Viivi Lehikoinen eteni 400 metrin aitajuoksun finaaliin uudella Suomen ennätyksellä 54,50. Lehikoinen voitti oman eränsä ja oli välierävaiheen ko" /> Viivi Lehikoinen eteni 400 metrin aitajuoksun finaaliin uudella Suomen ennätyksellä 54,50. Lehikoinen voitti oman eränsä ja oli välierävaiheen ko" />

YLE


Aitajuoksija Viivi Lehikoinen vastasi yleisurheilun EM-kilpailujen torstain aamukilpailujen suomalaispaukusta, kun hän juoksi Münchenin EM-kilpailujen 400 metrin aitojen välierässä Suomen ennätyksen ajalla 54,50 ja pyyhkäisi pois Eugenen MM-kilpailujen välierässä tekemänsä SE-ajan 54,60.

- Suora finaalipaikka oli tavoitteena. Erän eka, finaalipaikka ja vielä Suomen ennätys, Lehikoinen iloitsi.

Lehikoinen sai kauden aiemmilla ajoillaan suoran välieräpaikan, vaikka ei tunnustaudukaan etuoikeuden tuovan säännön kannattajaksi. Hän olisi ollut valmis juoksemaan myös alkuerän, mutta säästyi siltä.

Välierissä suora finaalipaikka oli tarjolla kunkin erän kahdelle nopeimmalle.

- Lähdin terävästi. Kolme tyttöä oli loppusuoralla mukana. Hyvä juoksu.

Perjantain finaalipäivälle on luvattu sadetta.

- Sopii kyllä varmasti suomalaisille, vaikka Laurent (Meuwly) ei tykkää Suomen säästä, Lehikoinen mainitsi sveitsiläisvalmentajansa.

- Kova juoksu tulee. Pitää palautua hyvin.

Välierissä kovinta vauhtia piti Hollannin Femke Bol, joka kiiruhti kierroksen 53,73. Lehikoinen oli kolmanneksi nopein.

Murto valvotti

Lehikoinen seurasi keskiviikkoiltana keskimatkojen juoksija Sara Kuiviston kanssa televisiosta Wilma Murron seiväsfinaalia, joka päättyi suomalaisjuhliin.

- Häiritsi se vähän nukkumaanmenoa, mutta myös oma kilpailu jännitti. Vähän ennen yhtätoista kävin nukkumaan.

Suomalaisaituri voisi nousta finaalissa jopa yllätysmitalistiksi. Erävoitto välierissä takaa hyvät asemat ratoja arvottaessa.

- Kaikki mitä huomenna (perjantaina) tulee, on plussaa. Lähden nauttimaan ja taistelemaan.

Kristiina Halonen selvitti alkuerän keskiviikkona ajalla 56,70 ja juoksi torstain välierässä 56,82. Hän oli eränsä seitsemäs, eikä päässyt finaaliin. Hänen ennätyksensä on 56,68.

- Tavoitteena oli juosta reippaasti, mutta juoksu meni epäaktiiviseksi. Ei ollut kuitenkaan huono juoksu vaan pysyin omalla tasollani. Lähdin hakemaan ennätystä, kun olin alkuerässäkin vielä kymmenennellä aidalla ennätysvauhdissa, Halonen sanoi.

Naisten 400 metrin loppukilpailu on ohjelmassa perjantaina klo 22.45. Suora lähetys Ylen kanavilla.

Lue myös:

Viivi Lehikoisen sisko muistaa aiturin romahduksen Belgiassa kesällä 2020 - SE-naisen tarinassa on opittavaa myös urheilujohtaja Matti Heikkiselle

Tuija Helander teki huiman ennustuksen 13-vuotiaasta Viivi Lehikoisesta: "Katsoin, että tuossa on sellainen"

Wilma Murron äiti huomasi tyttäressään tuttuja eleitä ja tajusi mitä oli tulossa - jopa kansainväliset supertähdet hehkuttavat suomalaista

Tajusitko kultahuuman keskellä, kuinka kovan tuloksen Wilma Murto tuli tehneeksi? Kaikkien aikojen tilastossa edellä enää Aki Parviainen

Miten ihmeessä Wilma Murto pystyi parantamaan EM-finaalissa ennätystään 13 senttiä? Asiantuntija kertoo kolme syytä hirmutemppuun

Suomen moukaritähti kertoo ällistyttävästä hetkestä stadionilla - seurasi monttu auki Wilma Murtoa: "Mitä hemmettiä täällä tapahtuu?"

Kommentti: Wilma Murto näpäytti hänet hylännyttä maailman suurinta välinevalmistajaa - osoitti Euroopan mestarin merkkejä kesken finaalin

Wilma Murto voitti EM-kultaa! Murskasi Suomen ennätyksen ja dominoi ratkaisevalla hetkellä

jeudi 18 août 2022 21:04:31 Categories: EM-viikko YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.