Ilta-Sanomien lukijat kertovat, miten isovanhempien vastuulle saatetaan sysätä liian iso siivu lastenhoidosta. "Me olemme jo ihan kypsiä, vaikka lapsenlapset rakkaita ovatkin", eräs isovanhempi tiivistää.

Isovanhemmuuden ajatellaan olevan unelmien täyttymys. Kaikkien voimavarat eivät kuitenkaan riitä lastenlasten hoitoon. Kuva: Colouxbox

Isovanhemmuus on usein elämää rikastuttava asia, mutta tämäkään ihmissuhde ei ole vapaa ongelmista.

Kerroimme aiemmin isovanhemmista, jotka puuttuvat lastenlastensa elämään liiallisella innolla.

Lue lisää: "Äitini ei ole nähnyt lapsiani enää moneen vuoteen" - vanhemmat kertovat, milloin isovanhemmat menivät liian pitkälle

Kasvatusneuvojaan tuputtavat isovanhemmat voivat todellakin hankaloittaa perhe-elämää, mutta toisinaan ongelmien juurisyy löytyy vanhemmista itsestään.

Tässä jutussa ääneen pääsevät myös isovanhemmat.

Monet heistä kertovat, että omat voimat ovat rajalliset, joten tuntuu väärältä, jos oma lapsi olettaa, että isovanhemmat hoitavat lapsenlapsia milloin vain.

Näin lukijat avautuvat aiheesta:

- Lapsenlapset tuodaan mitään kysymättä, eikä edes kysytä, haluaisinko edes hoitaa heitä. Pitää juottaa, syöttää ja vaihtaa vaipat. Sanotaan, että "eihän sulla ole mitään menoa, kun olet eläkkeellä". Täysi katastrofi oli, kun ilmoitin meneväni lääkäriin. Voi voi, kun miniällä oli juuri silloin tyttöporukan tapaaminen. Sain kommentin, että se meni pilalle, kun en viitsinyt katsoa lapsia.

- Vuosia olemme hoitaneet lapsenlapsia aina, kun on tarvittu. Mielellämme. Usein kuitenkin tuntuu, että kiitos-sanakin on liikaa tästä avusta.

- Nuoret tuovat lapset hoitoon isovanhemmille, kun pitää tehdä itse töitä, pitää käydä kaupassa, ym. Opetelkaa hoitamaan omat lapsenne! Jos se ei onnistu, niin lapsia ei ole kenenkään pakko tehdä.

- Miniän mielestä meidän seitsemänkymppisten pitäisi jaksaa monta kertaa viikossa tuntikausia hoitaa neljää lasta, joista kolme on alle nelivuotiaita. Miksi ihmeessä ensin eletään nuoruutta liki nelikymppiseksi ja sitten tehdään monta lasta, joita ei jakseta hoitaa? Tehkää lapset nuorena, jos haluatte isovanhempien apua. 55-vuotias jaksaa paremmin kuin 75-vuotias. Me olemme jo ihan kypsiä, vaikka lapsenlapset rakkaita ovatkin.

- Minua suunnitellaan jo lastenhoitajaksi, vaikka olen vielä kiivastahtisessa työssä. Vapaapäivinäni lataan paristot harrastaen liikuntaa ja leväten. Nekin päivät pitäisi täyttää pienten hoitamisella. Minun kaltaisista isovanhemmista väitetään helposti, että olisimme vain itsekkäitä. Emme ole, yritämme vain jakaa aikaamme tasaisesti kaikelle. Kun eläkeikä sitten lopulta alkaa, on selvää, että minun kaltaisilleni jää silloin enemmän aikaa lastenlapsille.

- Yleensä puhutaan perheiden ruuhkavuosista, kun perheet ovat nuoria. Mutta ei kai tarkoitus ole siirtää ruuhkaa yhä työssä käyville isovanhemmille? Meiltä odotetaan siinä tapauksessa paljon, palautumiskykyymme nähden jopa enemmän kuin nuoremmilta ja tehokkaammilta.

On ymmärrettävää, että pienten lasten hoitaminen voi väsyttää. Moni tajuaa kyllä isovanhemman kannan, jos aiheen vaan uskaltaa ottaa puheeksi.

- Pitää ymmärtää myös heitä, jotka eivät jaksaneet hoitaa lapsenlapsiaan silloin, kun he olivat pieniä. Suhteita voi rakentaa myöhemminkin. Mummolla ja vaarilla voi olla paremmin aikaa sitten kun he ovat 70-80-vuotiaita, ja kiireet ovat loppuneet.

