STT

Nuoret Leijonat jatkoon Edmontonin MM-kisoissa - Suomi löi Saksan lukemin 5-2

STT - logo STT 17.08.2022 23:59:54 STT

Nuoret Leijonat etenivät neljän parhaan joukkoon nuorten alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa. Puolivälieräottelussa Suomi löi Saksan lukemin 5-2 Edmontonin Rogers Placessa.

- Otteluun valmistautuminen oli erilaista kuin normaalisti, koska ottelun alkamisajankohta oli kovin aikainen, kommentoi nuorten päävalmentaja Antti Pennanen medialle.

Ottelu alkoi paikallista aikaa jo aamukymmeneltä. Pelaajat olivat joutuneet heräämään jo aamuviideltä.

Aikaisesta herätyksestä huolimatta pelaajat olivat jo hyvin hereillä ottelun alusta lähtien. Ensimmäinen erä olikin Suomen vahvaa hallintaa. Ensimmäiselle erätauolle lähdettiin Leijonien 3-1 johdossa. Ensimmäisen erän maaleista vastasivat Kasper Simontaival, Roni Hirvonen sekä Roby Järventie.

Toinen erä oli suomalaispelaajilta selvästi heikompaa kiekkoa, ja Saksa pääsi otteluun paremmin mukaan. Saksa saikin jo kavennettu tilanteen 3-2 erän ainoalla osumalla. Saksan maali tuli ylivoimalla, kun Brad Lambert istui kakkosta boksissa.

Kolmanteen erään suomalaiset lähtivät uudella sisulla ja sykkeellä. Saksalaiset eivät pysyneet perässä vaan joutuivat rikkomaan suomalaisia. Kolmannessa erässä Suomi teki kaksi ylivoimamaalia, kun Roby Järventie ja Joel Määttä maalailivat molemmat.

Suomi pystyi ottelun lopussa tehokkaasti ottamaan Saksalta aseet pois ja sai Saksan näyttämään varsin tehottomalta.

Voitolla Suomi eteni neljän parhaan joukkoon ja jatkaa kisoissa. Saksalla alkoi kotimatka.

Kahden maalin mies oli tyytyväinen joukkueen voitosta.

- Saatiin otteluun hyvä startti, ja ehkä toisessa erässä hieman tyydyttiin johtoasemaan, onneksi parannettiin kolmanteen erään. Meillä on hyvä joukkue ja hyvä joukkuehenki, totesi kaksi maalia tehnyt Roby Järventie.

jeudi 18 août 2022 02:59:54 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.