen joukosta löytyy esimerkiksi Pohjois-Euroopan oma liiga, jossa suomalaistiimit lähtökohtaisesti kilpailisivat.

Jokseenkin erikoisesti Challengers -nimeä kantavista aluesarjoista nousevat tiimit pudotetaan kahden vuoden jakson jälkeen huippusarjoista takaisin aluesarjoihin. Paluu huipputasolle vaatii uutta suoriutumista aluesarjassa sekä voittoa Ascension-nimeä kantavassa nousuturnauksessa. Vanhoja meriittejä ei huomioida.

Näin Valorantin alueliigat tulevaisuudessa jakautuvat.

Näin Valorantin alueliigat tulevaisuudessa jakautuvat. Kuva: Riot Games

Riot kertoi jo aiemmin tänä vuonna, että kansainvälisiä huippusarjoja on jatkossa kolme: Euroopan, Lähi-Idän ja Afrikan yhteisliiga, Amerikoiden liiga sekä Tyynenmeren liiga. Aluesarjojen parhaiden joukkueiden ohella mukana niissä nähdään "pitkäaikaisia partneritiimejä".

-?Vuoden 2022 aikana Riot aikoo toteuttaa valintaprosessin tunnistaakseen oikeat pitkäaikaiset kumppanit Valorantin nostamiseksi maailman johtavaksi esports-räiskinnäksi, tiedotteessa sanotaan.

Lue lisää: CS:n pelaajamäärät laskussa, Valorant kasvaa - tämä on huippu­räiskintöjen tilanne nyt

Partneripaikka on Riotin mukaan ilmainen, toisin kuin esimerkiksi yhtiön toisessa hittipelissä League of Legendsissä. Sen sijaan partnereiksi valikoituville tiimeille luvataan rahallista tukea vuosittaisen stipendin sekä pelin sisällä toteutettavien yhteistöiden muodossa. Oletettavasti jälkimmäinen tarkoittaa esimerkiksi Counter-Striken tarrojen kaltaista ratkaisua, joissa tiettyjen virtuaaliesineiden tuotoista osa ohjataan ammattitiimeille.

Kilpa-Valorantin uudistukset käynnistetään tiedotteen mukaan vuonna 2023, mutta Riotin alustava suunnitelma kehityskaaresta jatkuu aina vuoteen 2028 saakka. Muutoksista huolimatta pelin globaalit huippukisat, eli Masters-turnaukset sekä MM-turnaus Champions, vaikuttavat pysyvän pitkälti ennallaan.

Ilta Sanoma
jeudi 18 août 2022 23:30:00 Categories: Esports Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.