Uudessa metsäkoneessa diesel on irrotettu kokonaan koneen toimilaitteista. Akkuja lataavaksi koneen voimalähteeksi voidaan siten kehittää tulevai" /> Uudessa metsäkoneessa diesel on irrotettu kokonaan koneen toimilaitteista. Akkuja lataavaksi koneen voimalähteeksi voidaan siten kehittää tulevai" />

YLE


Vieremäläinen metsäkoneyhtiö Ponsse on kehittänyt sähkökäyttöisen metsäkoneen, yhdessä Seinäjoella sijaitsevan tytäryhtiön Epecin kanssa. Kyseessä on uusi teknologiakonsepti, jota on työstetty kolmen vuoden ajan.

Ponssen uudessa metsäkoneessa on täysin sähköinen voimalinja, tehonjakoyksikkö ja voimalinjan ohjausyksikkö. Myös ajovoimansiirto toimii pelkästään akuista saatavalla energialla.

Akkuja lataa diesel-moottori. Kone kuluttaa polttoainetta kuitenkin yli viidenneksen vähemmän kuin vertailukelpoinen perinteinen metsäkone.

- Metsässä on latausmahdollisuuksia suhteellisen vähän, niin emme ole edes lähteneet hakemaan täyssähköisiä ratkaisuja, sanoo Ponssen toimitusjohtaja Juho Nummela.

Nummelan mukaan uudessa ratkaisussa on mielenkiintoista, että diesel on irrotettu kokonaan koneen toimilaitteista. Tulevaisuudessa akkuja lataava koneen voimalähde voi siten olla dieselin sijaan joku muu, esimerkiksi vedyllä käyvä polttomoottori, kestäväksi tuotetut polttoaineet, tai polttokennot.

- Tämä antaa vapauksia kehittää ratkaisuja, Nummela sanoo.

Kone saadaan markkinoille muutamassa vuodessa

Kaivos-, metsä- ja kaivinkoneiden muuttuminen sähkötoimisiksi on ollut eri tahojen puheissa jo vuosia. Asiaa edistää muun muassa Tampereen yliopistoon perustettu Liikkuvien työkoneiden tutkimuskeskus.

Haasteena on akkujärjestelmien toiminta vaihtelevissa olosuhteissa. Raskas kalusto tarvitsee lisäksi suurempaa tehoa latausasemilta kuin henkilöautot.

Haasteista huolimatta esimerkiksi Scania on ilmoittanut, että vuoteen 2030 mennessä puolet sen valmistamista ajoneuvoista on sähköisiä.

Ponssen uusi metsäkone tulee myyntiin arviolta muutaman vuoden kuluttua. Edessä on vielä optimointia ja tuotteistamista, sekä nollasarjojen ja prototyyppien rakentamista.

Ponssen toimitusjohtaja Juho Nummela arvioi, että uudet koneet tulevat maksamaan perinteisiä koneita enemmän, mutta niiden huoltaminen ja käyttökustannukset ovat pienemmät.

Myös tuottavuuden odotetaan paranevan.

- Konetta kokeilleet sanovat, että sähkömoottorit, jotka pyörittävät hydrauliikkaa, reagoivat aiempaa nopeammin esimerkiksi nosturia käytettäessä, kertoo Nummela.

Voit keskustella aiheesta 18.8.2022 klo 23:een saakka.

Lue myös:

Raskaan liikenteen sähköistyminen on alkanut - sähkökuorma-auton ohjaamossa voi lähes kuulla linnun laulun

Myös kaivos-, metsä- ja kaivinkoneet aiotaan muuttaa sähkökäyttöisiksi ajan mittaan

Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, metsäkoneyhtiö Ponsse menetti viidenneksen markkinoistaan - nyt yhtiöön on kohdistettu kyberhyökkäyksiä idästä

mercredi 17 août 2022 13:30:00 Categories: YLE metsäkoneet

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.