Fortumin tytäryhtiön tuloksessa toteutuu kaikkien aikojen suurin riski, joka Suomen yrityshistoriassa on otettu. Fortumkin joutuu kirjaamaan Uniperista is" /> Fortumin tytäryhtiön tuloksessa toteutuu kaikkien aikojen suurin riski, joka Suomen yrityshistoriassa on otettu. Fortumkin joutuu kirjaamaan Uniperista is" />

YLE


Uniperin keskiviikkona paljastamat tappiot ovat hurjat, kun niitä vertaa esimerkiksi sen pääomistajan Fortumin kokoon.

Uniper kertoo tehneensä tappiota alkuvuonna yli 12 miljardia euroa, mikä on jopa hieman enemmän kuin koko Fortumin markkina-arvo nykyisellä pörssikurssilla.

Uniperin päivittäisten tappioiden kasvuvauhti taas on suorastaan hirvittävä: ne ovat kaksinkertaistuneet kesällä jo sataan miljoonaan euroon päivässä kaasun hinnan noustessa. Tappiot johtuvat siitä, että Uniper ei voi laskuttaa asiakkailtaan hintaa, jonka se itse maksaa kaasusta.

Suomalaiset veronmaksajat omistavat Fortumista yli puolet, jolloin tappioiden rahoittajaksi joutuvat myös suomalaiset.

Kun Fortum lisäksi yhdistelee Uniperin keskiviikkona julkistamat tappiot omaan tulokseensa ja taseeseensa, niin valtionyhtiö Fortumkin tekee tältä vuodelta vielä isoja alaskirjauksia.

Fortum julkistaa tuloksensa ensi viikon torstaina.

Seurasimme pelastuspaketin syntymistä Düsseldorfissa: Analyysi: Uniperilla on eniten syytä tyytyväisyyteen - suomalaisten sananvalta Fortumin tytäryhtiössä vähenee

Syksy on suuri kysymysmerkki

OP:n seniorianalyytikko Henri Parkkisen mukaan kaikkien Fortumista ja Uniperista kiinnostuneiden kannattaa seurata tulevien parin kuukauden aikana sitä, mitä Uniperin heinäkuussa sovitun vakauttamispaketin yksityiskohdista kerrotaan.

- Siellä on vielä paljon tarkentumattomia yksityiskohtia, ja näillä yksityiskohdilla on merkitystä Uniperin ja Fortumin taloudelliselle asemalle tulevaisuudessa, Parkkinen sanoo.

Yksityiskohdilla on merkitystä myös suomalaisille veronmaksajille.

Heinäkuun sopimuksen pohjalta voi syntyä tilanteita, joita vielä nyt ei tunnisteta. Saksan valtio otti Uniperista 30 prosenttia haltuunsa hyvin edullisella hinnalla (toisaalta Saksa auttaa Uniperia yhteensä 17 miljardin euron tukipaketilla ja varmistaa näin yhtiön pystyssä pysymisen).

Miten Saksa käyttää uutta valtaansa pörssiyhtiössä ja miten Fortumin rooli Düsseldorfissa pääkonttoriaan pitävässä yhtiössä muuttuu? Energian hinta on Saksassa tulikuuma poliittinen peruna, ja Saksa voi vielä haluta puuttua Uniperin hinnoitteluun tulevaisuudessa.

Pakettiin sisältyy myös esimerkiksi se, että Uniper alkaa suunnitella kaasun tukkumyyntisopimusjärjestelmän uudistamista Fortumin ja Saksan hallituksen tuella. Mitä suunnittelun tuloksena syntyy, nähdään vasta loppuvuonna.

Saksan kaasu määrittää Suomen taloutta

Suomen talouden kehitystä ensi talvena määrittää pitkälti se, miten Suomen suurimman kauppakumppanimaan ja Euroopan merkittävämmän talouden Saksan käy.

Kaasu ja Uniper ovat siinä avainasemassa: niiden mukana Saksan talous joko kaatuu tai vahvistuu.

Kaasu on Saksalle elintärkeä energianlähde, ja Saksa taas Suomen talouskasvun kannalta elintärkeä markkina lähitulevaisuudessa.

Jos Venäjä lopettaa kaasutoimitukset Uniperille äkkiseltään, eikä Uniper onnistu löytämään uusia kaasuntoimittajia, Saksan taloudessa koittavat ankeat ajat.

Se vaikuttaa myös suomalaisiin viennin, sähkön hintojen, kauppavirtojen ja jopa valtion budjettitalouden kautta.

Esimerkiksi Suomen Pankki ennustaa talouskasvuksi ensi vuonna enää 0,5 prosenttia Venäjän hyökkäyssodan seurauksena. Paha kaasukriisi Saksassa voi seisauttaa Suomen talouskasvun kokonaan.

Jos taas Uniper onnistuu hankkimaan uusia nesteytetyn maakaasun lähteitä maailmalta, yhtiön talous voi parantua selvästi ensi vuonna. Sen varaan myös Uniper laskee tulosjulkistuksensa perusteella.

Uniperin keskiviikkona julkistamassa tuloksessa ei arvioida energiamarkkinoiden tulevaa kehitystä mitenkään. Yhtiö tyytyy arvioimaan, että kaasun hinnannoususta koituu yritykselle vuoden aikana 6,5 miljardin euron ylimääräiset kustannukset.

Mikä hinta lopulta on, sen määrittää vasta tuleva energian hintojen kehitys.

Lue lisää:

Fortumin tytäryhtiö Uniper teki yli 12 miljardin euron tappiot alkuvuonna - toimitusjohtaja Maubach kehui Fortumin toimia

Fortumin toimitusjohtaja Uniperista: "Saavutettu ratkaisu oli tässä tilanteessa kaikille osapuolille paras mahdollinen"

Uniperin toimitusjohtaja Ylelle: "On istuttava alas ja selvitettävä, miten Fortumin ja Uniperin yhteistyö jatkuu"

mercredi 17 août 2022 18:32:42 Categories: Uniper YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.