Suomi eteni neljän parhaan joukkoon jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa. Asiantuntija Topi Nättisen mukaan Suomella on todella paljon petrat" /> Suomi eteni neljän parhaan joukkoon jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa. Asiantuntija Topi Nättisen mukaan Suomella on todella paljon petrat" />

YLE


Suomen alle 20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkue eteni MM-kisojen välieriin Edmontonissa voittamalla Saksan 5-2. Lauantain vastaisena yönä Suome aikaa pelattavassa MM-välierässä Nuoret Leijonat kohtaa Ruotsin.

Yle Urheilun asiantuntija Topi Nättinen nostaa esille kolme poimintaa Suomen otteista.

1. Enemmän kysymyksiä kuin vastauksia

Nuoret Leijonat voitti ottelun tehot 2+2 kirjanneen Roby Järventien johdolla. Pelillisesti ottelu jätti kuitenkin Nättisen mukaan enemmän kysymysmerkkejä.

- Alussa peli näytti olevan todella hyvin hallussa, mutta jotenkin ote kirposi. Rupesimme seisoskelemaan ja ihmettelemään ja siitä rakennettiin vaikea peli. MM-välierä on aina hieno saavutus, mutta valitettavasti jäi enemmän kysymysmerkkejä, miten hyökkäyspeli ja alivoima toimivat vahvempia maita vastaan, Nättinen sanoo.

Nättisen mukaan Suomi on puolustanut ok-tasolla, saanut ylivoimia ja käyttänyt ne hyväkseen, mutta hyökkäyspeli viidellä viittä vastaan on jäänyt piippuun.

- Suomi ei saa pitkiä hyökkäyksiä. Vastustajan puuduttaminen ja momentumin hankkiminen uupuvat, Nättinen sanoo.

- Jatkoon pääsy aiheuttaa aina paineita ja se totta kai vaikuttaa, mutta Suomen olisi pitänyt valmistaa itseään paremmin pelillisesti, fyysisesti ja henkisesti seuraavaan otteluun.

2. Alivoima heikkoa

Suomen ylivoima on toiminut hurjan hyvin, 59,09 prosentin varmuudella, mutta alivoima on ollut vastaavasti turnauksen heikointa, vain 45,45-prosenttista. Turnauksen parhaimmilla joukkueilla alivoima toimii yli 80-prosenttisesti.

Suomen päävalmentaja Antti Pennanen myönsikin Ylelle olevansa huolissaan alivoimapelaamisesta.

- Sen suhteen pitääkin olla huolissaan. Kriisiä en tästä rakentaisi, sillä Suomella on taitoa ja varsinkin tietotaitoa alivoimapeliin. Pienillä viilauksilla ja vastustajan skouttaamisella se varmasti saadaan kuntoon. Nyt pitää välttää, että se ei kriisiydy, ja Suomi olisi entistä passiivisempi. Suomen pitää riskillä jopa aktivoittaa alivoimaa, koska ei se voi huonomminkaan mennä, Nättinen sanoo.

Leevi Meriläinen Suomen maalilla.
Leevi Meriläinen torjui 19 kertaa.Pasi Mennander / Suomen Jääkiekkoliitto

Nättisen mukaan Suomi pelaakin alivoimaansa liian passiiivisesti.

- Vastustaja pääsee purkukiekkojen jälkeen helposti alueelle ja rauhoittamaan pelin helposti. Se on seisoskelua ja hieman passiivista. Irtokiekkoihin tai vastustajan huonoihin syöttöihin ei reagoida, Nättinen sanoo.

3. Ketjut hukassa

Suomi on voittanut otteluita, mutta tasakentällisin toimivia hyökkäysketjuja on ollut vaikea löytää. Nättinen näkee, että mestaruutta ajatellen joukkueesta pitäisi löytyä kolme hyvää hyökkäysketjua, mutta joskus kaksikin voi riittää.

Suomen toistaiseksi parhaimman ketjun on muodostanut Nättisen mukaan Kasper Simontaival - Joel Määttä - Roby Järventie.

- Jääkiekossa yleensä tarvitaan kolme ketjua ja nyt meillä on ehkä puolitoista kenttää. Mikään ketju ei ole pelannut kaikkia pelejä hyvin varsinkaan viidellä viittä vastaan. Suomelta ei oikeastaan löydy ketjuja, jotka kannattelisivat joukkuetta, veisivät eteenpäin ja saisivat painetta toiseen päätyyn, Nättinen sanoo.

Kakkosketju tuulettamassa maaliaan.
Joel Määttä, Kasper Simontaival ja Roby Järventie on muodostanut Nuorten Leijonien parhaan ketjun.Pasi Mennander / Suomen Jääkiekkoliitto

Nättisen mukaan Suomen olisikin saatava vähintään kaksi hyökkäyspäähän toimivaa ketjua jatkoa ajatellen.

- Monessa turnauksessa Suomen peli on näyttänyt paremmalta ja on ollut luottavainen filis. Nyt on todella paljon tehtävää varsinkin viidellä viittä vastaan, että joukkue saa uskon ja hengen päälle. Suomi on edelleen kiinni mitalissa, mutta kauhean luottavainen en vielä ole, Nättinen päättää.

Suomen ja Ruotsin MM-välierä pelataan lauantaina 20.8. kello 3.00 Suomen aikaa. Toisessa välierässä kohtaavat Kanada ja Tshekki. Ottelu alkaa perjantaina 19.8. kello 23.00.

Lue myös:

Nuoret Leijonat eteni MM-välieriin! Päävalmentajalta kehuja hurjasti kehittyneelle sankarille

"Suomi ei saanut mitään aikaiseksi" - asiantuntija yllättyi suuresta tasoerosta Kanadaa vastaan

Nuoret Leijonat jäi Kanadan jalkoihin - Antti Pennanen: "Henkisesti jäi vähän vajaaksi koko ajan"

jeudi 18 août 2022 15:06:35 Categories: YLE jääkiekon nuorten MM-kisat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.