Saksa pysyi pitkään tuloksessa kiinni jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisojen puolivälierässä Edmontonissa. Suomen välierävastus ratkeaa yön otte" /> Saksa pysyi pitkään tuloksessa kiinni jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisojen puolivälierässä Edmontonissa. Suomen välierävastus ratkeaa yön otte" />

YLE


Suomen alle 20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkue varmisti Edmontonissa paikkansa MM-kisojen välierään. Saksa laittoi Nuoret Leijonat yllättävän tiukille, mutta Suomi vei puolivälierän lopulta maalein 5-2.

Kamppailu oli Nuorilta Leijonilta kaksijakoinen varsinkin erikoistilanteissa. Suomi iski kolme ylivoimamaalia, mutta vastaavasti Saksa onnistui kahdesti Nuorten Leijonien pelatessa alivoimalla.

Ratkaisevaan rooliin nousi kuitenkin Roby Järventie. Hän iski ottelussa kaksi maalia ja antoi myös kaksi maaliin johtanutta ykkössyöttöä.

Järventie on ollut nuorten MM-kisoissa hyvässä vireessä, sillä hän on tehnyt viiteen otteluun neljä maalia ja kaikkiaan yhdeksän (4+5) tehopistettä.

Suomen välierävastustaja selviää yön otteluissa. Muissa kamppailuissa Ruotsi kohtaa Latvia, Kanada Sveitsin ja Yhdysvallat Tshekin.

Nuorilta Leijonilta terävä alku

Puolivälieräottelu alkoi paikallista aika aamukymmeneltä, mutta aikaisesta herätyksestä huolimatta Suomi oli valmiina ottelun alkuun.

Avausmaalinsa Suomi iski kauniilla tavalla ja nopeilla syötöillä tasakentällisin. Sentteri Joel Määttä pelasi Kasper Simontaipaleelle, joka pelasi seinäsyötön Järventien kanssa. Näin ollen Simontaival sai iskeä kiekon tyhjään maaliin.

Myöhemmin Suomi onnistui ensimmäisestä ylivoimastaan, kun kapteeni Roni Hirvonen sai puolestaan iskeä tyhjiin Simontaipaleen syötöstä. Hirvonen vaikutti olevan vireessä, sillä hän kilautti myöhemmin tolppaa laukauksellaan.

Kakkosketju tuulettamassa maaliaan.
Suomen kakkosketju iski upean maalin avauserään.Pasi Mennander / Suomen Jääkiekkoliitto

Rossmy iski kahdesti

Suomi hölmöili tämän jälkeen jäähyn, josta Saksa iski välittömästi. Bennet Rossmy oli haukkana maalin edessä ja iski irtikiekon ohi Leevi Meriläisen. Suomen alivoima on ollut turnauksessa heikkoa, sillä se on toiminut vain hieman yli 44-prosenttisesti.

Ylivoima on ollut sen sijaan hurjaa. Suomi iskikin kolmannen maalinsa erikoistilanteesta, kun Florian Bugl ei saanut kopattua Järventien rannelaukausta.

Toisessa erässä Suomi otti jalan kaasulta. Nuoret Leijonat ei saanut oikeastaan mitään aikaiseksi ja laukauksia maali kohti kertyi vain kaksi kappaletta.

Yhdeksän kertaa laukonut Saksa puolestaan iski ylivoimalla, kun Rossmy kiepautti itsensä maalin eteen ja nosti kiekon yläkulmaan.

Päätöserään Suomi lähti selkä seinää vasten. Aajassa 46.22 Nuoret Leijonat sai kuitenkin helpottavan onnistumisen ylivoimalla, kun Järventie laukoi suoraan syötöstä kiekon komeasti yläkulmaan Aleksi Heimosalmen (0+2) syötöstä.

Suomi iski vielä kerran ylivoimalla, kun Määttä iski Järventien syötöstä. Kakkossyötön maaliin sai Joakim Kemell, joka keräsi illan toisen syöttöpisteensä.

Lue myös:

"Suomi ei saanut mitään aikaiseksi" - asiantuntija yllättyi suuresta tasoerosta Kanadaa vastaan

Nuoret Leijonat jäi Kanadan jalkoihin - Antti Pennanen: "Henkisesti jäi vähän vajaaksi koko ajan"

Nuorten Leijonien tunne jäänyt vajaaksi - asiantuntija huolissaan: "Pahimmassa tapauksessa Kanada voi pyyhkiä Suomella lattiaa"

Nuoret Leijonat murjoi Slovakian huipputehokkaalla ylivoimalla - Joakim Kemell selvisi rajusta polvitaklauksesta

jeudi 18 août 2022 00:28:48 Categories: YLE jääkiekon nuorten MM-kisat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.