Ilta Sanoma

Eurooppa kärsii poikkeuksellisesta kuivuudesta, joka muistuttaa sään ääri-ilmiöistä, yhteiskunnan haavoittuvuudesta - ja ilmastotoimien tärkeydestä.

Osa Euroopan suuristakin sisävesistä on kuivunut Saksan Reinin tapaan niin pahoin, että maatalous ja teollisuus kärsivät monin paikoin vesipulasta ja vesikuljetusten häiriöistä.

Osa Euroopan suuristakin sisävesistä on kuivunut Saksan Reinin tapaan niin pahoin, että maatalous ja teollisuus kärsivät monin paikoin vesipulasta ja vesikuljetusten häiriöistä. Kuva: Ying Tang / NurPhoto / Zuma

Oulussa kaatosateet tulvivat keskustan kaduilla, ja suuressa osassa muutakin Suomea pideltiin keskiviikkona pitkästä aikaa kovimpia rankkasateita.

Suomen kesä on silti ollut poikkeuksellisen kuuma ja kuiva - mutta ei silti läheskään yhtä kuuma ja kuiva kuin useissa muissa Euroopan maissa.

Koko Euroopan mitoissa on kärsitty - ja kärsitään paraikaa - vuosikausiin kuivimmasta kevät- ja kesäkaudesta ja monin paikoin jopa suoranaisesta vesipulasta.

Tavanomaista niukempien sateiden ja tavallista kuumempien ja pidempien hellejaksojen jäljiltä peräti liki kaksi kolmasosaa Euroopan maapinta-alasta kärsii parhaillaan joko "varoittavan" tai "hälyttävän" ankarasta kuivuudesta.

Euroopan rutikuiva kokonaiskuva varoittavine ja hälyttävine piirteineen ilmenee EU:n Copernicus-tutkimuskeskuksen kuukausi kuukaudelta karumpien kuivuusraporttien sivuilta ja kartoista, jotka kirkuvat tumman oransseja ja kirkkaan punaisia varoitusvärejä.

Länsi-, Keski- ja Etelä-Euroopassa ei ole satanut merkittävästi vettä kahteen kuukauteen. Kuivuusjakson arvellaan jo venyneen pahimmaksi peräti 500 vuoteen ja kuivimmissa osissa Eurooppaa jopa pahimmaksi yli tuhanteen vuoteen.

Ankara kuivuus aiheuttaisi monenlaisia vaikeuksia milloin tahansa, mutta nyt luonto koettelee Eurooppaa muutenkin varsin vaikeaan aikaan.

Sen lisäksi, että vesipula on itsessäänkin viheliäinen vitsaus, se pahentaa Euroopan muita vaikeuksia, kuten energia- ja elintarvikekriisejä sekä niiden kiihdyttämää inflaatiota.

Esimerkiksi Saksan, Ranskan ja Italian suurten jokien vedenpinta on laskenut paikoin jo niin alas, että jokien yleensä vilkas ja taloudelle tärkeä tavaraliikenne on kuihtunut murto-osaan normaalista.

Vesipula on häirinnyt tai estänyt esimerkiksi jokien varrella toimivien voimalaitosten polttoainekuljetuksia ja jäähdytysveden saantia. Muukin teollisuus käy vajaateholla, kun raaka-aineet ja valmiit tuotteet eivät liiku entiseen tapaan.

Maataloustuotanto ja elintarvikehuolto kärsivät sateiden ja kasteluveden puutteesta sekä lannoitteiden ja monien muiden tuotantohyödykkeiden pulasta ja hirmuhinnoista.

Euroopan kuivuus muistuttaa ilmastonmuutoksen ja sään ääri-ilmiöiden vakavista haitoista.

Poikkeukselliset kesäsäät hirmuhelteineen, maastopaloineen ja yhtäkkisine rankkasateineen ja tulvineen muistuttavat myös luonnon mahtavasta voimasta - ja nyky-yhteiskunnan haavoittuvuudesta.

Emme mahda luonnon voimalle mitään, joten säiden muutoksiin on vain nöyrästi sopeuduttava - ja tinkimättä jatkettava ponnisteluja ilmastomuutoksen hidastamiseksi.

Lue lisää: Eurooppaa piinaava kuivuus voi olla pahin 500 vuoteen - eikä se ole välttämättä läheskään ohi

Ilta Sanoma
jeudi 18 août 2022 00:00:00 Categories: Ilta Sanoma Pääkirjoitus

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.