Wilma Murto on seiväshyppääjäksi ihanteellinen, sanoo Yle Urheilun asiantuntija Jaakko Ojaniemi. Murto menestyi jo nuorena, mutta tarvitsi aikaa " /> Wilma Murto on seiväshyppääjäksi ihanteellinen, sanoo Yle Urheilun asiantuntija Jaakko Ojaniemi. Murto menestyi jo nuorena, mutta tarvitsi aikaa " />

YLE


Yle Urheilun asiantuntijan Jaakko Ojaniemen kolme poimintaa yleisurheilun EM-kisoista. Tällä kertaa keskitytään Euroopan mestari Wilma Murtoon. Ojaniemen poiminnat ovat luettavissa joka aamu Ylen verkkosivuilla ja Yle-sovelluksessa.

1. Ihanteellinen seiväshyppääjä

Wilma Murto on Yle Urheilun asiantuntija Jaakko Ojaniemen mielestä ihanteellinen seiväshyppääjä. 24-vuotias Murto on 182-senttinen, vahva ja ulottuva urheilija.

- Hänellä on kaikki riittävän hyvät ominaisuudet, jotta hän pystyy hyppäämään korkealta. Isokokoisena hyppääjänä hän on ulottuva, mutta riittävän nopea ja teknisesti hyvä. Siihen kun lisätään vielä hyvä pää, niin ollaan aika lähellä ideaalia, Ojaniemi sanoi.

Ojaniemi muistuttaa, ettei pelkästä pituudesta ole hyötyä seiväshyppääjälle. Pitkät raajat täytyy myös osata hallita.

- Silloin vaaditaan aikaa, että tekniikka kehittyy hyväksi.

Murto on harrastanut yleisurheilun lajeja monipuolisesti aina pika-aidoista kuulantyöntöön ja viisiottelusta pituuteen. Nuorena harrastettu pikajuoksu on tuonut pohjaa myös seiväshyppyyn.

- Nyt Wilma on myös saanut riittävän isot seipäät käyttöön. Finaalissa näki, että hypyt nousivat koko ajan korkeammalle samaan tahtiin kun rimakin nousi. Hän sai nyt sen potentiaalin ulosmitattua, mikä on ollut vähän niin kuin piilossa.

2. Suvantovaiheen jälkeen kypsyi arvokisaonnistujaksi

Wilma Murto hyppäsi kuusi vuotta sitten nuorten maailmanennätyksen ja naisten Suomen ennätyksen 465. Hän oli tuolloin 18-vuotias. Menestyksen jälkeen seurasi kuitenkin vaikeita aikoja. Tuli loukkaantumisia ja hyppy takkusi. Lopulta hän haki uutta nousua ensin Steve Ripponin valmennuksesta ja sen jälkeen Mikko Latvalan. Varsin nopeasti Murto palasi kuitenkin takaisin Jarno Koivusen valmennukseen, joka on valmentanut Murtoa juniorista lähtien.

- Kehitys tuli Wilmalle varsin nuorena ja sen jälkeen tuli suvantovaihe. Hän ei ehkä ollut vielä valmis kohtaamaan sitä menestystä siinä, mutta nyt hän on kypsynyt urheilijana, Ojaniemi arvioi.

Hän uskoo, että myös valmentajan vaihdot vuosina syksyllä 2018 ja marraskuun 2019 välillä kasvattivat nuorta hyppääjää.

- Hän on todennäköisesti hakenut kaikenlaista, kun homma meinannut ei mennä eteenpäin. Sitten asiat ovat loksahtaneet kohdilleen ennen kaikkea pään sisällä, ja tilanne on lähtenyt menemään oikeaan suuntaan.

Yksi tärkeä asia Murron kehityksessä on ollut yhteistyö urheilupsykologi Hannaleena Ronkaisen kanssa, joka on kestänyt jo neljän vuoden ajan. Kun Murto on ollut henkisesti tarpeeksi vahva, on arvokisoissakin tullut menestystä, ja se taas on tuonut lisää itseluottamusta.

- Nyt oli sitten oikea aika tuollaiselle superonnistumiselle.

3. Flow-tila poisti rajoittimet

Keskiviikon seiväsfinaalissa Wilma Murto paransi nimissään ollutta Suomen ennätystä kolme kertaa ja peräti 13 senttiä. Uusi Suomen ennätys on nyt 485. Jaakko Ojaniemen mukaan tällainen parannus ei ole mahdotonta, kun urheilija saa flow-tilan päälle.

- Wilma sen sanoikin, että kun mitali oli varmistunut, niin olo vapautui ja flow tuli päälle. Siinä meni kaikki rajoittimet pois päältä. Ei ollut enää mitään, mitä hän ei olisi voinut hypätä, Ojaniemi totesi.

- Wilmasta aisti, että oli ihan sama mitä tulee, hän halusi voittaa kisan. Mutta vaikka hänellä oli hurmostila päällä ja potentiaali on ollut vähän piilossa, niin tuskin tuo Wilmalle itselleen on yllätyksenä tullut. Hän on varmasti aistinut potentiaalinsa treeneissä.

Murto ei arastellut ottaa finaalissa käyttöön jäykempiä seipäitä, jotka hän sai toimimaan varsin hyvin. Niistä hän sai tarvittavan avun hyppyihinsä.

Ojaniemen mielestä kylmäpäisen arvokisahyppääjän olemuksesta huokui koko finaalin ajan itsevarmuus, eikä hän usko, että tilanne tulee jatkossa muuttumaan millään tavalla.

- Nythän nuo mahdollisuudet aukeavat aivan uusiin mittoihin, että mihin hän itse uskoo tästä eteenpäin. Kattoa nostettu aika paljon ylöspäin.

Münchenin EM-viikko nähdään Ylen kanavilla 11.-21.8. Suorat lähetykset, kohokohdat, kisojen aikataulun, kiinnostavat uutiset ja puheenaiheet löydät Ylen kisasivulta.

Lue myös:

Suomen moukaritähti kertoo ällistyttävästä hetkestä stadionilla - seurasi monttu auki Wilma Murtoa: "Mitä hemmettiä täällä tapahtuu?"

Kommentti: Wilma Murto näpäytti hänet hylännyttä maailman suurinta välinevalmistajaa - osoitti Euroopan mestarin merkkejä kesken finaalin

Wilma Murto voitti EM-kultaa! Murskasi Suomen ennätyksen ja dominoi ratkaisevalla hetkellä

jeudi 18 août 2022 11:41:17 Categories: EM-viikko YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.