Ilta Sanoma

Wilma Murto avasi Suomen mitalitilin yleisurheilun EM-kisoissa. Asia ei jäänyt huomaamatta muuallakaan.

Wilma Murto oli lyömätön Münchenin illassa.

Wilma Murto oli lyömätön Münchenin illassa. Kuva: Lehtikuva via STT-Lehtikuva

Salon Vilppaan Wilma Murron sensaatiomainen EM-kulta on herättänyt runsaasti huomiota ympäri yleisurheilevaa maailmaa.

Murto, 24, voitti kultaa tyylillä. Hän paransi nimissään ollutta Suomen ennätystä (472) kolmeen otteeseen: aluksi 475:een, sitten 480:een ja lopuksi, mestaruuden jo varmistuttua peräti 485:een.

- Wilma Murto tekee historiaa shokeeraavalla tavalla. Hän hyppää hämmästyttävän EM-kisaennätyksen 485, Athletics Weekly -julkaisu twiittasi 91?000 seuraajalleen.

- Mikä tarina, Euroopan yleisurheiluliitto ylisti twiitissään.

Ruotsin yleisradioyhtiö SVT kuvaili Murron kultaa yllätykseksi. Se muistutti, että Murto on entinen junioritähti. Suomalaisen nimissä on alle 20-vuotiaiden maailmanennätys 471.

- Siinä oli hyppy vertaansa vailla, SVT:n asiantuntija, entinen seiväshyppääjä Alhaji Jeng suitsutti Murron kultavenytystä.

Norjan yleisradio NRK meni vielä astetta pidemmälle kuin ruotsalainen vastinparinsa. Se luonnehti Murron mestaruutta sensaatioksi ja shokiksi.

- Tämä oli kuin satua, NRK:n asiantuntija Jann Post linjasi.

Eugenessa seipään MM-kultaa juhlinut yhdysvaltalainen Katie Nagoettekin tuntui innostuneen Murron ennätystalkoista.

- Melkoinen päivä, Wilma Murto, hän twiittasi.

Ruotsalainen Aftonbladet kiirehti huomauttamaan, ettei Suomi voittanut ainuttakaan mitalia Eugenen MM-kisoista. Ruotsi keräsi kolmen mitalin potin.

- Nyt voidaankin puhua kostosta, lehden liveseurannassa maalailtiin.

Aftonbladetin toimittaja Mats Wennerholm puolestaan ylisti Murron suoritusta artikkelissaan. Sen otsikkona oli: "Minä unelmoin ruotsalaisesta Wilma Murrosta".

Wennerholmin mukaan Münchenin olympiastadionilla nähtiin keskiviikkoiltana suomalaisen sisun paluu. Hän vaikuttui oman ennätyksensä matkalla EM-kultaan murskanneen Murron suorituksista.

- Täällä minä istun ja unelmoin ruotsalaisesta Wilma Murrosta. Henkilöstä joka nousee uudelle tasolle silloin, kun panokset ovat huipussa. Henkilöstä, joka tekee historiaa, Wennerholm kirjoitti.

Ilta Sanoma
jeudi 18 août 2022 10:40:00 Categories: Ilta Sanoma Yleisurheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.