Keskustelu syrjimättömyydestä karkasi Vaasan valtuustossa maahanmuuton kritisoimiseksi. Perussuomalaisten valtuutettu suomi maahanmuuttopolitiikk" /> Keskustelu syrjimättömyydestä karkasi Vaasan valtuustossa maahanmuuton kritisoimiseksi. Perussuomalaisten valtuutettu suomi maahanmuuttopolitiikk" />

YLE


Keskustelu Vaasan kaupunginvaltuustossa maanantaina yltyi rasistiseksi, kun valtuutetut käsittelivät aloitetta syrjimättömyydestä.

Kovaksi käynyt keskustelu alkoi Lotta Alhonnoron (vihr.) jättämästä valtuustoaloitteesta. Valtuustoaloitteessa esitetään, että kaupunki ryhtyisi edistämään toimia, joilla Vaasasta tehtäisiin syrjimättömyyden ja tasa-arvon edelläkävijä.

Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Kimmo Köykkä nosti puheenvuorossaan esiin, että ulkomaalaistaustaiset ihmiset ovat kiusanneet hänen tyttäriään.

- Heti sanotaan rasistiksi, jos kerron tämän totuuden, hän aloitti.

- En voi kaikkia yleistää, mutta minun lapseni ovat sanoneet, että he ovat olleet jotain ulkolaisia, jotka ovat alkaneet kiusaamaan, nimittelemään ja lääppimään.

Köykkä sanoi myös puheenvuorossaan, että aikuiset miehet huutelevat naisille kaduilla.

- En montaa kertaa voisi sanoa, että ihan suomalaissyntynyt lähtisi huutelemaan naisille perään. Tässä olisi ratkaisuna, että [ulkomaalaistaustaiset] pitäisi opettaa meidän kulttuuriin, että miten käyttäydytään.

Aloitteentekijä Alhonnoro peräsi heti Köykän puheen vuoron perään, että valtuutetut pohtisivat hyvin tarkasti, että mitä valtuustossa voi sanoa.

- Mietitään läsnäolijoita ja meidän vaasalaisia, joilla on hyvin erilaisia taustoja, Alhonnoro sanoi.

Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Lauri Karppi kritisoi puheenvuorossaan maahanmuuttoa "huonommista kulttuureista".

- Se ei ole opettajien syy, että ihmisiä tulee huonommista kulttuureista, ja he tuovat tapansa ja arvonsa mukanaan. Olemme kunnanvaltuustona päättäneet, että haluamme lisää huonoa maahanmuuttoa. Samoin kuin valtion tasolla on päätetty, että haluamme lisää huonoa maahanmuuttoa.

- On koomista, että ollaan muka huolestuneita vaikutuksista myöhemmin, muttei itse siitä ongelmaa aiheuttavasta asiasta. Koomista, että yksi opettaja väittää, ettei kukaan pelkää rasistiksi leimautumista ja saman tien toinen huomauttaa, että ei saa puhua tällä tavalla tästä ongelmasta.

Tommi Mäki.
Vaasan kaupunginvaltuuston kokouksen puheenjohtajana toiminut Tommi Mäki oli valmiina keskeyttämään puheenvuoroja, mikäli epäasiallisuudet olisivat jatkuneet.Joni Kyheröinen / Yle

Kaupunginvaltuuston puheenjohtajana toiminut ensimmäinen varapuheenjohtaja Tommi Mäki (kok.) puuttui tässä vaiheessa keskustelun sävyyn.

- Pidetään keskustelu edelleen asiallisena, Mäki pyysi.

RKP:n varavaltuutettu Johanna Kauppinen vastasi kärkkäästi puheenvuorossaan Karpille.

- Ei ole huonompia kulttuureita, ei ole huonompaa maahanmuuttoa. Pohjalaiset ovat vuosisatoja olleet maahanmuuttajia.

Karppi jatkoi puheenvuorossaan Kauppisen jälkeen, että ihmisiä tulee kehittyvistä maista, joissa on erilaiset arvot ja tavat.

- Katsotaan elämisen tapaa niissä muissa maissa, niin se on yleensä paljon heikompilaatuinen millä tahansa mittarilla. Ei sitä tarvitse peljästyä sanoa, ihan voidaan selkeästi verrata että jotkut eivät ole yhtä hyviä kuin länsimaiset vapauden arvoja arvostavat.

