HJK kohtaa torstaina Silkeborgin Eurooppa-liigan karsintojen viimeisellä kierroksella. Tanskalainen kasvattajaseura pohjaa menestyksensä hurjavir" /> HJK kohtaa torstaina Silkeborgin Eurooppa-liigan karsintojen viimeisellä kierroksella. Tanskalainen kasvattajaseura pohjaa menestyksensä hurjavir" />

YLE


HJK - Silkeborg IF -otteluparin ensimmäinen peli pelataan torstainan kello 19.00 Töölön stadionilla. Otteluparin voittaja etenee Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen.

Helsingin Jalkapalloklubi on yhden otteluparin voittamisen päässä historiansa toisesta Eurooppa-liigan lohkopaikasta. Se on ennättänyt jo varmistaa pääsynsä Konferenssi-liigan lohkovaiheeseen.

Nyt helsinkiläisseuran tiellä seisoo tanskalainen pieni kasvattajaseura, joka on kulkenut hissin lailla viimeiset vuodet Tanskan pääsarjan ja kakkostason välillä. Silkeborg IF on kuitenkin nyt noussut hieman yllättäenkin piikiksi Tanskan suurseurojen lihassa ja kolkuttelee Euroopan cup-turnausten portteja.

Yle Urheilun jalkapalloasiantuntija Markus Halsti pelasi neljä kautta Tanskan Superliigassa FC Midtjyllandin ja Esbjerg Fb:n riveissä. Myös HJK:ta pitkään urallaan edustanut Halsti tutustui Silkeborgiin Midtjyllandin aikoinaan. Halstin edustama seura on Silkeborgin paikalliskilpailija, mutta sitä suurempi.

- Sattumalta asuimme perheen kanssa juuri Silkeborgissa kahden vuoden ajan, joten sieltä on jalkapallon ulkopuolisesta elämästäkin paljon muistoja, Halsti aloittaa.

- Silkeborg oli jo omana Tanskan aikanani ja nytkin päävalmentaja Kent Nielsenin alaisuudessa sellainen joukkue, että jos annoit heille palloa, niin he nauttivat siitä. Jos et prässännyt joukkueena, silloin jouduit varmasti juoksemaan. Muistan juosseeni jopa itsekin, vaikka pelasin topparina, hän tiivistää.

Kuuntele, mitä Halsti muistaa Silkeborgista ja tietää sen nykytilanteesta.

- He tykkäävät hallita peliä pallon kautta. HJK:lle on varmasti tarjolla ainakin hikinen iltapuhde.

Halsti nostaa esiin useamman keinon, jolla HJK voi kaataa kovassa Tanskan pääsarjassa pelaavan jyllantilaisjoukkueen. Avainrooleja näyttelevät helsinkiläisten puolelta topparit, etunenässään kapteeni Miro Tenho, sekä erinomaisessa vireessä oleva wingback Murilo. Tanskalaisten pelaajista Halsti nostaa esiin hyökkääjäkolmikon Nicolai Vallys, Nicklas Helenius ja Sebastian Jörgensen.

Pysäytä yksi, niin toiset nousevat esiin

Silkeborg pelaa nyt toista kauttaan peräkkäin Tanskan pääsarjassa. Hissiseuran odotettiin kauden 2020-21 alussa tanskalaismediassa putoavan takaisin toiselle sarjatasolle, kuten monesti aiemmin.

Tanskan järviseudulta ponnistava "Söhöjlandetin sankarit" näytti kuitenkin ennakko-odotuksille pitkää nenää. Nielsen luotsasi joukkueensa sarjan kolmanneksi ja nappasi mahdollisuuden karsia Euroopan cup-turnauksiin. Silkeborg on tällä kaudella jatkanut siitä ja on viiden ottelun jälkeen Tanskan Superliigassa toisena.

-
Kent Nielsen luotsaa Silkeborg IF:ää.FrontzoneSport via Getty Images

Halsti korostaa 105-vuotiaan seuran kasvattajastatusta ja valmentaja Nielsenin 4-3-3-muotoon perustuvan pelitavan tärkeyttä seuran menestyksen kivijalkoina. FC Midtjyllandin ja AGF Aarhusin puristuksessa oleva pienempi seura loistaa hiotulla kokonaisuudellaan.

- Nielsenin jalkapallo on tavallaan koko Tanskan jalkapallofilosofiaa leimaava. Hän luottaa pitkään prosessiin ja rohkeuteen, joka saattaa joskus myös kostautua. Jokaisen joukkueeseen hankitun pelaajan rooli on mietitty erittäin tarkkaan ja sen, mitä hän voi tuoda pallolliseen peliin, Halsti avaa.

