Ilta Sanoma

Parhaiten riittävän raudan saannin turvaa monipuolinen sekaruokavalio.

Raudanpuutteen taustalla voi olla esimerkiksi kova treenaaminen yhdistettynä siihen, että ei syö riittävän monipuolisesti.

Raudanpuutteen taustalla voi olla esimerkiksi kova treenaaminen yhdistettynä siihen, että ei syö riittävän monipuolisesti. Kuva: Colourbox

Väsymys, päänsärky, mitään ei oikein jaksaisi. Raudanpuutteen oireet voivat olla moninaisia ja yleisluontoisia, ja puutetta voi olla vaikea tunnistaa.

- Raudanpuute voi olla erityisen salakavala, sillä sen yleisimmät oireet ovat sovellettavissa moniin sairauksiin. Lisäksi raudanpuute kehittyy pikkuhiljaa, ja oireetkin voivat hiipiä yksi kerrallaan pahentuen, sanoi aiheeseen perehtynyt lääkäri Ilona Ritola aiemmin jutussamme.

Ilman verikoetta on mahdotonta sanoa, johtuuko väsymys todella raudanpuutteesta vai jostakin muusta syystä.

Lue lisää: Tolkuton väsymys, aivosumu, sydämen muljahtelut ja muut raudanpuutoksen merkit - "Oireet voivat hiipiä yksi kerrallaan pahentuen", sanoo lääkäri

Elimistö tarvitsee rautaa. Raudanpuutteen syntymistä voi ehkäistä huolehtimalla riittävästä raudan saannista sekä vähentämällä raudan menetystä.

Listasimme 5 keinoa varmistaa raudan saanti ravinnosta:

Ravinnon paras raudan lähde on liha. Eläinperäiset tuotteet sisältävät hyvin imeytyvää hemirautaa.

Ravinnossa rauta on joko hemimuodossa (eläinperäinen, hyvin imeytyvä) tai non-hemimuodossa (kasviperäinen, heikosti imeytyvä).

Sekasyöjä saa rautaa hyvin syömällä säännöllisesti lihatuotteita. Myös esimerkiksi kala, kanamunat ja maksa sisältävät rautaa.

Eläinperäisten tuotteiden sijasta lautaselle voi ottaa palkokasveja, kuten linssejä ja papuja.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että palkokasvit eivät sisällä hemirautaa, joten rauta imeytyy niistä heikommin kuin eläinperäisistä tuotteista.

Puutokseen voi vaikuttaa sekin, jos rauta ei imeydy kunnolla.

- Useammankin kerran on tullut vastaan mies, jolla raudanpuute oli syntynyt vain sillä, että hän oli alkanut juomaan maitoa jokaisella aterialla, Ilona Ritola kertoi.

Maitotuotteet ja esimeriksi kahvi ja tee voivat estää raudan imeytymisen liki kokonaan, jos ne nautitaan aterian yhteydessä. Kahvi ja tee olisikin fiksumpaa nauttia aterioiden välillä, esimerkiksi iltapäiväkupposena.

Myös pähkinöissä, siemenissä ja manteleissa on rautaa.

Myös pähkinöissä, siemenissä ja manteleissa on rautaa. Kuva: Colourbox

C-vitamiini edistää raudan imeytymistä ravinnosta. Etenkin eläinperäisiä tuotteita välttävän kannattaa lisätä aterialle C-vitamiinia, joka auttaa rautaa imeytymään.

C-vitamiinin parhaita lähteitä ovat tuoreet kasvikset, hedelmät ja marjat sekä C-vitaminoidut mehut.

Lue lisää: Tämän vuoksi rauta ei imeydy - erikoislääkäri kertoo, kuinka syömme rautaa väärin

Täysjyväviljavalmisteet, kuten kaura ja ruis, ovat hyviä raudan lähteitä. Syö aamupalaksi esimerkiksi kaurapuuroa ja nappaa välipalaksi vaikka täysjyväviljainen välipalapatukka.

Yleisin raudanpuuteanemian syy on raudan menetys verenvuodon vuoksi. Hedelmällisessä iässä olevien naisten raudanpuutteen syynä ovat useimmiten kuukautisvuodot.

Yleisin raudanpuuteanemian syy on raudan menetys verenvuodon vuoksi. Hedelmällisessä iässä olevien naisten raudanpuutteen syynä ovat useimmiten kuukautisvuodot. Kuva: Colourbox

Raudanpuutos voi juontaa juurensa esimerkiksi:

runsaista kuukautisista

sairauksista (kuten keliakia)

suoliston kasvaimista

leikkauksista

verenluovutuksista

onnettomuuksista

perintötekijöistä

raudan heikosta imeytymisestä

niukasta raudan saannista ravinnosta, esimerkiksi laihduttamisen tai yksipuolisen kasvissyönnin seurauksena

Raudanpuutteen taustalla voi olla vaikka kova treenaaminen yhdistettynä siihen, että ei syö riittävän monipuolisesti.

On raudanpuutteen syy mikä tahansa, pelkällä syömisten kunnostamiselle puute ei korjaannu. Tarvitaan rautalisää suun kautta. Joskus myös infuusio voi olla tarpeen.

Lue lisää: Tolkuton väsymys, aivosumu, sydämen muljahtelut ja muut raudanpuutoksen merkit - "Oireet voivat hiipiä yksi kerrallaan pahentuen", sanoo lääkäri

Lähteitä: Terveystalo, Terveyskirjasto

Ilta Sanoma
jeudi 18 août 2022 16:02:00 Categories: Ilta Sanoma Terveys

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.