Työntekijät kutsuttiin takaisin vaikean hoitajapulan vuoksi. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin HR-johtaja Raija Ruorasen mukaan tällä ei kuitenkaan r" /> Työntekijät kutsuttiin takaisin vaikean hoitajapulan vuoksi. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin HR-johtaja Raija Ruorasen mukaan tällä ei kuitenkaan r" />

YLE


Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on joutunut pyytämään takaisin töihin hoitajia, jotka eivät ole ottaneet koronarokotetta. Syynä hoitajien takaisin kutsumiseen on hoitajapula. Asiasta kertoi ensin Aamulehti.

Sairaanhoitopiirin HR-johtajan Raija Ruorasen mukaan he kutsuivat takaisin kaikki hoitajat, joiden palkanmaksu keväällä lopetettiin. Takaisin tulleita hoitajia on noin parikymmentä, muutama kieltäytyi.

Palanneiden joukossa on työntekijöitä sosiaali- ja terveydenhuollon eri ammattiryhmistä, mutta suurimmaksi osaksi he ovat lähihoitajia.

- Tämä ei ratkaise hoitajapulaan liittyviä ongelmia, sillä pula on monisyinen. En pidä tätä merkittävänä asiana, mutta kaikkia toimenpiteitä tehdään, jolla tilannetta yritetään helpottaa.

Pirkanmaalla hoitajapula on näkynyt etenkin siten, ettei hoitopaikkoja ole saatu tarpeeksi auki. Myös Tampereen ensiapu Acutassa tilanne on hyvin vaikea.

Ruoranen ei pysty kommentoimaan sitä, missä päin Pirkanmaata töihin kutsutut hoitajat työskentelevät.

Taysin HR-päällikkö Raija Ruoranen.
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin HR-johtaja Raija Ruoranen. Miikka Varila / Yle

"Pakkorokotelaki" tuli voimaan liian myöhään

Takaisin töihin kutsutut hoitajat hoitavat potilaita, joilla ei erityisiä riskejä sairastua koronaan.

- Sitä ei ole estetty, että heille ei tulisi potilaskontakteja. Mutta he eivät hoida esimerkiksi immuunipuutteisia potilaita, HR-johtaja Raija Ruoranen kertoo.

Tartuntatautilain väliaikainen 48a-pykälä otettiin käyttöön tämän vuoden alussa. Väliaikaista pykälää on kutsuttu "pakkorokotuslaiksi", sillä se käytännössä edellyttää asiakas- ja potilastyötä tekeviltä sote-työntekijöiltä koronarokotetta tai sairastettua koronavirustautia.

Ruorasen mukaan kyseinen pykälä tuli voimaan liian myöhään, minkä vuoksi siitä saatu hyöty jäi vähäiseksi.

- Jos pykälälle tulee jatkoa, toivoisin arviointitavan muuttuvan.

Esimerkiksi tuhkarokosta riittää, että työntekijä vakuuttaa asian olevan kunnossa. Puolestaan koronarokote tai sairastettu korona tulee todentaa työnantajalle.

Millaisia ajatuksia juttu herätti? Keskustele aiheesta perjantaihin kello 23:een saakka.

Lue myös:

Onko hoitohenkilökunnan "pakkorokotuslaille" yhä perusteet? Entä tartuttaako rokotettu varmasti vähemmän? Nyt vastaa THL:n ylilääkäri

jeudi 18 août 2022 14:23:49 Categories: YLE koronavirus

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.