Ilta Sanoma

Piia-Noora Kauppi toimi europarlamentaarikkona ennen pestiään Finanssialan toimitusjohtajana.

Piia-Noora Kauppi toimi Finanssialan toimitusjohtajana lähes 13 vuotta.

Piia-Noora Kauppi toimi Finanssialan toimitusjohtajana lähes 13 vuotta. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Finanssiala (FA) kertoo, että Piia-Noora Kauppi jättää järjestön toimitusjohtajan tehtävän marraskuun lopussa. Hän on työskennellyt pankkeja ja vakuutusyhtiöitä edustavan Finanssialan toimitusjohtajana lähes 13 vuotta.

-?Nyt on aika siirtyä työuralla uudelle polulle. Tämä on upea tehtävä, jota olen hoitanut antaumuksella ja suurella sydämellä, Kauppi sanoo tiedotteessa.

Finanssialan hallituksen puheenjohtaja Juha Koponen pitää ratkaisua harmillisena mutta ymmärrettävänä.

-?Piia-Nooran johdolla edunvalvontajärjestömme on uudistunut ja noussut yhdeksi Suomen arvostetuimmaksi vaikuttajatahoksi. Erityisesti Piia-Nooran vahva Eurooppa-politiikan osaaminen ja kokemus ovat luoneet vahvan perustan vaikuttamistyöllemme, Koponen korostaa.

Hänen mukaansa FA uudistaa ensi vuonna strategiaansa, ja huhtikuussa pidettävien eduskuntavaalien jälkeen alkaa uusi kausi järjestön vaikuttamistyössä.

-?FA:n vetäjän vaihtuminen on aina merkittävä muutos, mutta toki on luontevaakin, että seuraaja pääsee aloittamaan juuri tällaisen uuden toimintakauden kynnyksellä, Koponen arvioi.

Kauppi, 47, toimi europarlamentaarikkona ennen pestiään Finanssialan toimitusjohtajana.

Ilta Sanoma
jeudi 18 août 2022 19:45:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.