Ilta Sanoma

EM-kultaa voittanut Wilma Murto katkaisi Suomen vuosien mitalittoman putken.

Wilma Murto juhlii Münchenin olympiastadionilla.

Wilma Murto juhlii Münchenin olympiastadionilla. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Seiväshyppääjä Wilma Murto, 24, on voittanut Euroopan mestaruuden Saksan Münchenissä.

Murto paransi keskiviikkoillan finaalissa omissa nimissään ollutta Suomen ennätystä (472) peräti kolmesti. Ensin lukemiin 475, sitten EM-kultalukemiin 480 ja vielä mestaruuden varmistuttua lukemiin 485.

Tulos sivuaa kautta aikain EM-kisaennätystä.

Murron mitali varmistui jo korkeudessa 465, jonka ylitti vain kolme naista. Murto toisella yrityksellään.

Seuraavassa korkeudessa 470 Murto pelasi kovaa peliä ja jätti pudotuksen jälkeen kaksi yritystä 475:een. Sen hän ylitti ensimmäisellään, kuten myös korkeuden 480.

Hopealle kisassa sijoittui Kreikan Aikaterini Stefanidi (475) ja pronssille Slovenian Tina Sutej (475).

Suomen toinen edustaja seiväsfinaalissa oli Elina Lampela, jonka sijoitus oli 11:s tuloksella 440.

Salon Vilpasta edustavasta Murrosta tuli ensimmäinen suomalainen yleisurheilun aikuisten arvokisamitalisti sitten Antti Ruuskasen ja vuoden 2016 EM-kisojen keihäspronssin.

Ruuskanen oli myös Suomen edellinen arvokisavoittaja (EM 2014).

Edellinen arvokisakultaa voittanut suomalaisnainen oli puolestaan Heli Rantanen, joka heitti keihään olympiakultaa Atlantassa 1996. Edellisestä suomalaisnaisen saavuttamasta arvokisamitalista oli siitäkin ehtinyt kulua jo 20 vuotta (Heli Koivula ja Mikaela Ingberg EM 2002).

Edellisen kerran Suomi saavutti yleisurheilun arvokisamitalin muusta kuin keihäänheitosta 16 vuotta sitten, kun Jukka Keskisalo ja Olli-Pekka Karjalainen juhlivat Göteborgin EM-kisoissa.

Kuva: KAI PFAFFENBACH / Reuters

Ilta Sanoma
jeudi 18 août 2022 02:13:00 Categories: Ilta Sanoma Yleisurheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.