Valtuuston kokous on katseltavissa jälkikäteen verkossa tästä linkistä. Yllä kuvattu keskustelu käydään noin kohdassa 00:48.

"Kulttuuri ei ole syy"

Kaupunginvaltuuston kokoukseen osallistunut, 4-vuotiaasta lähtien Suomessa asunut valtuutettu Antonio Teca kertoo Ylelle olevansa järkyttynyt keskustelun suunnasta.

- Vaikka he eivät minusta puhuneet, salissa tuli todella turvaton olo. Fiilis oli aivan kauhea.

Teca julkaisi Instagramissa kuvan, johon hän oli kirjoittanut, ettei hänellä ole aikaisemmin ollut niin kamalaa oloa kuin kokouksessa oli ollut.

- Olen saanut todella paljon tukea omasta ryhmästäni, kun kokous päättyi. Myös valtuutetuilta ja kansanedustajilta, joita katson ylöspäin.

Hän pitää kaupunginvaltuuston kokouksessa käsiteltyä aihetta tärkeänä, mutta keskustelu päätyi väärille urille.

Teca painottaa, ettei kulttuuri tai kansalaisuus ole syy ihmisten ahdisteluun. Häirintää tekevät yksittäiset henkilöt alkuperästään riippumatta.

- Sitä tapahtuu ympäri maailman. Tuntuu tyhmältä yrittää selittää tällaista, sillä tämän pitäisi olla itsestään selvää.

Hän ei osallistunut keskusteluun kohdan käsittelyn aikana.

- Tuollaisia ihmisiä vastaan ei kannata vastata tunteella, vaan kannattaa vastata järjellä. Koin, etten ollut parhaassa tilassa vastaamaan heidän puheisiinsa.

Teca uskoo, että yhteistyön voimin löydetään ratkaisu, ettei kenenkään tarvitsisi kohdata syrjintää tai kiusaamista jatkossa.

Hän ei vaadi anteeksipyyntöä Köykältä tai Karpilta. Sen sijaan hän toivoo puheenvuoron käyttäjiltä vastuuta.

- En odota anteeksipyyntöä, odotan parempaa käytöstä ja yhtenäisyyttä seuraavissa kokouksissa. Olemme ajamassa vaasalaisten etuja ja edustamme kaikkia vaasalaisasukkaita. Se tarkoittaa sitä, että meidän pitää kunnioittaa toisiamme.

- Olen politiikassa mukana juuri siksi, etteivät minun jälkeen tulevat kokisi ikinä tällaista. Tämä on niin väärin.

Asiaa käsitellään puheenjohtajiston kesken

Puheenjohtaja puuttui keskusteluun yhden kerran. Antonio Teca arvioi, että valtuustokokouksen puheenjohtajana toiminut Tommi Mäki toimi tilanteessa hyvin.

Mäki kertoo, että hän pyrkii puheenjohtajana tarkastelemaan asioita kokonaisuutena ja yrittää olla päästämättä omia tunteitaan tai ajatuksiaan keskusteluun.

- Olisin keskeyttänyt puheenvuoroja, jos epäasiallisuudet olisivat jatkuneet, Mäki sanoo.

Hänen mukaansa puheenjohtajalla on vähän työkaluja keskusteluun puuttumiseen. Suuri vastuu on valtuutetuilla.

- Meillä on sovittuna [valtuusto]ryhmien kesken pelisäännöt, joissa mainitaan asiallinen keskustelu.

Mäki on käynyt kokouksen jälkeen keskustelua valtuuston puheenjohtajiston kanssa ja jatkaa keskustelua tarpeen mukaan myös ryhmäpuheenjohtajien kanssa. Hän ei näe jatkotoimenpiteille tarvetta, mutta pitää tärkeänä, että valtuutetut muistavat pitää keskustelun kaupunginvaltuuston kokouksiin sopivana jatkossa.

- Jos itse johdan kokouksia ja vastaavaa nähdään, tulen puuttumaan asiaan vähintään yhtä tiukasti.

jeudi 18 août 2022 19:21:08 Categories: YLE kunnanvaltuustot

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.