Alkusyksystä järjestetään elokuvafestivaaleja ympäri Suomen. Tarjolla on nähtävää niin animaation kuin mykkäelokuvienkin ystäville." /> Alkusyksystä järjestetään elokuvafestivaaleja ympäri Suomen. Tarjolla on nähtävää niin animaation kuin mykkäelokuvienkin ystäville." />

YLE


Syksy on Suomessa elokuvafestivaalien aikaa. Maan isoin ja tärkein elokuvafestivaali Rakkautta & Anarkiaa levittäytyy helsinkiläisiin teattereihin syyskuun puolivälistä lähtien, ja keväästä syksyyn muutama vuosi sitten siirretty Espoo Ciné käynnistyy jo elokuun lopulla.

Espoon ohjelmistossa nähdään muun muassa Mad Max -ohjaaja George Millerin romanttinen fantasiaelokuva Kolmen tuhannen vuoden kaipuu, Emma Thompsonin tähdittämä yhden lokaation draama Kaikkea hyvää, Leo Grande ja Joanna Hoggin odotettu jatko-osa The Souvenir: Part II.

Kotimaisena juhlaelokuvana nähdään Aleksi Salmenperän uutuus Kupla, joka on osa festivaalin Tytöt-kokonaisuutta. Lisäksi Espoossa nähdään vammaisuutta käsittelevistä elokuvista koostettu Crip Ciné -sarja.

Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin ohjelmisto paljastetaan syyskuussa. Ennakkoon julkistettujen elokuvien joukossa ovat muun muassa Ruben Östlundin Kultaisella palmulla palkittu kapitalismisatiiri Triangle of Sadness, Park Chan-wookin Cannesissa niinikään palkittu Decision to Leave ja Martin McDonaghin The Banshees of Inisherin, joka saa ensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla syyskuun alussa.

Mutta tapahtuu sitä muuallakin. Elo-syyskuussa järjestetään elokuvafestivaaleja ympäri Suomen. Poimimme niistä seitsemän kiinnostavaa.

Savonlinnan kansainvälinen luontoelokuvafestivaali

Oletko katsonut elokuvia metsässä? Savonlinnassa se on tulevana viikonloppuna taas mahdollista. Luontoelokuvafestivaalin metsänäytöksessä esitetään tänä vuonna viisi luonto- ja ympäristöaiheista lyhytelokuvaa, joiden teemat vaihtelevat avaruustutkimuksesta tuholaistorjuntaan ja jälkikolonialistiseen kritiikkiin.

Savonlinnan kansainvälinen luontoelokuvafestivaali SINFFin ulkoilmanäytös vuodelta 2021 Sulosaaressa
Savonlinnassa katsottiin elokuvia ulkoilmassa vuonna 2021.Juho Liukkonen / Yle

Festivaali on kiinnostava yhdistelmä tiedettä, taidetta ja luontokokemusta.

Elokuvina nähdään muun muassa vulkanologipariskuntaa seuraava kehuttu Fire of Love, jonka kertojaäänenä toimii Miranda July, sekä tutkija Lotta Kailaa seuraava pölyttäjäkatodokumentti Kuningattaren kuolema.

Muusta ohjelmistosta löytyy koomikko Iikka Kiven luontoretkeä ja Tuuletar-yhtyeen Sini Koskelaisen karjankutsuhuutotyöpajaa.

Savonlinnan kansainvälinen luontoelokuvafestivaali 18.-21. elokuuta.

Rauman Blue Sea Film Festival

Blue Sea Film Festival sai alkunsa Rauman Elokuvakerho ry:n 25-vuotisjuhlasta vuonna 1994. Samana vuonna käynnistyi Baltic Herring -lyhytelokuvakilpailu, jossa on vuosien saatossa nähty Klaus Härön, Selma Vilhusen ja Saara Cantellin kaltaisia tulevaisuuden lupauksia.

