Ilta Sanoma

Ukkoset ja rankkasade piiskasivat Oulua tiistaina. Ilmatieteen laitoksen mukaan samankaltainen sää jatkuu myös keskiviikkona.

Siiri kohtasi sinnikkään sähköpotkulautailijan tulvivassa Oulussa.

Siiri kohtasi sinnikkään sähköpotkulautailijan tulvivassa Oulussa. Kuva: Ville Honkonen, Lukijan kuva

Oulun seudulle satoi tiistain aikana paikoin jopa 90 millimetriä, eli liki kymmenen senttiä vettä. Runsas veden ryöppyäminen aiheutti sen, että useat väylät, tiet ja alikulut tulvivat.

Tällaiseen näkyyn törmäsi myös oululainen Siiri Salmi, joka kohtasi joeksi muuttuneen tien Oulussa Värtön ja Peltolan rajalla. Salmi oli juuri tullut kaupasta ja pohti, kuinka pääsee virran yli autollaan, kun hänen oikealta puoleltaan eteen lipui eriskummallinen näky.

Katso alta Salmen kuvaama video:

- Naurussa oli pitelemistä, kun kaatosateesta ilmestyi joku vielä sähköpotkulaudan kanssa! Salmi kertoo näkymästä.

Videolla kauppakassin kanssa kulkeva mies ajaa liki polveen asti ulottuvassa vedessä sähköpotkulaudalla, eli skuutilla.

- En tiennyt, että ne taipuu sukellusveneiksikin!

Vaikka pitkin kevättä ja kesää on raportoitu sähköpotkulautojen aiheuttamista onnettomuuksista, IS:n tiedoissa ei vielä ole tapausta, jossa potkulaudalla ajaja olisi saanut sähköiskun tulvavedestä. Toimitus ei kuitenkaan suosittele sähkölaitteen käyttöä vedessä.

Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Kaisa Solin kertoi IS:lle aiemmin tänään, että vettä voi tulla keskiviikkona vielä lisää.

- Nämä kuurot ovat kuitenkin paikallisia. Eilinenkin sää osui ennen kaikkea Oulun kaupungin kohdille. Esimerkiksi Hailuodossa satoi tunnissa vain 5,3 millimetriä, mutta Oulun Pellonpään havaintoasemalla mitattiin korkeimmaksi sateen tuntimääräksi 43,1 millimetriä. Kyllähän se on hurja sademäärä.

Koko sademäärä kyseisellä havaintoasemalla oli Solinin mukaan 57,6 millimetriä.

Edellä mainittu 90 millimetrin kokonaissademäärä eilisen illan aikana perustuu sadetutkan tekemään arvioon.

- Kaikki sateet eivät aina osu havaintoasemille. Mutta kyllä tuon 90 millimetriä voi sanoa hyvällä todennäköisyydellä pitävän paikkansa.

Ilta Sanoma
mercredi 17 août 2022 18:46:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.