Ilta Sanoma

Wilma Murto hyppäsi asiantuntijan mukaan satojatuhansia euroja itselleen ja miljoonia suomalaiselle yleisurheilulle.

Wilma Murron EM-kultamitalilla on suomalaiselle yleisurheilulle jopa miljoonien eurojen merkitys.

Wilma Murron EM-kultamitalilla on suomalaiselle yleisurheilulle jopa miljoonien eurojen merkitys. Kuva: Heikki Saukkomaa

Wilma Murron keskiviikkoinen EM-kulta oli myös taloudellisesti merkittävimpiä asioita suomalaisessa yksilöurheilussa vuonna 2022.

- Karkeasti arvioiden hän hyppäsi satojatuhansia itselleen ja miljoonia suomalaiselle yleisurheilulle.

Näin rajun arvion Murron, 24, huikeasta Euroopan mestaruudesta esittää ammattilainen, joka on uransa aikana edustanut suurta määrää suomalaisia huippu-urheilijoita ja solminut näille yhteistyösopimuksia. Hän puhuu nimettömästi, koska ei edusta Wilma Murtoa ja haluaa olla lojaali tämän taustajoukoille.

Urheilumanageroinnin veteraani Tero Heiska on kulkenut Wilma Murron rinnalla koko tämän aikuisuran ajan.

Urheilumanageroinnin veteraani Tero Heiska on kulkenut Wilma Murron rinnalla koko tämän aikuisuran ajan. Kuva: Jyrki Johannes Tervo

- Hän ei ole vielä mikään Kaisa Mäkäräinen tai Kiira Korpi, mutta hän on supertähteyden tiellä ja koko 2020-luku on hänen etsikkoaikaansa. Toisaalta Murto ei ole sillä lailla bisnesorientoitunut urheilija kuin vaikka Nooralotta Neziri, ja on mielenkiintoista nähdä, miten hän tämän buumin hyödyntää.

Lue lisää: Wilma Murrolle harvinaislaatuista suitsutusta Ruotsista

Murron rinnalla on managerina kulkenut alusta saakka - käytännössä nuorten ME-hypystä tammikuussa 2016 lähtien - Tero Heiska, jolla on ammattiinsa pitkä perspektiivi. Heiskan asiakkaisiin ovat kuuluneet aiemmin mm. kuulantyönnön olympiavoittaja Arsi Harju ja keihäänheiton maailmanmestari Tero Pitkämäki.

- On selvää, ettei tämä Wilmalle taloudellisesti hallaa tehnyt, mutta en mielelläni spekuloisi julkisesti kokonaisuutta, koska se ei ole itsellenikään ihan selvä.

Wilma Murto matkusti heinäkuussa 2021 Tokion olympiakisojen viimeistelyleirille Sagaan. Kisoista tuli hänelle 5. sija ja kansainvälinen läpimurto.

Wilma Murto matkusti heinäkuussa 2021 Tokion olympiakisojen viimeistelyleirille Sagaan. Kisoista tuli hänelle 5. sija ja kansainvälinen läpimurto. Kuva: Sami Kero / HS

Urheiluliiton 10?000 euron mestaruusbonuksen lisäksi Murto saa menestysbonukset myös pääkumppaneiltaan eli Pumalta ja Red Bullilta, joiden tiimiin hän on kuulunut vuodesta 2018. Red Bullin Suomen-tiimiin kuuluvat myös mm. rallikuski Kalle Rovanperä, hiihtäjä Iivo Niskanen ja jalkapalloilija Glen Kamara. Murtoa tuki Tokion olympiakisoihin 2021 saakka, omista varoistaan, myös entinen NHL-jääkiekkoilija Jussi Jokinen.

- Ne sopimusten bonukset ovat hyvin merkittäviä. Ja lisäksi tällainen menestys tarkoittaa myös sitä, että itse perussopimuksen arvoa nostetaan, Heiska kertoo.

Lue lisää: Näin Wilma Murron puoliso onnitteli kultasankaria - kertoi ääni väristen uskomattomasta hetkestä

Yhteiskunnalta Murto saa opetus- ja kulttuuriministeriön korkeinta, 20?000 euron verotonta urheilija-apurahaa. EM-kullan jälkeen Murto pystyy myös hinnoittelemaan itsensä kilpailujärjestäjille aivan eri tavalla kuin ennen.

Heiska vahvistaa ylempänä puhuneen asiantuntijan arvion siitä, ettei Murto urheile bisnes edellä.

- Jos sopimustarjous sisältää yhtään liikaa urheilemista haittaavia velvoitteita, sitä ei allekirjoiteta. Samoin Wilmalle on hyvin tärkeää, että kumppanit istuvat hänen arvomaailmaansa.

Heiska kertoo, että neuvottelee paraikaa Murrolle kolmatta pääkumppania, mutta prosessi on kesken. Voi veikata, että pöydässä on uudenlaisia numeroita, kun osapuolet tapaavat seuraavan kerran.

Manageri muistuttaa, että urheilijaa myydään myös odotusarvoilla, ei vain menneisyydellä tai nykyhetkellä.

Lue lisää: Ilmeet katsomossa kertoivat kaiken - Wilma Murron läheiset häkeltyivät täysin: "Ihan käsittämättömän hienoa"

- Aika harvaan muuhun suomalaiseen urheilijaan kohdistuu tällä hetkellä niin huikeita odotusarvoja tuleviin vuosiin kuin Wilmaan.

Urheiluliiton kaupallinen johtaja Jari Töykkä oli keskiviikkoiltana Suomen onnellisimpia ja myös helpottuneimpia miehiä. Urheiluliitto palaa pian EM-kisojen jälkeen Ruotsi-otteluineen ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen Olympiastadionille. Taloudellinen riski on iso, mutta Murron synnyttämä buumi pienensi sitä merkittävästi.

Elmänkumppani Jaakko Linkoheimo on Wilma Murron elämän tärkeimpiä kulmapaloja.

Elmänkumppani Jaakko Linkoheimo on Wilma Murron elämän tärkeimpiä kulmapaloja. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

- Wilma kumuloi suomalaiselle yleisurheilulle miljoonia euroja. Ei vain itselleen ja Urheiluliitolle, vaan koko lajille. Saamme Ruotsi-otteluun Wilman ja kenties muutaman muunkin EM-menestyjän ansiosta täydellisen kattauksen.

Töykkä kertoo, että Urheiluliitto oli jo optimistisesti suunnitellut markkinointimateriaaleja, joissa maaottelua myytäisiin nimenomaan Wilma Murrolla.

- Enteriä painettiin, kun Wilma oli vasta laskeutumassa patjalle viimeisessä hypyssään.

Ilta Sanoma
jeudi 18 août 2022 20:50:00 Categories: Ilta Sanoma Yleisurheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.