Ilta Sanoma

Myös pääministeri Sanna Marin kiisti Sdp:n eduskuntaryhmän kesäkokouksessa huumeiden käyttämisen juhlissa, joista on levinnyt videoita julkisuuteen.

Karoliina Tuominen näkyy kohutuissa bilevideoissa, jotka lähtivät leviämään sosiaalisessa mediassa ja julkisuudessa elokuun 17. päivä.

Karoliina Tuominen näkyy kohutuissa bilevideoissa, jotka lähtivät leviämään sosiaalisessa mediassa ja julkisuudessa elokuun 17. päivä. Kuva: Pete Aarre-Ahtio

Pääministeri Sanna Marinista kuvatut bilevideot lähtivät leviämään sosiaalisessa mediassa ja julkisuudessa myöhään keskiviikkoiltana 17. elokuuta.

Videoissa Marin juhlaseurueineen tanssii railakkaasti ja laulaa taustalla kuuluvan musiikin tahtiin.

Videoissa puhutaan myös "jauhojengistä", ja sosiaalisessa mediassa lähti liikkeelle huhuja mahdollisesta huumeiden käytöstä juhlissa. "Jauho" on Helsingin huumepiireissä ilmaisu amfetamiinille. Marin itse kiistää käyttäneensä muita päihteitä kuin alkoholia.

Juhlissa oli videoiden perusteella mukana myös radiojuontajat Karoliina Tuominen ja Tinni Wikström.

Tuominen kertoo MTV Uutisille, että juhlissa käytettiin vain alkoholia ja kiistää huumeidenkäytön juhlissa.

- Kyllä näyn videolla. Alkoholia siellä juotiin, mutta mitään muuta en ole itse siellä nähnyt, Tuominen kertoo MTV Uutisille.

Tuominen toteaa, että on ikävää, että video levisi julkisuuteen.

- On todella valitettavaa, että tuollainen on vuodettu julkisuuteen, sillä se on ollut yksityiskäyttöön tarkoitettu video. Ei kukaan varmasti uskonut, että se lähtisi julkiseen levitykseen, Tuominen kertoo MTV Uutisille.

Ilta-Sanomat tavoitti sekä Karoliina Tuomisen että Tinni Wikströmin, mutta kumpikaan ei halunnut kommentoida bilevideoita IS:lle.

Sanna Marin kommentoi Sdp:n eduskuntaryhmän kesäkokouksessa, että juhlissa käytettiin vain alkoholia. Hän myöntää itse juoneensa mietoja alkoholijuomia ja juhlineensa railakkaasti. Video on kuvattu kesällä, "muutama viikko sitten".

Marin sanoo, ettei osaa kertoa, mitä "jauhojengi" tarkoittaa. Hän ei ole tietoinen siitä, että kukaan olisi käyttänyt juhlissa huumeita.

Marin ei tiedä, kuka vuoti videot julkisuuteen.

- Tiesin kyllä, että minua kuvataan, mutta luotin siihen, että koska videot ovat yksityisiä, ne on yksityisissä tiloissa kuvattu, niitä ei julkaistaisi.

Pääministeriä on kritisoitu juhlimisesta. Marin kommentoi asiaa ilmaisemalla, että pystyy hoitamaan pääministerin tehtäviä juhlimisesta huolimatta.

Marin kertoo olevansa valmis selvittämään asiaa eduskuntaryhmälle, jos ryhmä haluaa asiasta kuulla.

Juhlijoiden joukossa näytti myös olevan ainakin Marinin hyvänä ystävänä tunnettu puoluetoveri Ilmari Nurminen (sd). Videolla näkyvät ilmeisesti myös laulaja, lauluntekijä Alma ja hänen siskonsa Anna, valokuvaaja Janita Autio ja stylisti Vesa Silver.

Ilta Sanoma
jeudi 18 août 2022 14:31:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.