Ilta Sanoma

Ruotsi pyörittää öljyvoimalaa ja myy sähköä Suomeen.

Karlshamnin öljyvoimala kuuluu Uniperille.

Karlshamnin öljyvoimala kuuluu Uniperille. Kuva: Lennart Preiss/AFP

Ruotsissa energiayhtiö Uniperin reservivoimala Karlshamnissa on polttanut öljyä sähköksi jo viikon, kertoo iltapäivälehti Aftonbladet.

Karlshamnin voimala otettiin käyttöön 1960-luvulla ja viime aikoina se on toiminut lähinnä varavoimalana. Nyt öljyvoimalan toinen yksikkö on ollut käytössä aamusta iltaan viikon verran, koska eteläisessä Ruotsissa on ollut tarvetta lisätuotannolle, Uniperin tiedottaja sanoo Aftonbladetille. Se tarkoittaa käytännössä, että öljyä palaa 70?000 litraa tunnissa.

Öljyvoimalan käytön taustalla on perimmiltään sähkön hinta sähkömarkkinoilla. Sähkön tuottaminen öljyllä on kallista, mutta kun sähkön hinta on riittävän suuri, kannattaa öljynkin polttaminen sähköksi.

-?Karlshamnin voimalan muuttuvat kustannukset ovat suuret. Siten sen käynnistäminen merkitsee sitä, että sähkön hinta on todella korkea, Ruotsin kantaverkkoyhtiön Svenska kraftnätin yksikönjohtaja Staffan Engström sanoo Aftonbladetille.

Viranomaiset eivät ole pyytäneet Uniperia käynnistämään voimalaa, mutta kantaverkkoyhtiön ennakkotietojen mukaan sähköntuotanto eteläisessä Ruotsissa on jäämässä kysyntään nähden niukaksi. Uniper on siten päättänyt pyörittää öljyvoimalaansa ja myydä tuotannon Pohjoismaisille markkinoille.

Suomen kantaverkkoyhtiön Fingridin tietojen mukaan esimerkiksi Suomen sähköntuonti Ruotsista oli keskiviikkona puolenpäivän aikaan vajaat kaksi tuhatta megawattituntia. Suomesta taas vietiin Viroon sähköä 830 megawattituntia.

Ilta Sanoma
mercredi 17 août 2022 16:19:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.