Erityisesti kärkikolmikko on tuhoisa. Vallys, Helenius ja Jörgensen olivat viime kaudella lähes pitelemättömiä Tanskan pääsarjassa. Kolmikko iski yhteensä 38 maalia, Heleniuksen viedessä sarjan maalikuninkuuden 17 maalillaan.

Kuuntele alta, miten Halsti kuvailee Silkeborgin hyökkäystrioa.

Moni vastustaja on keskittynyt Heleniuksen vartiointiin.

- Tämä kuitenkin avaa Vallysille ja Jörgensenille paljon tilaa. He kaikki ovat sen verran erilaisia pelaajina, että se tekee heidän vartioimisestaan vaikeaa. Uhat tulevat monella eri tavalla, Halsti kuvailee.

Helenius on Halstillekin hyvin tuttu vastustaja. Topparina ja alempana keskikenttäpelaajana Tanskassa luutinut suomalainen pääsi kamppailemaan nykyisin 31-vuotiaan kärjen kanssa useampaan otteeseen.

- Hän on minua päätä tai paria pidempi 196-senttisenä. Jouduin aika paljon taistelemaan vielä hänen kanssaan pääpalloista. Hän on erittäin vahva pelaamaan kuudentoista alueella, Halsti luonnehtii Silkeborgin kapteenia.

Vaikka Silkeborgin hyökkäys on Halstin kuvailun mukaan kokonaisuus, on kentällä erottuva Helenius varmasti HJK:n merkkauksen kohde. Peluuttaako HJK häntä vastaan kapteeni Miro Tenhoa vai jotakuta muuta on vielä kysymys.

-
Miro Tenho kohtaa kookkaan Nicklas Heleniuksen.Juha Tamminen / Claus Bergmann / All Over Press

- Yksi tärkeimmistä asioista Heleniuksen vartioimisessa on se, ettei HJK:n puolustuslinja voi valua liian alas. Hänet pitää pystyä pitämään lähellä kontrollissa, sillä hän on erinomainen pudottelemaan palloja joukkuekavereilleen, Halsti aloittaa ja korostaa myös keskitysten estämistä.

Portti Eurooppaan oikealla laidalla?

Silkeborgista nousee useampi heikkous vertailussa HJK:n kanssa. Yksilötasolla helsinkiläisten iskunpaikka saattaa piillä vierasjoukkueen oikealla laidalla, jota miehittää 21-vuotias Oliver Sonne. Hyökkäyssuuntaan osaava ja pallon kanssa taitava laitapuolustaja ei ole joukkueensa parhaimmistoa puolustussuuntaan. Osa-aikaiset mallin työt sen sijaan sujuvat.

Sonnelle haasteen heittää erityisesti HJK:n vasempana wingbackina pelaava Murilo.

Kuuntele, mitä Halsti ajattelee otteluparin taistelupareista.

- Sonne on kovassa paikassa. Jos HJK voittaa tuon laidan, niin he tulevat taatusti tekemään sitä kautta tuhoja.

Halsti korostaa, että HJK:n pitää parantaa aiemmasta ja pelata nyt kaksi ehjää euro-ottelua putkeen. Toinen osa pelataan ensi viikon torstaina Tanskassa.

Halsti uskoo, että "Klubin" laajempi kokemus Euroopan cup-turnauksista voi olla käänteentekevä asia. Silkeborg pelaa ensimmäistä kertaa Euroopassa vuosikausiin ja on pelannut kotimaassaan vasta viisi sarjapeliä.

Kuuntele alta, mikä asia Halstin mielestä ratkaisee otteluparin.

Lue myös:

HJK venytti voittoputkea eurokentillä - saumaa vielä Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen, paikka Konferenssiliigassa varmistui jo

HJK:lla on tänään valtavien panosten ottelu, jopa tappio voi riittää europelien lohkovaiheeseen - Jukka Raitala povaa "suvereenia" esitystä

Miten Veikkausliigan kärkijoukkueet jaksavat matkusteluruljanssin keskellä? KuPS hyytyi Honkaa vastaan, AC Oulu kiusasi jälleen HJK:ta

FC Honka nousi Veikkausliigan kärkeen - molemmissa päivän otteluissa viuhui punakortti

jeudi 18 août 2022 15:18:00 Categories: Eurooppa-liiga YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.