Ett gäng kvinnliga vårdare klädda i blått och med sammanbitna miner.
Susanna Helken dokumentti Armotonta menoa esitetään Raumalla.Pirkanmaan elokuvakeskus

Paikallisuus näkyy festivaalin toiminnassa, ja tänä vuonna festivaalin yhteydessä on muun muassa taltioitu naapurikunta Eurajoen aineetonta kulttuuripääomaa. Festivaalivieraina nähdään keskeisiä suomalaisia elokuvantekijöitä Mika Kaurismäestä (Yö armahtaa) Johanna Vuoksenmaahan (70 on vain numero) ja Hanna Bergholmista (Pahanhautoja) Susanna Helkeen (Armotonta menoa - hoivatyön lauluja).

Kotimaisten lisäksi Raumalla nähdään elokuvia maailmalta. Teemamaa on Latvia.

Rauman Blue Sea Film Festival 18.-21. elokuuta.

Forssan mykkäelokuvafestivaalit

Forssaan vuonna 1906 rakennetun Elävienkuvien teatteri on yksi Euroopan vanhimmista toimivista elokuvateattereista. Rakennus oli teatterikäytössä vuoteen 1930, minkä jälkeen siinä pyöritettiin muun muassa kauppaliikettä, valokuvaamoa ja lelukauppaa.

Restauroitu 77-paikkainen Elävienkuvien teatteri aloitti toimintansa uudelleen vuonna 2001. Toimintaa pyörittää Forssan Mykkäelokuvayhdistys ry., joka järjestää vuosittain myös mykkäelokuvafestivaalin.

Mustavalkokuva vanhasta elokuvasta. Ihmishahmo on polvillaan kukkakedolla ja juo tai haistelee jotain.
Fritz Langin Nibelungen laulu osa 1: Siegfried on osa Forssan mykkäelokuvafestivaalien ohjelmistoa.

Tänä vuonna fokuksessa ovat sci-fi ja fantasia. Festivaalilla nähdään muun muassa Herbert Brenonin ohjaama Peter Pan (1924), Fritz Langin Nibelungen laulu osa 1: Siegfried (1924) ja Holger-Madsenin Avaruuslaiva (1919). Georges Méliès'ltä nähdään 120-vuotisjuhlaa viettävä seikkailuelokuva Matka kuuhun (1902) sekä myöhemmät Matka mahdottoman lävitse (1904) ja Pohjoisnavan valloitus (1912).

Forssan mykkäelokuvafestivaalit 22.-28. elokuuta.

Turku Animated Film Festival

Manillan kulttuurikorttelissa Aurajoen rannassa järjestettävä TAFF on Suomen harvoja animaatioelokuvatapahtumia. Festivaalilla on omat kansainvälisen ja kotimaisen lyhytelokuvan kilpasarjat sekä lasten- ja nuortenelokuviin keskittyvä TAFF Junior -sarja.

Kilpasarjojen lisäksi festivaalilla nähdään teemanäytöksiä, muun muassa animaatiodokumentteja, ja oheisohjelmaa.

Ammattilaisille suunnatussa TAFF Pro -rinnakkaistapahtumassa järjestetään mestarikursseja, keskustelupaneeleja ja elokuvanäytöksiä.

Turku Animated Film Festival 24.-28. elokuuta.

Red Carpet

Suomalaista elokuvaa ja viihdeteollisuutta juhlistava Red Carpet -festivaali järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2017. Festivaalin on perustanut näyttelijä Antti Luusuaniemi, joka työskentelee nykyään Nelonen Median kotimaisten elokuvien päällikkönä.

Hyvinkäällä nähdään tuoreita kotimaisia elokuvia Hytti nro 6:sta Pahanhautojaan ja Tunturin tarinasta Maija Isolaan. Juhlaennakoissa nähdään loppuvuoden uutuuksia kuten Timo Koivusalon ohjaama Pelle Hermanni ja Aleksi Delikourasin Punttikomedia.

