Ilta Sanoma

Perussuomalaisten Riikka Purra ei ollut uskoa silmiään nähtyään pääministeri Sanna Marinista levinneen videon.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra uskoo, että kohu pääministerin ympärillä tulee vaikuttamaan hänen uskottavuuteensa.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra uskoo, että kohu pääministerin ympärillä tulee vaikuttamaan hänen uskottavuuteensa. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra oli yllättynyt nähdessään pääministeri Sanna Marinista (sd) sosiaalisessa mediassa levinneen videon.

- Sanna Marin on ollut omanlaisensa pääministeri ja uudistanut omien sanojensa mukaan instituutiota ja mikäs siinä. Pääministerillekin varmasti juhliminen sopii, hän aloittaa.

Purra kuitenkin toteaa, että Marinin ulostulot eivät ole kesän aikana liittyneet juurikaan poliittisiin kysymyksiin vaan enemmänkin vapaa-ajan viettoon. Tärkeistä politiikan teemoista hän nostaa esille esimerkiksi Uniperin ja kärjistyvän tilanteen sähkömarkkinoilla.

- Kyllähän tämä uskottavuuteen todennäköisesti vaikuttaa. Mutta lopultahan sen päättävät Marinin osalta oma eduskuntaryhmä, puolue ja muut hallituskumppanit ja loppuviimein Suomen kansa. Hänen kansansuosionsa on hyvinkin korkea.

Purran mukaan juhliminen ja ystävien seurassa oleilu on tietenkin sallittua kaikille. Harkintakyky on hänen mielestään pettänyt siinä vaiheessa, kun ei ole huolehdittu siitä, keitä paikalla on, tai vuotavatko videot julkisuuteen. Hän ei ota kantaa siihen, millainen toiminta on pääministerille sopivaa.

Puheenjohtaja arvioi, että Marinia on kohdeltu mediassa eri tavalla kuin esimerkiksi aikanaan pääministerinä toiminutta Alexander Stubbia (kok).

- Kyllä Mariniin on suhtauduttu mediassa hyvin positiivisesti. Yksi syy voi olla sukupuoli, mutta muitakin varmasti on. Ei ole minun tehtäväni arvioida sitä.

Purran mukaan pääministerin uskottavuuteen ja vakavasti otettavuuteen vaikuttaa koko kokonaisuus, ei vain yksittäiset seikat, jotka videon julkitulon aiheuttamassa kohussa ovat olleet esillä.

Ilta Sanoma
jeudi 18 août 2022 19:41:00 Categories: Ilta Sanoma Politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.