STT

Keihäskarsinnassa 52 metriä nakannut suomalainen koki olevansa oikeassa paikassa ja jättää kauden kesken

STT - logo STT 18.08.2022 12:29:51 STT
Anni-Linnea Alanen jäi naisten keihäsfinaalin ulkopuolelle Münchenissä järjestettävissä EM-kilpailuissa. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa

Petteri Ikonen

Suomen Anni-Linnea Alanen jää naisten keihäsfinaalin ulkopuolelle Münchenissä järjestettävissä EM-kilpailuissa. Hän heitti ensimmäisessä karsintaryhmässä pisimmillään 52,09.

- Oli aikainen herätys, mutta ei sitä huomannut kisahuumassa. Fiilis oli muuten hyvä, mutta kolme heittoa kun on, on vaikea saada onnistumaan. Tyhjää tekemistä. En saanut painetta keihääseen, 19-vuotias heittäjä tuumi.

Alanen nakkeli ensimmäisellään 50,24, toisella 52,09 ja kolmannella 51,81. Hän jäi ryhmänsä viimeiseksi. Karsintaraja oli vedetty 61 metriin, mutta vain Liettuan Liveta Jasiunaite (61,85) ja Kreikan Elina Tzengko (61,28) ylittivät sen.

Alasen ennätys on viime vuodelta 59,52 ja tämän kauden paras 57,09. Päivää ennen karsintaa hän arveli 58,5-59 metrin heiton riittävän. Joka tapauksessa häneltä olisi vaadittu ainakin kauden parasta, mutta heitot putosivat alas seitsemisen metriä aiemmin.

Olitko oikeassa vai väärässä paikassa aikuisten arvokilpailuareenalla?

- Minusta tuntuu, että olin oikeassa paikassa. Tänään ei vain natsannut.

- Sain tosi paljon kokemusta, vaikka oma kisa ei mennyt hyvin. Tällaisesta oppii aina ja tietää, mitä pitää tehdä paremmin ensi kerralla. Sikäli jäi hyvä fiilis, Alanen sanoi.

Alanen kannusti muita hyviin suorituksiin kansalaisuudesta piittaamatta ja kiitteli heittäjien yhteishenkeä. Kotimaista tai kansainvälistä kisatunnelmaa hän pääsee kokemaan seuraavan kerran vasta ensi vuonna.

- Minun kausi loppuu tähän. En jatka kautta tämän jälkeen. Syy tulee myöhemmin tietoon, Alanen panttasi.

Onko kysymyksessä vamma, joka vaatii hoitamista?

- Varmaan jokaisella urheilijalla on vammoja hoidettavana, hän vastasi.

Suomen Sanne Erkkola heittää toisessa karsintaryhmässä.

jeudi 18 août 2022 15:29:51 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.