Kun ikää on enemmän, voi lastenlapsien hoitaminen kerta kaikkiaan olla liian voimia vievää. Kuva: Colourbox

- Kun omien jo aikuisten lasteni mummo tuli yli 70 vuoden ikään, lastenlasten hoitamiset loppuivat siihen kuin seinään. Äitini kertoi minulle, ettei hän enää jaksa hoitaa nuorimmaistani. Silloin tällöin nuorimmaiseni meni omine ruokineen mummolle yhdeksi tai maksimissaan kahdeksi yöksi. Täytyy ehdottomasti tehdä selväksi, että yli 70-vuotiaat vanhemmat täytyy vapauttaa kaikista lastenlasten hoitovelvoitteista.

Aina rajojen asettaminen ei vanhempia miellytä.

Jos isovanhemmat ovat päätöksessään kovin ehdottomia, asiaa voi olla vaikea hyväksyä.

- Meillä äitini ilmoitti lapsenlapsen ensitapaamisella, ettei sitten hoida lapsia. Eikä ole hoitanutkaan. Mutta kummasti itse joudun heitä nyt iäkkäinä avustamaan, vaikka he eivät kyllä omia vanhempiaan ole avustaneet.

- Mieheni äiti ja isä eivät auttaneet millään tavalla vauvan- tai taaperonhoidossa. Heistä oli päinvastoin vaivaa. Heitä olisi pitänyt viihdyttää, majoittaa, ruokkia ja tuottaa heille elämyksiä isovanhemmuudesta.

- Vanhempani eivät juurikaan auttaneet. Isä joskus. Nyt omat lapseni ovat aikuisia ja minulla pitäisi olla sitä omaa aikaa. No ei ole. Isäni kuoli 15 vuotta sitten, ja äidilläni on muistisairaus. Nykysysteemi tukee kotiasumista, ja kaikkialla odotetaan, että minä hoidan äitini vapaa-ajallani.

- Anoppini teki jo kättelyssä selväksi, että "en ole kovin mummomainen, enkä pilaa kesälomiani kakaroita hoitamalla". En koskaan tarjonnut poikiani hänelle hoitoon. Nyt pojat ovat jo aikuisia ja minä olen kahden alakouluikäisen pojan mummu. Asumme maalla, ja pojat ovat meillä vähintään kerran kuussa viikonlopun.

Lukijat kertovat, että isovanhemmissa on myös niitä, joita lapset eivät kiinnosta vähääkään.

- Mieheni äiti ei ole koskaan nähnyt lapsenlastaan. Ensimmäistäkään syntymäpäiväkorttia ei ole tullut, vaikka hänelle syntymästä soitettiin jo laitokselta, niin kuin muillekin läheisille. Välimatkaa on reilu sata kilometriä. En olisi ikinä arvannut, että tuollaisiakin ihmisiä löytyy.

"Ensimmäisestä anopista oli paljon iloa, hoitoapuna ja taloustukena", mies kertoo. Kuva: Colourbox

Isovanhemmat ovat erilaisia myös luonteiltaan. Sen on saanut todeta eräs, nyt kolmannessa avioliitossaan oleva mies.

- Kun sain ensimmäisen anoppini, olin haltioissani: varallisuutta riitti ja mielenkiintoa myös tyttären elämään avustusten muodossa. Minä olin tuohon aikaan toimeton, ryhditön aviomies. Pari lasta tuli alulle saatettua. Ensimmäisestä anopista oli paljon iloa, hoitoapuna ja taloustukena.

Olosuhteiden pakosta jouduin vaihtamaan anoppia. Kylkiäisenä tuli vielä appi. Saimme uuden vaimon kanssa kolme lasta. Jouduimme kustantamaan kaiken itse. Minä olin kaupungin töissä pikkupalkalla, ja vaimo teki opiskelun ohella pitkää iltaa siivoushommissa. Vaimon vanhemmat olivat saitoja ja pitivät yhteyksiä yllä vain jouluna.

Nyt olen kolmannessa avioliitossa.

Mitä tulee omiin vanhempiini, he asuvat Ruotsissa ja ovat tykänneet pitää minuun aina etäisyyttä. Harmi sinänsä, eivät edes puhelimeen vastanneet, kun rahapulassa jouduin siihenkin nöyrtymään. Tiedä sitten, miten he olisivat lapsensa lapsia kohdelleet.

Nyt vanhimman poikani vaimo on pieniin päin. Juttelin jo pojan kanssa, että kun heidän esikoisensa syntyy, mennään porukalla vaikka Pattayalle lomailemaan. Minä voin pitää silmällä taaperoa sillä välin, kun nuoripari ottaa Thaimaan illasta mittaa.