Ilta Sanoma

Pääministeri Sanna Marinin mukaan Sdp on kuitenkin avoin keskustelemaan uudistuksen lykkäämisestä, mikäli se saa muilta puolueilta vahvan sitoumuksen siihen, että uudistuksesta pidetään kiinni.

Pääministeri Sanna Marin myöntää Sdp:n ymmärtävän sen, että sosiaali- ja terveyspalveluissa on valtava työvoimapula tällä hetkellä.

Pääministeri Sanna Marin myöntää Sdp:n ymmärtävän sen, että sosiaali- ja terveyspalveluissa on valtava työvoimapula tällä hetkellä. Kuva: LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Pääministeri Sanna Marin (sd) toisti tänään keskiviikkona Sdp:n eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Kuopiossa, ettei Sdp tule luopumaan 0,7 hoitajaa yhtä asiakasta kohden -mitoituksen tavoitteesta.

Marinin mukaan Sdp on kuitenkin avoin keskustelemaan uudistuksen lykkäämisestä, mikäli se saa muilta puolueilta vahvan sitoumuksen siihen, että uudistuksesta pidetään kiinni.

- Olemme valmiita tarkastelemaan aikataulua.

- Mutta mikäli me joudumme käymään keskustelua toimeenpanosta, me vaadimme takuun siitä, että kaikki ovat sitoutuneet 0,7:n tavoitteeseen, Marin sanoo.

Marinin mukaan hallitus ei kuitenkaan ole vielä käynyt aiheesta keskustelua.

Marin kuitenkin myönsi Sdp:n ymmärtävän sen, että sosiaali- ja terveyspalveluissa on valtava työvoimapula tällä hetkellä.

- Totta kai me haluamme myös varmistaa sen, että tämä voidaan aidosti toteuttaa. Me kuulemme kentän viestin, emme me ole kuuroja.

Perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén (sd) totesi, että tällä hetkellä kaikkia mahdollisuuksia ei ole riittävästi kentällä käytetty. Keskeistä hänen mukaansa on hoiva-avustajien lisääminen.

- Meidän täytyy käydä tarkasti työvoimatilannetta, että päästäänkö kuinka lähelle tavoitetta ja kuinka nopeasti.

Ilta Sanoma
mercredi 17 août 2022 18:33:00 Categories: Ilta Sanoma Politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.