Iina Kuustosen näyttelemä elokuvahahmo vihreissä bikineissä naisrivissä.
Iina Kuustonen näyttelee päähenkilöä Aleksi Delikourasin elokuvassa Punttikomedia.Jouko Piipponen / © Yellof Film & TV

Red Carpet on myös musiikkifestivaali. Lavalle nousevat kahden päivän aikana muun muassa Maija Vilkkumaa, Erika Vikman, Teflon Brothers ja Arttu Wiskari. Oheistapahtumia järjestetään ympäri Hyvinkäätä.

Ison maailman meininkiä tarjoaa tunnustuspalkintoja jakava Red Carpet -gaala ja Tähtiraitti, johon valetaan vuosittain kotimaisten tähtien nimiä.

Red Carpet 25.-28. elokuuta.

Lapua Art and Film Festival

Vuonna 1923 rakennetun Valtion patruunatehtaan tiloissa toimivassa kulttuurikeskus Vanhassa Paukussa järjestettävä LAFF lupaa nettisivuillaan "upean elokuvanäytös- ja taidetapahtuman". Festivaalilla on luvassa elokuvanäytöksiä, taidenäyttelyitä ja luentoja kulttuurikeskuksen alueella.

Festivaalin koko ohjelmistoa ei ole vielä julkistettu, mutta LAFF:ssa esitetään ainakin Antti-Jussi Marjamäen ohjaama Selim - erään säveltäjän elämä (2019) ja Roope Oleniuksen taitoluisteludraama Free Skate, joka saa teatteriensi-iltansa 21. lokakuuta. Julkistettuja festivaalivieraita ovat muun muassa genre-elokuvan parissa paljon työskennellyt maskeeraaja Ari Savonen, lasten- ja nuortenkirjailija Harri István Mäki ja kirjailija Sanna Puutonen.

Lapua Art and Film Festival 1.-4. syyskuuta.

Kokkolan kinojuhlat

Kokkola on aikamoinen kulttuuriväen hautomo, ja viime vuosina kaupunki on ollut esillä erityisesti elokuva-alan yhteydessä. Ohjaaja Juho Kuosmanen ja tuottaja Jussi Rantamäki (Hymyilevä mies, Hytti nro 6) ovat Kokkolan kinojuhlien perustajajäseniä yhdessä Maija Ahon ja Laura Airolan kanssa.

Vuodesta 2018 järjestetty festivaali rakentaa ohjelmistonsa aina jonkin teeman mukaan. Tänä vuonna se on Yhdysvallat ja kiertolaisuus. Koko ohjelmistoa ei ole vielä julkistettu, mutta Kokkolassa nähdään ainakin Sean Bakerin Cannes-uutuus Red Rocket (2021), Melina Matsoukasin tie-elokuva Queen & Slim (2019) ja Questloven Oscar-palkittu musiikkidokumentti Summer of Soul (2021).

Kaksi kypäräpäistä miestä lumisella pihalla. Toisella kahvikuppi kädessä.
Jarkko Lahti (vas.) ja Hannu-Pekka Björkman näyttelevät Mikko Myllylahden draamakomediassa Metsurin tarina.Arsen Sarkisiants / Aamu

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin kinokonsertissa nähdään Chaplinin poika (1921) ja Ykspihlajan Kino-orkesteria kuullaan ainakin mykkäklassikko Beggars of Lifen (1928) näytöksessä. Tämän vuoden uutuus ovat drive-in-näytökset, joissa esitetään Nuori kapinallinen (1955) ja Svengijengi '62 (1973).

Ennakkoesityksessä nähdään Mikko Myllylahden ohjaama ja kirjoittama Metsurin tarina, joka esitettiin keväällä Cannesin elokuvajuhlilla.

Kokkolan kinojuhlat 8.-11. syyskuuta.

Mitä ajatuksia artikkeli herätti? Voit osallistua keskusteluun 18.8. kello 23 asti.

mercredi 17 août 2022 20:24:21 Categories: YLE elokuvafestivaalit

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.