Ilta Sanoma

Kulttuuriministeri Petri Honkonen (kesk) on esittänyt Vesa-Matti Loirille valtiollisia hautajaisia, mutta alivaltiosihteeri Timo Lankinen ei ole ideasta innoissaan.

Sanna Marin kommentoi asiaa Sdp:n eduskuntaryhmän kesäkokouksen yhteydessä Kuopiossa.

Sanna Marin kommentoi asiaa Sdp:n eduskuntaryhmän kesäkokouksen yhteydessä Kuopiossa. Kuva: Akseli Muraja / Lehtikuva

Pääministeri Sanna Marinin (sd) mukaan hallitus ei ole vielä tehnyt päätöksiä Vesa-Matti Loirin mahdollisista valtiollisista hautajaisista.

Kulttuuriministeri Petri Honkonen (kesk) on esittänyt Loirille valtiollisia hautajaisia, mutta alivaltiosihteeri Timo Lankinen ei ole ideasta innoissaan.

- Olen hyvin lyhyesti ministeri Honkosen kanssa keskustellut. Kuullut hänen toiveensa. Ja tämä on sellainen asia, josta me keskustelemme hallituksen kanssa. Valtioneuvosto voi näitä päätöksiä tehdä. Mutta mitään linjauksia ei ole hallituksen puolelta tullut.

Marin kertoo, ettei ole käynyt aiheesta keskustelua alivaltiosihteeri Lankisen kanssa.

Päätös valtiollisten hautajaisten järjestämisestä voi tapahtua valtioneuvoston kanslian esittelystä valtioneuvostolle, eli käytännössä ministerit tekevät tuon esityksen pohjalta kollegiaalisen päätöksen asiassa.

Alivaltiosihteeri Timo Lankinen sanoi aiemmin tiistaina IS:lle, että hän ei henkilökohtaisesti kannata valtiollisten hautajaisten myöntämistä Loirille.

- Kun katsoo listaa, keille merkittäville henkilöille niitä on poikkeustapauksissa järjestetty, Loirin kohdalla kriteerit eivät mielestäni täyty, Lankinen sanoi.

Lankisen mielestä myöskään Loirin hautajaiskuluja ei tulisi kustantaa valtion varoista.

Lopullisen päätöksen asiasta tekee valtioneuvosto. IS:n tietojen mukaan hallituksessa ei ole käyty vielä keskustelua valtiollisten hautajaisten järjestämisestä Loirille.

Tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen (kesk) esitti maanantaina, että Loirille järjestettäisiin valtiolliset hautajaiset. Honkonen oli kuullut asiassa Loirin omaisia.

Ilta Sanoma
mercredi 17 août 2022 18:39:00 Categories: Ilta Sanoma Politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.