Naisten 50 metrin rintauinnin EM-finaalissa viidenneksi yltänyt Veera Kivirinta liikuttui Yle Urheilun haastattelussa, kun häneltä kysyttiin tunnelmia lähdöstään Tampereelta. " /> Naisten 50 metrin rintauinnin EM-finaalissa viidenneksi yltänyt Veera Kivirinta liikuttui Yle Urheilun haastattelussa, kun häneltä kysyttiin tunnelmia lähdöstään Tampereelta. " />

YLE


Veera Kivirinta sijoittui viidenneksi Rooman EM-uintien 50 metrin rintauintifinaalissa. Kivirinta kauhoi finaalissa ajan 30,86, kun hän oli välierissä yltänyt aikaan 30,77.

Liettualainen Ruta Meilutyte vei Euroopan mestaruuden ajalla 29,59. Italialainen Benedetta Pilato nappasi hopean ajalla 29,71 ja britti Imogen Clark vei pronssin tuloksella 30,31.

Kivirinta, 27, on edustanut uimaseura TaTU Tamperetta vuodesta 2020, mutta on siirtymässä Helsingin uintiakatemian (HSA) riveihin. Nyt Kivirintaa odottavat poliisiopinnot ja uudet tuulet.

- On tämä vähän surullinen hetki, kun en haluaisi lähteä pois Tampereelta. Pelottaa ja jännittää kauheasti, liikuttunut Kivirinta sai sanottua ja peitti kasvonsa kesken vastauksensa.

- Mutta tiedän, että koko porukka Tampereella on ylpeä finaalipaikastani ja uinneistani. Ei auta siis surkutella, Kivirinta kokosi nopeasti itsensä.

Katso Veera Kivirinnan finaaliuinti alla näkyvästä videosta

Kivirinta teki jo alkuerissä ennätyksensä 30,34. Välierissä ja finaalissa hän ei yltänyt enää samaan vauhtiin.

- Annan itselleni kympin näistä kisoista. Alkuerien uintini oli aivan sairas, aivan sairas. Mietin vain, ettei finaalissa olisi mitään hävittävää. Toki olisi ollut kivaa uida finaalissa lähellä alkuerien aikaani, Kivirinta summasi EM-uintinsa.

Kivirinta myönsi, että tie kohti EM-kisoja on koetellut.

- On ollut henkistä vuoristorataa enkä ole luottanut joka hetki itseeni. Toisaalta pieni epävarmuus on hyväkin asia ja luo jännitettä.

Suomen ainoaksi mitaliksi Rooman EM-kisojen ratauinneissa jäi Matti Mattssonin miesten 200 metrin rintauinnin hopea.

Lue myös:

Olli Kokolta hurja uinti EM-finaalissa - rikkoi Suomen ennätyksen ja tuli haastatteluun häkeltyneenä: "Aivan sairas melu"

Matti Mattssonille EM-hopeaa! "Täytyy olla tyytyväinen, että mitali kaulassa täältä lähdetään kotiin"

mercredi 17 août 2022 23:06:17 Categories: YLE uinti

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.